Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä läheisriippuvuudesta parantuneita? Tai läheisriippuvaisen kumppaneita
04.05.2020 |
Millainen tiesi on ollut? Miten sinusta tuli läheisriippuvainen, miten huomasit olevasi sellainen? Oletko päässyt irti siitä?
Luulen että minä ja mieheni olemme kumpikin läheisriippuvaisia. Tämä pitää meidät yhdessä, vaikka molemmille todennäköisesti olisi tässä maailmassa muutakin tarjolla kuin tämä parisuhde.
Kommentit (43)
Mieheni on alkoholisti, ja silloin kun joi, teki sitä onneksi muualla. Mutta aina kun oli reissuillaan ja vaikka kuinka tyytyväinen siitä olinkin ettei juonut kotona, pyöri oma elämäni hänen elämänsä ympärillä. Vaikka yritin nähdä ystäviä ja harrastaa, en päässyt eroon siitä mitä ja missä tekee.
Kotona katselin puhelimen tietoja ja kyselin todella tarkasti asioita. Luottamuksen puute.
En myöskään saanut aikaiseksi lähteä huonosta suhteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lue tai kuuntele Eevi Minkkisen kirja "ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi".
Läheisriioouvainen elää pitkälti toisen elämää, kadottaa omansa.
Onko mitään mahdollisuutta korjata kahden läheisriippuvaisen suhdetta terveelle pohjalle ilman eroa? Vai onko siitä suhteesta ylipäätään mitään jäljellä kun läheisriippuvaisuuden poistaa kuviosta?
Hitto, huomaan että olen terapian tarpeessa. Ja miehenikin. Pahasti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Onko mitään mahdollisuutta korjata kahden läheisriippuvaisen suhdetta terveelle pohjalle ilman eroa? Vai onko siitä suhteesta ylipäätään mitään jäljellä kun läheisriippuvaisuuden poistaa kuviosta?
Hitto, huomaan että olen terapian tarpeessa. Ja miehenikin. Pahasti.
Ap
On, mutta se vaatii molempien terpian tai kaikkien kirjojen lukemisen ja oman pohdinnan.
Kun läheisriippuvuus on poissa kuviosta, tulee suhteeseen täysi vapaus. Ja rakkaus kukoistaa vain vapaudessa.
antaisitko ap esimerkkejä, mistä tiedät teidän olevan läheisriippuvia?
Läheisriippuvuudesta kun puhutaan myös arkikielessä, millä ei ole tekemistä oikean läheisriippuvuuden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten, ap, ymmärrät läheisriippuvuuden? Miten se suhteessanne ilmenee?
Minä olen jokaisessa suhteessani (3 kpl) ollut läheisriippuvainen. Viimeisimmässäni, jossa olen myös äiti, olen saanut itseäni enemmän normaalin kirjoon.
Mutta missä menee ero toisen hyvätahtoisessa huomioonottamisessa ja läheisriippuvuudessa? Jos ajattelen päivän lounaan mieheni mieltymysten mukaan, onko se läheisriippuvuutta? Onko läheisriippuvuus=omien tarpeiden sivuuttamista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jokaisessa suhteessani (3 kpl) ollut läheisriippuvainen. Viimeisimmässäni, jossa olen myös äiti, olen saanut itseäni enemmän normaalin kirjoon.
Mutta missä menee ero toisen hyvätahtoisessa huomioonottamisessa ja läheisriippuvuudessa? Jos ajattelen päivän lounaan mieheni mieltymysten mukaan, onko se läheisriippuvuutta? Onko läheisriippuvuus=omien tarpeiden sivuuttamista?
Minä ajattelen juuri noin. Läheisriippuvuudessa lopulta oma itse häviää. On huolestuttavaa, jos ei tuedä, mitä minä haluan ja mitkä minun tarpeeni ovat. Ja kun huomioon ottamisen motiivina ei ole pyyteettömyys, vaan se, että toinen sitten tykkää minusta. Kävelee vaikka munankuorilla koko aja, kunhan toinen ei minua hylkää.
En usko että tää riippuvuus paranee suhteessa, vaan ainakin itselläni avain on ollut se kun on eronnut ja oppinut luottamaan itseensä ja omaan kykykyyn selvitä ilman kumppanin tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni on aivan täysin mielipiteetön. Hän on aina samaa mieltä kaikesta. Ihan aina. Kaikki mitä meidän elämässä tapahtuu, tapahtuu minun aloitteestani ja hän myötäilee. Näin meillä on menty naimisiin, saatu lapset, rakennettu talo. Näin meillä on kerran erottu. Ja palattu yhteen. Näin meillä on päätetty että suhteemme voisi olla myös avoin. Kaikki käy hänelle. Hänellä ei ole mitään rajoja. Samoin toimii myös vanhempiensa ja ystäviensä kanssa, sillä erotuksella että minä voin sanoa viimeisen sanan miten toimii heidän kanssaan.
