Jokainen ihminen ymmärtää luonnostaan, että on olemassa Jumala
Jo kauan ennen kuin Jumala kaikkivaltias oli ilmoittanut totisen oppinsa ihmisille, oli hän itse painanut pimeän aavistuksen heidän omiintuntoihinsa. He näkivät ylhäällä taivaan ukkoisen tulen ja jyrinän kanssa, edessään avaran meren ja viheriän maan, ympärillään päivän ja yön, talven ja kesän, elämän ja kuoleman, alinomaisen vaihettelemisen. He tunsivat itsensä vähäpätöisiksi ja voimattomiksi, heidän elämänsä lakastui kuin kukkainen kedolla, ja he etsivät Jumalata turvaksensa johonkuhun ijankaikkiseen, joka ei ollut maallisten muutosten alainen.
https://fi.wikisource.org/wiki/Maamme_kirja:_95._Pakanallisten_Suomalai…
Kommentit (21)
Taas todiste, että korona vaikutta enemmän aivoihin kuin keuhkoihin.
Kyllä ihmiseen on sisäänkirjoitettu kaipuu olla yhteydessä luojaansa, omatunto jne. Toki näilläkin alueilla voi olla rikkinäisyyttä mutta kun antaa rukoillen Jeesuksen tehdä työtään itsessään, alkaa muutos kohti ehjempää ihmisenä oloa.
Uskonnot on alkujaan kehitetty (tyhmän) kansan hallitsemiseen ja samalla saatiin ihmisiltä kätevästi omaisuus kerättyä rikkaiden taskuun.
Vain vähä-älyinen uskoo nykyään satuolentoihin joista ei ole mitään tieteellisiä todisteita.
Mietin juuri, huomaako Jumalan vasta silloin kun muita oljenkorsia mihin tarttua, ei enää ole?
Mä en ymmärrä miten voisi olla jumala. Mulle se on täysin absurdi ajatus, en yksinkertaisesti pysty uskomaan. Lapsena ehkä jossain määrin uskoin, mutta rippikouluiässä en enää. En muista missä vaiheessa tajusin, että jumalaa ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Mietin juuri, huomaako Jumalan vasta silloin kun muita oljenkorsia mihin tarttua, ei enää ole?
Monesti. Mutta raskautettuja ja vähäpätöisiä Jumala kutsuukin.
Vierailija kirjoitti:
Uskonnot on alkujaan kehitetty (tyhmän) kansan hallitsemiseen ja samalla saatiin ihmisiltä kätevästi omaisuus kerättyä rikkaiden taskuun.
Vain vähä-älyinen uskoo nykyään satuolentoihin joista ei ole mitään tieteellisiä todisteita.
Uskonnot on kehitetty ihmisen tarpeeseen saada lohtua ja tukea joltain yläpuolellaan olevalta.
Sen jälkeen tulee hallitseminen.
Uskon, että luonnonuskonnoissa kivikaudella tarkoitus oli kiittää luontoa ja pitää sitä jumalana, suojella ja pitää hyvänä, jotta se antaisi vastedeskin ruokaa, suojaa ja vaatetusta.
Valtauskonnot ovat hallitsemista varten.
Kyllä joku meidät on tänne luonut ja se on jumala. Olemme me sitten tietokone simulaatio, tai mitä lie. Se joka meidät on tänne laittanut voi meidät myös hävittää.
Vierailija kirjoitti:
Uskonnot on alkujaan kehitetty (tyhmän) kansan hallitsemiseen ja samalla saatiin ihmisiltä kätevästi omaisuus kerättyä rikkaiden taskuun.
Vain vähä-älyinen uskoo nykyään satuolentoihin joista ei ole mitään tieteellisiä todisteita.
Vain vähä-älyinen julistaa jotain ylläolevan kaltaista. Ei tarvitse mennä käymään sen kauempana kuin Uralin tienoilla, niin löytää ihmisiä, jotka harjoittavat luonnonuskontoja. Sieltä löytyy metsistä alttareita jos jonkinlaisia, eikä niille ihmisille kukaan ole mitään tuputtanut eikä opettanut. Ihmisellä on kaipuu yhteyteen Luojansa kanssa, vaikka ateisti yrittää itselleen (ja toisille) muuta kovasti vakuutella.
Jokainen ihminen ymmärtää luonnostaan, että lentävä spagettihirviö on olemassa.
Hän jatkaa ihmisten ohjausta ”nuudelisella ulokkeellaan”.
Taivaassa on stripparitehdas ja oluttulivuori.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä joku meidät on tänne luonut ja se on jumala. Olemme me sitten tietokone simulaatio, tai mitä lie. Se joka meidät on tänne laittanut voi meidät myös hävittää.
Olet oikeassa (osittain). Meidät on luonut MAAPALLO joka kovasti yrittää nyt päästä eroon kammottavasta erehdyksestään.
