Parisuhde vs. tulevaisuuden haaveet
Kevään korvalla joka vuosi iskee sama kriisi. Haluaisin muuttaa lappiin! Minulle olisi siellä oman alan töitä tarjolla hyvin, kun taas etelässä teen vain satunnaisia hanttihommia. Asumme perheen kanssa siis keski-suomessa. Puolisoni vastustaa lappiin muuttoa jyrkästi. Hän ei suostu edes muuttamaan nykyisellä asuinalueellamme maalle. Täytyy kuulemma asua julkisten kulkuyhteyksien varrella.
Parisuhteemme on pitkä ja hyvä, luottamusta on ja arvostusta toisiamme kohtaan monellakin saralla. Tulevaisuuden näkymät meillä eroavat toisistaan silti hirvittävän paljon.
Siinä missä minä haluaisin elää yksinkertaista elämää vaikkapa lapissa, tehdä osaamiani töitä, ja nauttia luonnosta, hän haluaa asua kaupungissa ja pysyä aina tutulla maaperällä poistumatta mukavuusalueeltaan. Hänelle luontosuhde ei ole tärkeä, enkä usko hänen viihtyvän missään paikassa, jossa parasta tekemistä on vain lähteä ulos nauttimaan luonnosta.
Vuosivuodelta tulen onnettomammaksi kaupungissa. En jaksa tätä ihmisvilinää, jatkuvaa meteliä, itsekkyyttä jota kohtaa kaupungissa. Tuntuu että tukehdun tänne betoniviidakkoon. Olen kärttyinen ja äkäinen kaupungissa. Lenkkeilen paljon ja jatkuva ihmistulva tuntuu tuskastuttavalta. Tällä hetkellä myös metsät ovat täynnä ihmisiä, joten viimeinenkin turvapaikka hälinältä on viety.
Ongelmahan on se, että mitään muuta syytä erota ei ole. Kuitenkin tämä asia on alkanut hiertää minua, mutta en haluaisi heittää hukkaan vuosikymmenien parisuhdetta. Olemme yhä läheisiä vaikka meillä on paljon eroavaisuuksia sekä luonteessa että kiinnostuksenkohteissa. Haluaisinkin mielipiteitä ja kannanottoja tilanteeseen. Mitä sinä itse tekisit? Olisitko valmis suureen kompromissiin elämässäsi puolison vuoksi? Kaikenlaiset ajatukset ovat tervetulleita.
Sanon vielä loppuun, että tiedän kyllä lapissa asumisen todellisuuden, olen siellä asunutkin, sikäli hyviä ja huonoja asioita on tiedossa.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Hanki kesämökki
tämä on ollut yksi vaihtoehto mielessä. Kesämökki ei kuitenkaan ratkaise työongelmaa. En tosiaan aloituksessani painottanut työn merkitystä. Lapissa olisi tarjolla työtä joka on minulle tärkeää, ja työtä jota tekisin mieluiten. No töitä nyt saa, siellä voihtyminen on sitten eri juttu.
Puolisoni vastustaa kesämökin hankintaa ja perustelee sen taloudellisilla syillä. No rahaa se kyllä syökin.
Vierailija kirjoitti:
no mikset muuta ja uus puoliso sitten?
eihän tässä ongelmaa. Itse en miettis sekuntiakaan, oma elämä,oma unelma.
Et miettisi sekuntiakaan vuosikymmenien parisuhteen heittämistä roskiin? Hurja väite. Kylläkin tuo oma elämä, oma unelma kommentti on loistava. Katkeroituuko tässä, jos elää vastentahtoisesti itselle sopimattomassa ympäristössä. Parisuhde on hankala yhtälössä, jossa ihminen kehittyy ja kehittää itseään aktiivisesti. Liian monesti vuodet vievät eri suuntiin.
Muitaki miehiä löytyy ja loppupeleissä kaikki miehet on samallaisia joten toteuta omat unelmat ekaksi!
Kompromissiin? Ei se ole mikään kompromissi, jos sinä yhtäkkiä haluat muuttaa kaupungista korpeen ja vaihtaa työpaikkaa ja puolisosi haluaa pysyä siinä missä nyt olette. Kompromissi olisi esim. muutto pohjoiseen kaupunkiin.
Inhottava tilanne kyllä. Itse en koskaan suostuisi muuttamaan pois kaupungista, ja siksi seurustelenkin henkeen ja vereen kaupunkilaisen miehen kanssa.

Kompromissi tässä onkin se että minä olen vuosia halunnut muuttaa pohjoisen korpeen, mutta asun kaupungissa puolisoni vuoksi. Pohjoiseen muutto ei ole kompromissi, sen toki myönnän. Pohjoiseen muutto on itsekäs teko joka tarkoittaisi lusikoiden jakoon laittoa. Tilanne on kyllä inhottava, ja minusta tuntuu kuin minua revittäisiin kahtialle.
Olisiko siellä lapissa puolisolle hänen ammatin mukaisia töitä?
Vierailija kirjoitti:
Olisiko siellä lapissa puolisolle hänen ammatin mukaisia töitä?
Hänen alansa töitä on tarjolla ympäri suomen. Sisäinen siirtokin voisi olla mahdollisuus. Tietenkin lapin kaupungeissa paikkoja tarjolla rajoitetummin, kuin isommissa etelän kaupungeissa. Lapin kaupungeista esimerkiksi Rovaniemi voisi olla sopiva, siellä on sentään tuttuja ja sukulaisia kummallakin.