Itse taas. En usko pärjääväni yksin. Luulen että en osaa hoitaa raha-asioitani, en saa porattua reikiä tauluille seiniin, en osaa elää yksin. Tarvitsen toisen siihen tekemään kaikenlaista pientä arkista että selviän. Näin pohjimmiltani uskon. Enkä halua erota, koska joudun kohtaamaan sen toisen surun. En kestä sitä. En kestä loukata häntä. Ja sukuni katkaisee välit minuun kun jätän tuon hyvän miehen. Mielistelen sukua ja säälin miestäni ja tässä olen pysynyt.
Ap
Tämä keskustelu avaa silmiäni.
Olen huomannut, että yksin/aiemmin sinkkuna ollessani voin huomattavasti paremmin. Olin itsenäinen, päätän ja toimin itse. Nyt odotan vain, että kumppani tulee töistä kotiin olemaan omissa maailmoissaan. Meissä on molemmissa vikaa, itse olen läheisriippuvainen ja mieheni taas hyvin riippumaton, ns. kylmä. Tässäpä vasta oiva pariskunta. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on aivan täysin mielipiteetön. Hän on aina samaa mieltä kaikesta. Ihan aina. Kaikki mitä meidän elämässä tapahtuu, tapahtuu minun aloitteestani ja hän myötäilee. Näin meillä on menty naimisiin, saatu lapset, rakennettu talo. Näin meillä on kerran erottu. Ja palattu yhteen. Näin meillä on päätetty että suhteemme voisi olla myös avoin. Kaikki käy hänelle. Hänellä ei ole mitään rajoja. Samoin toimii myös vanhempiensa ja ystäviensä kanssa, sillä erotuksella että minä voin sanoa viimeisen sanan miten toimii heidän kanssaan.
Itse taas. En usko pärjääväni yksin. Luulen että en osaa hoitaa raha-asioitani, en saa porattua reikiä tauluille seiniin, en osaa elää yksin. Tarvitsen toisen siihen tekemään kaikenlaista pientä arkista että selviän. Näin pohjimmiltani uskon. Enkä halua erota, koska joudun kohtaamaan sen toisen surun. En kestä sitä. En kestä loukata häntä. Ja sukuni katkaisee välit minuun kun jätän tuon hyvän miehen. Mielistelen sukua ja säälin miestäni ja tässä olen pysynyt.
Ap
Miehesi ei välttämättä ole tuon perusteella läheisriippuvainen. Tai kyllä, läheisriippuvainen on rajaton, mutta ei suinkaan (aina) mielipiteetön.
Sinun kohdallasi tuo miellyttäminen on läheisriippuvaisuutta, mutta tuo osaamattomuus taas voi vain olla kokemattomuutta. ”Normaali” ihminenkin tuntee pelkoa asioista, joita ei ole koskaan tehnyt.
Molempien pitäisi oppia seisomaan omilla jaloilla. Sinun pitää lopettaa päätösten tekeminen ja ylivastuullisuus sekä alkaa miettimään lähtökohtaisesti sitä, mikä on parasta sinulle itsellesi.
Selvitä itsellesi: Mitä sinä tarvitset, jotta voit hyvin? Mitkä ovat sinun arvosi? Mistä sinä unelmoit? Mitä sinä pelkäät yli kaiken?
Maailma on täynnä sinkkuja, joiden seiniin ne reiät jotenkin saadaan (itselläni on sähköpora). Sinkkuna joutuu ratkaisemaan tiettyjä ongelmia, parisuhteessa toisia.
Suku (oma) on paska, jos hylkää. Ehkä kannattaa panostaa ystäviin.
Tietysti voisitte kokeilla ensisijaisesti tiedonhankintaa ja terapiaa. Netti on täynnä kaikkea. Kuuntelin ja luin paljon, kun olin vuoden läheisriippuvainen. Sain parannettua itseni ilman terapiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on aivan täysin mielipiteetön. Hän on aina samaa mieltä kaikesta. Ihan aina. Kaikki mitä meidän elämässä tapahtuu, tapahtuu minun aloitteestani ja hän myötäilee. Näin meillä on menty naimisiin, saatu lapset, rakennettu talo. Näin meillä on kerran erottu. Ja palattu yhteen. Näin meillä on päätetty että suhteemme voisi olla myös avoin. Kaikki käy hänelle. Hänellä ei ole mitään rajoja. Samoin toimii myös vanhempiensa ja ystäviensä kanssa, sillä erotuksella että minä voin sanoa viimeisen sanan miten toimii heidän kanssaan.
