Lue keskustelun säännöt.
Miehen ja oma kasvatus ongelmana!! Vinkkejä??
05.02.2009 |
Siis pääasiallisesti kyse on siitä miten meidät on itsemme kasvatettu koska olemme molemmat huomenneet (minä vielä enemmän) siirtävämme noita samoja metodeja omien lapsiemme kasvatukseen vaikka itse ainakin yritän olla tekemättä niin... ja parisuhteeseenkin tietenkin samalla.
Mutta ennen lapsia tää ei ollut ongelma,nyt tää alkaa olemaan ongelma kun esikoinen on vähän yli 6v ja alkaa osata antaa ihan älykkäitä vastauksia ja havaintoja takaisin ja ihmetellä et miks meillä asiat oikein meneekään näin...
Eli taustaa: Minut on kasvatettu prinsessaksi. Olin iltatähti ja ainoa tyttö,viimeisenä lapsena olin juuri sitä mitä äitini oli toivonut. Niimpä mua esim syötettiin lusikalla 6v asti,sain periksi paljon,paljon asioita ja mulle tehtiin oikeastaan kaikki valmiiksi. Puettiin,syötettiin,pyyhittiin pylly,jos tiputin tavaran se nostettiin.
Koulussa sain vähän "takaisin"-> mua kiusattiin koska olin puhtaasti bimbo,enhän ollut ennen kouluikää joutunut edes kunnolla ajattelemaan.
Siellä tsemppasin ja tajusin elämän tosiasiat mut kotona meno jatkui sellaisena,kunnes muutin pois kotoa 17v (en enää kestänyt itse...)
Miehellä taas oli aivan päinvastainen kasvatus. 2v:n piti pystyä tekemään aamupala itse kun äiti halusi nukkua ja äitinsä teki kerran viikossa keittoruoan jota sit lämmiteltiin loppuviikko. Se oli yks ja sama mitä miehellä oli lapsena päällä ja kukaan ei auttanut mitään.
Noh,arvaatte varmaan että meidän kasvatus on aika sekasotkua. Ja parisuhteessa ongelmia. VAIKKA mä tajuan etten ole maailman napa :) niin usein lipsahdan kuin vahingossa siihen,että oletan muiden auttavan/palvelevan mua,jopa lapseni.
Mies taas vaatii lapsilta aivan älyttömiä (kuten kengän nauhojen sitomista 3v....)
Miten pääsemme tasapainoon??
Kommentit (10)
olisiko mahdollista että hakeutuisitte jonkun ulkopuolisen neuvojan pakeille? jonkun sellaisen, joka antaisi ihan käytännön neuvoja ja esimerkkejä siitä, miten keskimäärin on normaalia toimia eri tilanteissa ja mitä keskimäärin voi odottaa eri ikäisten lasten osaavan itse tehdä? teillä on niin selkeästi erilaiset taustat, että ihan keskenänne sen keskitien löytäminen voi olla hankalaa, toisen ehdotukset tuntuvat varmaan herkästi todella utopistisilta.
on muuten todella hieno asia että tiedostat oman taustasi ja sen että olet ollut hemmoteltu lapsi! moni ei tätä aikuisenakaan itse näe, ja jälki on sen mukaista. te olette jo pitkällä siinä, että näette ongelman selvästi, nyt vaan käytännön keinoin ja sopimuksin hakemaan sitä kultaista keskitietä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja pohtia jonkun ulkopuolisen avulla kasvatusperiaatteitanne. Luokaa yhteiset säännöt joita yhdessä noudatetaan ja valvotaan.
Se vaatii harjoittelua ja uusien käytäntöjen oppimista. Se ei ole helppoa, mutta toimii, jos jaksaa yrittää ja myös vähentää kasvatukseen liityviä riitoja. Hyvä tapa oppia on, kun menee jollekkin kasvatuskursssille, perheterapeutille tai vastaavalle, siellä ulkopuolinen kertoo miten kannattaa toimia. Silloin molemmat saatte samat ohjeet kasvatukseen, eikä kumpikaan voi enää vedota omaan kasvatustyyliinsä parempana tai oikeampana.
Ongelma ei siis varsinaisesti ole siinä,että kumpikaan pitäisi omaa tapaansa parempana.. me molemmat ymmärrämme,että tulemme "normaali perhettä" kummallisemmista oloista.
Perheisiimme liittyy vielä niin paljon muutakin. Joskus miehen kanssa nauretaankin,että miten kaksi näin "lapsuusvammaista" onnistuikin löytämään toisemme :)
Riitoja silti nämä tilanteet aiheuttavat. Mun "avuttomuus" (siis ei oikea sellainen...) ja miehen ehdottomuus. Mutta todellakin tajuamme yleensä sitten hetken kuluttua nämä tilanteet itsekkin.