Vierailija kirjoitti:
Uskonnot on alkujaan kehitetty (tyhmän) kansan hallitsemiseen ja samalla saatiin ihmisiltä kätevästi omaisuus kerättyä rikkaiden taskuun.
Vain vähä-älyinen uskoo nykyään satuolentoihin joista ei ole mitään tieteellisiä todisteita.
Suurin todiste olet sinä itse
Ei ihminen näe kaikkea jotkut eläimetkin näkee paljon enemmän kuin ihmiset . On paljon asioita joita ei ole vielä tieteellisesti todistettu, mutta on teoriassa aavistettu ja myöhemmin tieteen kehittyessä saatu todistettua .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä joku meidät on tänne luonut ja se on jumala. Olemme me sitten tietokone simulaatio, tai mitä lie. Se joka meidät on tänne laittanut voi meidät myös hävittää.
Olet oikeassa (osittain). Meidät on luonut MAAPALLO joka kovasti yrittää nyt päästä eroon kammottavasta erehdyksestään.
Islamista?
Eikä ymmärrä. Valtava enemmistö uskovista on kuullut jumalasta omilta vanhemmiltaan.
Minusta jumala on aivan älytön idea. Miksi pitäisi olla olemassa "jumala"? Vain uskontonsa sokaisema ihminen pitää jumalaa välttämättömyytenä. Jos ei ole mitään järjen rajoitteita sille, mitä voi olla olemassa, miksi lopettaa yhteen jumalaan - miksei voisi olla olemassa vaikka 257 000 erilaista jumalaa ja kaikenlaisia muitakin mysteeriolioita, joista ei voi saada tietoa millään tieteellisillä metodeilla? Ihan hyvin voi olla, että maapalloa kiertää näkymätön triangeli. Ehkäpä valtavat kekkosen silmälasit törmäilevät siihen aina silloin tällöin. Värähdys aiheuttaa yliluonnollisia aaltoja, jotka ihmiset kokevat selittämättömänä ärtymyksenä. Ihan hyvin voi olla. Kukaan ei voi todistaa ettei näin olisi.
Mielestäni uskovaisuus perustuu hyvin pitkälti mielikuvituksen puutteeseen. Jos sallitaan että mikä tahansa mielikuvituksellinen juttu on ihan vakavasti otettava teoria, niin miksi ihmeessä pitää vain yksi, tuhansia vuosia vanha jumala? Miksei kuvittele itse mitä huvittaa mielin määrin? Kukaan ei voi todistaa, etteivät nuo kuvitellut oliot ole totta. Saa kuvitella ihan mitä vaan ja rukoilla tai pyytää tai toivoa niiltä mitä huvittaa. Tai voi kuvitella ne sellaisiksi, ettei niiltä tarvitse pyytää mitään. Ihan kaikki on sallittua. Kukaan ei voi osoittaa etteivät ne oliot ole juuri sellaisia kuin itse kuvittelen.
Älkää alapeukuttako. Lentävä Spagettihirviö on TODELLINEN. Hän PUHUU minulle.
Aion hieroa Hänen mahtavuuttaan naamaanne tästä lähtien joka päivä tällä palstalla. SUomESsa on UsKOnNOnvaPaUS.
Jos ette tule uskoon ja rukoile Spagettihirviötä, joudutte helvettiin, jossa on pelkkää lämmintä olutta ja tippurisia strippareita. Siinä vaiheessa on turha enää katua!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ihmiseen on sisäänkirjoitettu kaipuu olla yhteydessä luojaansa, omatunto jne. Toki näilläkin alueilla voi olla rikkinäisyyttä mutta kun antaa rukoillen Jeesuksen tehdä työtään itsessään, alkaa muutos kohti ehjempää ihmisenä oloa.
Ihminen ei jumalia tarvitse. Usko on riippuvuus siinä missä muutkin riippuvuudet (alkoholismi, lääkkeet, seksi, pelit, läheisriippuvuus). Sehän on aivokuvantamisilla todettu. Ihmiselle tulee omatunto, kyky empatiaan jne., kun hän kasvaan turvallisessa vuorovaikutuksessa turvallisten aikuisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen ihminen ymmärtää luonnostaan, että lentävä spagettihirviö on olemassa.
Hän jatkaa ihmisten ohjausta ”nuudelisella ulokkeellaan”.
Taivaassa on stripparitehdas ja oluttulivuori.
Niinpä! Oletko huomannut, kuinka paljon ihmisen DNA:n kaksoiskierre muistuttaa fusilli pastaa. Sattumaako? Niin varmaan...
Uskonto sopii mainiosti kaikille vajaaälyisille luusereille, jotka eivät kykene ajattelemaan loogisesti ja rationaalisesti. Hahahahaa!