Itse taas. En usko pärjääväni yksin. Luulen että en osaa hoitaa raha-asioitani, en saa porattua reikiä tauluille seiniin, en osaa elää yksin. Tarvitsen toisen siihen tekemään kaikenlaista pientä arkista että selviän. Näin pohjimmiltani uskon. Enkä halua erota, koska joudun kohtaamaan sen toisen surun. En kestä sitä. En kestä loukata häntä. Ja sukuni katkaisee välit minuun kun jätän tuon hyvän miehen. Mielistelen sukua ja säälin miestäni ja tässä olen pysynyt.
Ap
En äkkiseltään sanoisi kumpaakaan teistä läheisriippuvaiseksi, ainakaan pelkästään noilla tiedoilla. Minusta läheisriippuvuus on enemmänkin sitä, että toisen tunteet vaikuttavat vahvasti omaan mielialaan ja koko ajan yrittää varoa "virtahepoa olohuoneessa". Luin äskettäin blogin aiheesta
https://myllyhoitoyhdistys.fi/2020/04/07/mari-huusko-on-opittava-kavele…
.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on aivan täysin mielipiteetön. Hän on aina samaa mieltä kaikesta. Ihan aina. Kaikki mitä meidän elämässä tapahtuu, tapahtuu minun aloitteestani ja hän myötäilee. Näin meillä on menty naimisiin, saatu lapset, rakennettu talo. Näin meillä on kerran erottu. Ja palattu yhteen. Näin meillä on päätetty että suhteemme voisi olla myös avoin. Kaikki käy hänelle. Hänellä ei ole mitään rajoja. Samoin toimii myös vanhempiensa ja ystäviensä kanssa, sillä erotuksella että minä voin sanoa viimeisen sanan miten toimii heidän kanssaan.
Itse taas. En usko pärjääväni yksin. Luulen että en osaa hoitaa raha-asioitani, en saa porattua reikiä tauluille seiniin, en osaa elää yksin. Tarvitsen toisen siihen tekemään kaikenlaista pientä arkista että selviän. Näin pohjimmiltani uskon. Enkä halua erota, koska joudun kohtaamaan sen toisen surun. En kestä sitä. En kestä loukata häntä. Ja sukuni katkaisee välit minuun kun jätän tuon hyvän miehen. Mielistelen sukua ja säälin miestäni ja tässä olen pysynyt.
Ap
Miehesi ei välttämättä ole tuon perusteella läheisriippuvainen. Tai kyllä, läheisriippuvainen on rajaton, mutta ei suinkaan (aina) mielipiteetön.
Sinun kohdallasi tuo miellyttäminen on läheisriippuvaisuutta, mutta tuo osaamattomuus taas voi vain olla kokemattomuutta. ”Normaali” ihminenkin tuntee pelkoa asioista, joita ei ole koskaan tehnyt.Molempien pitäisi oppia seisomaan omilla jaloilla. Sinun pitää lopettaa päätösten tekeminen ja ylivastuullisuus sekä alkaa miettimään lähtökohtaisesti sitä, mikä on parasta sinulle itsellesi.
Selvitä itsellesi: Mitä sinä tarvitset, jotta voit hyvin? Mitkä ovat sinun arvosi? Mistä sinä unelmoit? Mitä sinä pelkäät yli kaiken?
Mieheni on paljon selkeämmin miellyttämisen haluinen kuin minä. Tuo mielipiteettömyys on sitä. Hän luulee että kaikesta täytyy olla samaa mieltä, tai hänestä ei tykätä.
En tiedä noista arvoista, unelmista ja peloista. Se on jotenkin epäolennaista tässä kohtaa. Olen aina saanut toteuttaa itseäni. Vaikka kääntyisin mormooniksi ja lähtisin ratsastamaan aasilla maailman ympäri, mieheni sanoisi siihen vaan että ok. Ei minulla ole tarvetta toteuttaa unelmiani sillä tavalla. Hän mahdollistaa minulle kaiken mitä keksin haluta. Peloista jo tuossa sanoinkin, pelkään lopettaa tämän tällaisen elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on aivan täysin mielipiteetön. Hän on aina samaa mieltä kaikesta. Ihan aina. Kaikki mitä meidän elämässä tapahtuu, tapahtuu minun aloitteestani ja hän myötäilee. Näin meillä on menty naimisiin, saatu lapset, rakennettu talo. Näin meillä on kerran erottu. Ja palattu yhteen. Näin meillä on päätetty että suhteemme voisi olla myös avoin. Kaikki käy hänelle. Hänellä ei ole mitään rajoja. Samoin toimii myös vanhempiensa ja ystäviensä kanssa, sillä erotuksella että minä voin sanoa viimeisen sanan miten toimii heidän kanssaan.
