Lue keskustelun säännöt.
Oliko teidän luokalla aina yksi oikein hiljanen hissukka? Kuinka hänelle kävi?
08.05.2020 |
Tuli vain mieleen, että itsellä oli kouluaikana aina, siis aina, ensimmäisestä luokasta lukion viimeiseen luokassa joku, joka oli sairaalloisen hiljainen. En tiedä, miten noiden elämä on mennyt. Oliko teillä noita? Tiedättekö, mitä niistä tuli? Olen syntynyt 1971. Onko niin, että nuoremmissa ikäluokissa tuo on ollut harvinaisempaa?
Kommentit (47)
Oli Sauli Niinistö, oli tosi hiljainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli. Siitä tuli miesstrippari! :) Eikä oo vitsi!
Oli, minä itse. Olen vuosimallia 1970.
Olen nykyään pankissa töissä ja asiakaspalvelussa. Mitä muuta haluaisit tietää?
Itse olin tuollainen ja jäin parikymppisenä eläkkeelle mt-syistä.
Joo, minä :D päädyin kuitenkin lopulta todella julkiseen ammattiin, ei olis kukaan uskonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kuulunu mitään. Taitaa olla hiljanen sitte vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Oli, minä itse. Olen vuosimallia 1970.
Olen nykyään pankissa töissä ja asiakaspalvelussa. Mitä muuta haluaisit tietää?
Mistä kouluajan ujoutesi johtui? Millainen olet nyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli toki.
Ja yhdestä voin kertoa.
Hän oli erikoinen siten, että oli jo nuorena erilainen. Ei ollut samaa jengiä. Kasvatti itselleen peukaloon ison kynnen. Ja oli ihmeelisessä villapaidassa.
Hän oli hiljainen hissukka.
Minäkin olin hiljainen ja tutustuin häneen.
Kertakaikkiaan huippuälykäs, näin jälkeen päin.
Nyt hän on X pankin aluejohtaja, parikymmentä pankkia.
Näin
Minä olin. Minusta tuli lääkäri. Erikoistuin syöpätauteihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuli opettaja. Kyllä vaan 😀
Tosin opiskelin vasta kolmikymppisenä, sitä ennen en ollut valmis moiseen.
Jaa. Olin ala-asteella hiljaisin, yläasteella oli joku hiljaisempikin ja lukiossa olin jo ihan keskiverto. Ammattikorkeassa olin normaali aktiivinen ja yliopistossa vuosikurssin aktiivisimpia.
Sanoisin, että kun saa tilaisuuden päästä annetusta roolistaan pois niin ihminen voi oppia itsestään kaikenlaista. Minulle on käynyt elämässä enemmän kuin hyvin. Paremmin kuin kukaan olisi uskonut. 30-vuotis luokkakokouksessa todettiin, että olen käyttänyt eniten meistä aikaa opintoihin ja viihdyn erinomaisesti akateemisella urallani. Minulla on yli 20 vuotta kestänyt parisuhde ja kolme lasta. En voisi olla onnellisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On joku yhteiskuntatieteiden tutkija nykyään.
Meidän luokan hiljaisin kuuluu suomalaisen pörssiyhtiön johtoryhmään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin. Minusta tuli syrjäytynyt.
Olihan meillä. Yli 20 vuoteen ei nähty, sitten vaihdettuani työpaikkaa hän tulikin yllättäen pomokseni. Onneksi en ollut koskaan kouluaikoina mitenkään ilkeä kyseistä henkilöä kohtaan, mistä sen tietää vaikka olisi kostanut nyt kun siihen tilaisuus olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli, minä itse. Olen vuosimallia 1970.
Olen nykyään pankissa töissä ja asiakaspalvelussa. Mitä muuta haluaisit tietää?
Mistä kouluajan ujoutesi johtui? Millainen olet nyt?
En tiedä oliko siihen syytä, muistan vaan että olisin aina halunnut sanoa jotain, mutta en vaan koskaan keksinyt mitään sanottavaa. Ilmeisesti menin vaan lukkoon toisten seurassa.
Kotiolot eivät olleet parhaat mahdolliset, mutta eivät huonoimmasta päästäkään, ehkä siinäkin syytä.
Nyt olen introvertti, mutta on minulla ystäviäkin. Mutta nautin todella yksinolosta.
Juttelitteko myös niille hiljaisille pojille? :(
Minä olin hiljainen hissukka. Nyt olen pienehkön yrityksen omistaja , muutama työntekijä.
Mun viesti ei pääse läpi, enkä tajua mitä väärää siinä oli. Musta tuli suunnitteluinsinööri ja yhdestä pojasta tuli kunnallis polii tikko (olikohan se tämä sana mikä meni sensuuriin), yrittäjä, maanviljelijä ja on kuulemma oikein puhelias ja mukava. Koulussa keskinkertainen lähes kaikessa ja huomaamaton. Muista en tiedä.
Nyt kun kirjoitit, niin muistan että olihan noita, mutta niistä jäi niin hatara kuva. Ei kai hiljaisimpia yleensä muisteta, jos eivät ole erityisen outoja.