Kaveri vähättelee lastani ja vanhemmuuttani, koska en ole kärsinyt lapsettomuudesta niin kuin hän

Sain loppuvuodesta lapsen melko samoihin aikoihin kuin yksi kaverini, jonka kanssa olemme pitkään pyörineet samoissa porukoissa, mutta emme ole olleet mitään ylimpiä ystävyksiä. Koska molemmat saimme lapset samaan aikaan ja koska kaveripiirissä on joko jo isompia lapsia tai ei lapsia lainkaan, on jonkunlainen kaveruuden syveneminen ja ajan viettäminen yhdessä ollut ihan luontaista.

Olen kuitenkin huomannut ajan kuluessa, että kaverin taitaa olla hirveän vaikea kestää sitä, että tulin raskaaksi helposti ja ilman sen kummempia toimenpiteitä - kuitenkin toivotusti ja suunnitellusti. En myöskään koskaan ole ollut mikään "äitityyppi" eikä lapsen saaminen ollut minulle mikään valtava pakko, ainakaan vielä tuolloin kun yrityksen aloitimme ja pian tärppäsi. Hän taas on ollut avoin siitä, että takana on todella pitkät lapsettomuushoidot. Olen pyrkinyt olemaan asian suhteen sensitiivinen enkä mielestäni koskaan ole sanonut mitään loukkaavaa tai vähättelevää.

Alkuun pidin noita ihan vaan normaaleina heittoina. Kun esimerkiksi kerroin, että olimme ostaneet käytetyt yhdistelmävaunut, niin kaveri totesi, että näin pitkään tehdylle lapselle ei kyllä mitään käytettyä osteta. Vähän hämmennyin ja sanoin, että ihan hyvät vaunut ostettiin eikä niissä vaikuta olevan kerta kaikkiaan mitään vikaa. Pienet asiat, jotka mielestäni kuittautuvat ihan meidän luontaisilla luonne-eroilla, hän kuittaa sillä, että meidän ei tarvinnut yrittää raskautta eikä lapsemme ole yhtä haluttu. Siis esimerkiksi sen, että en jaksanut paheksua jonkun bloggarin tapaa viedä vauva yökylään, vaikka sanoinkin, että me ei olla omaamme viety.

Olen korkeintaan ihmetellyt näitä juttuja aiemmin, mutta nyt maanantaina ensimmäisen kerran oikeasti vähän loukkaannuin. Oltiin jäätelökioskilla käyty ja menossa penkille syömään jäätelöitä, kun minun vauvani heräsi itkemään. Sanoin vauvalle sitten (ystävällisesti, tietysti, niin kuin vauvoille puhutaan), että jaahas, ei ollutkaan äidin jäätelöaika nyt. Kaveri totesi siihen, että sen kyllä huomaa, kun on raskautta pitkään toivonut, että vauvaa arvostaa paljon enemmän! Tuosta meni kyllä tunnelma selkeästi huonoksi ja sanoin vaan, että sitä voi samaan aikaan haluta lapsen ja syödä jäätelön rauhassa eikä niitä asioita pysty mitenkään toisiinsa rinnastamaan.

Ilkeästi selän takana juoruilin tästä asiasta yhdelle ystävälleni, joka myös tuntee tämän kaverin. Ystävällä on alakouluikäiset lapset. Hän sanoi pidättäytyvänsä nykyään kokonaan kaikista lapsiin liittyvistä keskusteluista kaverin kanssa, koska ne päättyvät melkein aina jonkinlaiseen näpäytykseen siitä, ettei ystävä nuorena lapset saaneena henkilönä nyt vaan pysty olemaan vanhemmuudessa samalla tasolla kuin tämä kaveri ja kaikki ystävän tekemät ratkaisut ja vinkit ovat aina jotenkin vähän huonompia ja lapsen edun vastaisempia kuin kaverin omat toimintatavat.

Kissa pöydälle, sietämistä vai suoraan välit poikki?