Itse taas. En usko pärjääväni yksin. Luulen että en osaa hoitaa raha-asioitani, en saa porattua reikiä tauluille seiniin, en osaa elää yksin. Tarvitsen toisen siihen tekemään kaikenlaista pientä arkista että selviän. Näin pohjimmiltani uskon. Enkä halua erota, koska joudun kohtaamaan sen toisen surun. En kestä sitä. En kestä loukata häntä. Ja sukuni katkaisee välit minuun kun jätän tuon hyvän miehen. Mielistelen sukua ja säälin miestäni ja tässä olen pysynyt.
Ap
En äkkiseltään sanoisi kumpaakaan teistä läheisriippuvaiseksi, ainakaan pelkästään noilla tiedoilla. Minusta läheisriippuvuus on enemmänkin sitä, että toisen tunteet vaikuttavat vahvasti omaan mielialaan ja koko ajan yrittää varoa "virtahepoa olohuoneessa". Luin äskettäin blogin aiheesta
https://myllyhoitoyhdistys.fi/2020/04/07/mari-huusko-on-opittava-kavele…
.
Mikä tämän nimi sitten on? Ei tämä ainakaan ole normaali terve suhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on aivan täysin mielipiteetön. Hän on aina samaa mieltä kaikesta. Ihan aina. Kaikki mitä meidän elämässä tapahtuu, tapahtuu minun aloitteestani ja hän myötäilee. Näin meillä on menty naimisiin, saatu lapset, rakennettu talo. Näin meillä on kerran erottu. Ja palattu yhteen. Näin meillä on päätetty että suhteemme voisi olla myös avoin. Kaikki käy hänelle. Hänellä ei ole mitään rajoja. Samoin toimii myös vanhempiensa ja ystäviensä kanssa, sillä erotuksella että minä voin sanoa viimeisen sanan miten toimii heidän kanssaan.
Itse taas. En usko pärjääväni yksin. Luulen että en osaa hoitaa raha-asioitani, en saa porattua reikiä tauluille seiniin, en osaa elää yksin. Tarvitsen toisen siihen tekemään kaikenlaista pientä arkista että selviän. Näin pohjimmiltani uskon. Enkä halua erota, koska joudun kohtaamaan sen toisen surun. En kestä sitä. En kestä loukata häntä. Ja sukuni katkaisee välit minuun kun jätän tuon hyvän miehen. Mielistelen sukua ja säälin miestäni ja tässä olen pysynyt.
Ap
En äkkiseltään sanoisi kumpaakaan teistä läheisriippuvaiseksi, ainakaan pelkästään noilla tiedoilla. Minusta läheisriippuvuus on enemmänkin sitä, että toisen tunteet vaikuttavat vahvasti omaan mielialaan ja koko ajan yrittää varoa "virtahepoa olohuoneessa". Luin äskettäin blogin aiheesta
https://myllyhoitoyhdistys.fi/2020/04/07/mari-huusko-on-opittava-kavele…
.
Mikä tämän nimi sitten on? Ei tämä ainakaan ole normaali terve suhde.
Olet(te)ko tehnyt tunnelukkosi.fi ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on aivan täysin mielipiteetön. Hän on aina samaa mieltä kaikesta. Ihan aina. Kaikki mitä meidän elämässä tapahtuu, tapahtuu minun aloitteestani ja hän myötäilee. Näin meillä on menty naimisiin, saatu lapset, rakennettu talo. Näin meillä on kerran erottu. Ja palattu yhteen. Näin meillä on päätetty että suhteemme voisi olla myös avoin. Kaikki käy hänelle. Hänellä ei ole mitään rajoja. Samoin toimii myös vanhempiensa ja ystäviensä kanssa, sillä erotuksella että minä voin sanoa viimeisen sanan miten toimii heidän kanssaan.