Lapsille haluaisimme selkeämmät rajat ja juurikin neuvoja MITÄ lapsen kuuluu osata/tehdä ja miehelle siitä tietoa mitä lapselta voi ikäkausien mukaisesti odottaa... Olen kyllä lukenut kasvatuskirjoja ja mies myös,mutta taidamme tosiaan parhaiten saada neuvot päähämme kun menisimme jollekkin ulkopuoliselle.
Tuntuu vain niin tyhmältä,meillä on hyväkäytöksinen,kiltti ja neuvokas,todella ihana 6v. Neuvolassa esim eivät ottaneet huoliani tästä asiasta todesta kun "poika on niin ihana ja sosiaalinen"
Yhden lapsen kanssa tämä vielä menikin koska esikoinen ON helppo tapaus,fiksu ja neuvokas ja ihan "omia aikojaankin",ihan kaikessa emme sentään ole menneet pieleen.
Nyt toisen lapsen kanssa tilanne onkin aivan toinen. Kuopuksemme on vaativa,kärsimätön ja herkkä.
Hänessä nämä vanhempien "virheet" kertautuu selkeästi paljon suurempina ja olemme jo helisemässä joissain asioissa.
ap
No, tiedostamalla ongelmat, puhumalla, sopimalla ja olemalla aikuisia. Apua saa myös kasvatus ja -perhenla.sta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että kun joku perhe tiedostaa ongelmat, haluaa apua ja on valmis tekemään sen eteen -> asiat ei ole 'tarpeeksi huonosti' saadakseen apua.
Tiedän kyllä, itsekin sosiaali- ja terveydenhoitoalalla työskennelleenä, että jonot on pitkät ja todella hukassa olevaa vanhemmuutta paljon...
Teidän tilanne voisi kuitenkin ihan muutamallakin käynnillä selkiytyä, kun saisitte vähän jutella ulkopuolisen kanssa ja osaisitte jatkaa siitä itse. Toivottavasti pääsisitte vaikka neuvolapsykologin luo. On muuten tosi hienoa, kuinka hyvin ymmärrätte itse lapsuuden kokemuksienne siirtyvän vanhemmuuteen ja parisuhteeseen. Sitä tässä itsekin yritän ymmärtää..
mutta sen haluan sanoa, etta jos vain mahdollista etta osaat laittaa vahan extraa,eli liioitella totuutta,niin AUTTAA!!!! kuulostaa aivan paattomalta ohjeelta,
mutta puhun kokemuksesta... nim.sairastunut toisttuvaan vakavaan masennukseen jo 10v ajan. valilla ollut pitkaankin oireeton,ja siina valissa
sain lapsen... mutta kun se eka burnout lapsen jalkkeen tuli ,niin johtava sossu (erittain mukava ja ymmartavainen sellainen kuitenkin..) sanoi etta mene ulos nukkuvan lapsen kanssa ja lue kirjaa kevat saassa... (juu,olin jo yrittanyt,suututti hanen neuvo sisaisesti). emme saaneet apua, ja lopulta kuukauden parin paasta sairaalassa
2viikkoa,ja tassa kierteessa olen vielakin 3.vuotta,mutta asiat jo paremin ja lapsi
kasvanut kuitenkin aika hyvin parjaavaksi. mutta saimme lopulta vaikka mita apua,mutta tilanne ei olisi mennyt ehka nii pitkalle jos olisin saanut heti kotiapua. mutta liioittele ihmeessa,jos pystyt tekee sen vakuuttavasti/saumattomasti. valitettavaa on etta apua on vaikea saada...
kuten alhaalla joku sanoo....
niin ja ps. perheneuvola on esim yksi paikka mista soi ehka saada apua.
että kun joku perhe tiedostaa ongelmat, haluaa apua ja on valmis tekemään sen eteen -> asiat ei ole 'tarpeeksi huonosti' saadakseen apua.
Tiedän kyllä, itsekin sosiaali- ja terveydenhoitoalalla työskennelleenä, että jonot on pitkät ja todella hukassa olevaa vanhemmuutta paljon...
Teidän tilanne voisi kuitenkin ihan muutamallakin käynnillä selkiytyä, kun saisitte vähän jutella ulkopuolisen kanssa ja osaisitte jatkaa siitä itse. Toivottavasti pääsisitte vaikka neuvolapsykologin luo. On muuten tosi hienoa, kuinka hyvin ymmärrätte itse lapsuuden kokemuksienne siirtyvän vanhemmuuteen ja parisuhteeseen. Sitä tässä itsekin yritän ymmärtää..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yrittäis kuunnella sinun kommentteja. Ette te kuitenkaan toistenne ääripäihin ajaudu vaikka kuinka yrittäisitte noudattaa toistenne neuvoja. Jonkinlainen kompromissi siitä varmaan syntyy.
Olette huonoja vanhempia. Voi lapsi raukkaa....
kuin et kummankin teidän pitää pysähtyä pohtimaan omia kasvatusarvojanne ja sitten tehdä yhteinen kasvatussuunnitelma.
Aika myöhässä olette jos lapsi jo 6v,mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!