Vastaan vielä tuohon toisen henkilön kysymykseen, onko lapsia, niin kyllä, kaksi nuorta löytyy.

Eli lapset on lukiossa tms mutta asuu kotona vielä. Haluaako lapset muuttaa Lappiin ja vaihtaa koulua? Voisitteko muuttaa Lappiin vasta lasten muutettua omilleen? Voisiko puoliso suostua ottamaan vuoden vuorotteluvapaan, ja muuttaisitte määräaikaisesti vuodeksi silloin lappiin? Kelpaisiko sinulle asua Rovaniemen keskustassa, koska se voisi olla kompromissi? Suostuisiko puoliso siihen? Olisitteko halukkaita elämään etäsuhteessa eri paikkakunnilla?
Jos sinulla ei ole tuolla asuinalueellasi mielekästä tekemistä työn ja harrastusten muodossa, totta kai mieli vetää Lappiin, missä olisi molemmat.
Onko sinulla mitään mahdollisuuksia työllistyä nykyisessä kotipaikassa?
Entä olisiko joku kolmas vaihtoehto, joka ei olisi molemmat surkeaksi tekevä kompromissi vaan aidosti riittävän hyvä?
Entä jos lähtisit keikkatöihin Lappiin vaikka neljäksi kuukaudeksi? Sitten katsoisistte mihin homma lähtee muodostumaan ja miltä tuntuu.
Onko teillä tukiverkkoja missään päin Suomea?
Mikä on sellainen ammatti mistä löytyy lapista paljon vakkaritöitä muttei muualta?
Onko nykyinen puolisosi lasten isä? Mitä mieltä lapset on Lappiin muutosta? Joutuisitko hylkäämään lapsesikin?
Tässä ei tiedetä sukupuolia, joten ne kannattaa jättää pois vastauksista. Itse stereotyyppisesti kuvittelen ap:n olevan mies, mutta toki voi olla nainenkin.
I feel you. Tuskainen olo on itelläki etelässä mutta perhe pitää täällä. Sitten kun nuorimmainen on aikuinen niin voipi olla että katupöly karisee kantapäistä ja elämä itselleni alkaa.
Miksi ihmeessä olet mennyt naimisiin naisen kanssa, joka on vannoutunut kaupunkilaisnainen, jos kerran itse halajat vain Lapin peräkorpeen? Tehän olette täysin erilaisia ihmisiä. Ei se ole voinut yllätyksenä tulla. Itse päätit tehdä lapset hänen kanssaan, vaikka tiesit millainen hän on.
Vierailija kirjoitti:
Onko nykyinen puolisosi lasten isä? Mitä mieltä lapset on Lappiin muutosta? Joutuisitko hylkäämään lapsesikin?
Lapset ovat jo nuoria, eli pärjäävät. Muuta lappiin jos haluat. Tulet katumaan vanhempana jos et.
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulla ei ole tuolla asuinalueellasi mielekästä tekemistä työn ja harrastusten muodossa, totta kai mieli vetää Lappiin, missä olisi molemmat.
Onko sinulla mitään mahdollisuuksia työllistyä nykyisessä kotipaikassa?
Entä olisiko joku kolmas vaihtoehto, joka ei olisi molemmat surkeaksi tekevä kompromissi vaan aidosti riittävän hyvä?
Entä jos lähtisit keikkatöihin Lappiin vaikka neljäksi kuukaudeksi? Sitten katsoisistte mihin homma lähtee muodostumaan ja miltä tuntuu.
Onko teillä tukiverkkoja missään päin Suomea?
Olen tehnyt keikkatöitä lapissa, useampana vuonna. Se oli jonkinlainen ratkaisu, mutta vaikutti tietenkin liian suuresti lapsiin. Lopetin keikkatyöt lapissa tämän vuoksi. Se oli itsellenikin henkisesti hyvin rankkaa, kun olin aina "väärässä paikassa". Aina matkalla jonnekin.
Parisuhde kesti tämän jotenkuten, toki oli rankkaa olla puolet vuodesta pääsääntöisesti muualla.
Työllistyn nykyisellä paikkakunnallani kohtalaisesti, kuten alussa mainittu, hanttihommiin jotka eivät johda mihinkään. Pätkätöitä epämieluisissa työympäristöissä.
Tukiverkkoja meillä on eniten nykyisen asuinpaikkamme ympäristössä. Toki pohjoisessakin on tuttavapiiriä ja sukua vähän.
Kompromissina olen ehdottanut lähialueella maalle muuttoa, mutta se on saanut hyvin valjun vastaanoton. Vain minulla on ajokortti. Olen tarjoutunut maksamaan ajokortin kumppanilleni, jos se siitä on kiinni. Hän ei kuitenkaan halua hankkia ajokorttia.
Käytännössä olemme siis pattitilanteessa. Jos tämä ratkeaisi keskustelemalla, se olisi jo ratkennut.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on sellainen ammatti mistä löytyy lapista paljon vakkaritöitä muttei muualta?
Matkailualan eri osaajille on tötiä, sekä metsäalalla työskenteleville. Esimerkiksi.
no mikset muuta ja uus puoliso sitten?
eihän tässä ongelmaa. Itse en miettis sekuntiakaan, oma elämä,oma unelma.