Itse taas. En usko pärjääväni yksin. Luulen että en osaa hoitaa raha-asioitani, en saa porattua reikiä tauluille seiniin, en osaa elää yksin. Tarvitsen toisen siihen tekemään kaikenlaista pientä arkista että selviän. Näin pohjimmiltani uskon. Enkä halua erota, koska joudun kohtaamaan sen toisen surun. En kestä sitä. En kestä loukata häntä. Ja sukuni katkaisee välit minuun kun jätän tuon hyvän miehen. Mielistelen sukua ja säälin miestäni ja tässä olen pysynyt.
Ap
En äkkiseltään sanoisi kumpaakaan teistä läheisriippuvaiseksi, ainakaan pelkästään noilla tiedoilla. Minusta läheisriippuvuus on enemmänkin sitä, että toisen tunteet vaikuttavat vahvasti omaan mielialaan ja koko ajan yrittää varoa "virtahepoa olohuoneessa". Luin äskettäin blogin aiheesta
https://myllyhoitoyhdistys.fi/2020/04/07/mari-huusko-on-opittava-kavele…
.
Hyvä linkki. Haluan vielä tarkentaa, ettei jää epäselväksi, tuota kohtaa ”Läheisriippuvainen kokee, että hän joutuu yksin vastaamaan kaikesta.”.
Tuolla ei tarkoiteta, että läheisriippuvainen olisi aina se, joka miettii ruokailut ja lomat, tai muuta konkreettista, vaan se viittaa TUNNEkokemukseen. Kuten blogissa sanotaan, niin läheisriippuvainen kokee olevansa vastuussa toisen tunteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on aivan täysin mielipiteetön. Hän on aina samaa mieltä kaikesta. Ihan aina. Kaikki mitä meidän elämässä tapahtuu, tapahtuu minun aloitteestani ja hän myötäilee. Näin meillä on menty naimisiin, saatu lapset, rakennettu talo. Näin meillä on kerran erottu. Ja palattu yhteen. Näin meillä on päätetty että suhteemme voisi olla myös avoin. Kaikki käy hänelle. Hänellä ei ole mitään rajoja. Samoin toimii myös vanhempiensa ja ystäviensä kanssa, sillä erotuksella että minä voin sanoa viimeisen sanan miten toimii heidän kanssaan.
Itse taas. En usko pärjääväni yksin. Luulen että en osaa hoitaa raha-asioitani, en saa porattua reikiä tauluille seiniin, en osaa elää yksin. Tarvitsen toisen siihen tekemään kaikenlaista pientä arkista että selviän. Näin pohjimmiltani uskon. Enkä halua erota, koska joudun kohtaamaan sen toisen surun. En kestä sitä. En kestä loukata häntä. Ja sukuni katkaisee välit minuun kun jätän tuon hyvän miehen. Mielistelen sukua ja säälin miestäni ja tässä olen pysynyt.
Ap
En äkkiseltään sanoisi kumpaakaan teistä läheisriippuvaiseksi, ainakaan pelkästään noilla tiedoilla. Minusta läheisriippuvuus on enemmänkin sitä, että toisen tunteet vaikuttavat vahvasti omaan mielialaan ja koko ajan yrittää varoa "virtahepoa olohuoneessa". Luin äskettäin blogin aiheesta
https://myllyhoitoyhdistys.fi/2020/04/07/mari-huusko-on-opittava-kavele…
.
Mikä tämän nimi sitten on? Ei tämä ainakaan ole normaali terve suhde.
Olet(te)ko tehnyt tunnelukkosi.fi ?
Olen tutustunut tuohon ja hankin jopa sen kirjan, mutta en tunne että pystyisin yksin käymään noita asioita läpi. Lapsuuteni on täysin tunnekylmä. Sitä on liian raskasta käsitellä yksin.
Ap
Minä olen ollut. Tajusin asian jotenkin joskus 38-vuotiaana Tommy Hellstenin kirjoja lukiessani, mutta ihan se ei silloin osunut ja uponnut, Kun erosin 42-vuotiaana ja aloin kääntämään kaikkia kiviä, miksi tapahtui mitä tapahtui, niin silloin se kolahti. Tajusin mm. että olin laittanut toisen ihmisen tarpeet itseni edelle, koko elämäni oli yhtä toisen miellyttämistä ja en mitään muuta elämässä pelännyt niin paljoa kuin hylätyksi tulemista.
Luin, luin ja luin... vuosi vuodelta pääsin irti. Nyt tuosta erosta on 10 vuotta, ja tiedän olleeni jo useita vuosia vapaa läheisriippuvuudesta.
Mutta: tässä tannoin tuli nykyisen aviomieheni kanssa syvällinen keskustelu ja sain itseni kiinni miellyttämisestä. Jouduin koko keskustelun ajan pitäväni huolen siitä, että en lähde sille linjalle.