Lue keskustelun säännöt.
En halua palata normaaliin
02.05.2020 |
Merkittävä osa minusta ei haluaisi rajoitusten poistuvan, eikä siksi, että pelkäisin koronaa. (Uskon jo sairastaneeni sen, ja vaikken olisikaan, en pelkää.)
En haluaisi rajoitusten poistuvan, koska arkeni on ollut väsyttävää jo melko pitkään. En ryhdy ja lähde, vaan ahdistuin kotona. Tai en saanut aikaiseksi aloittaa kotona projekteja vaan jumahdin tietokoneelle. Nyt, kun ei voi tehdä juuri mitään tai mennä juuri mihinkään, saatavilla olevissa rajoissa olen saanut paljon enemmän aikaiseksi ja rauhoittunut -- vaikka samalla kaipaan yhä palavasti nyt mahdottomia aktiviteetteja.
Tämän koronan aikana ei ole myöskään tarvinnut tuntea syyllisyyttä, ahdistusta ja ikävää siitä, etten saa aikaiseksi järjestää useammin tapaamisia ja vierailuja puolin ja toisin. Tunnen oloni yksinäiseksi, mutten tee sille tarpeeksi mitään.
Tämä aika on saanut minut todella miettimään, mitä haluan arkeeni enemmän ja mitä vähemmän. Kuitenkin minua pelottaa, että kun rajoitukset puretaan, en saa mitään muutosta aikaiseksi. Palaan vain samaan vanhaan ja olen yhä ahdistunut ja onneton. Joitain merkkejä siitä on jo havaittavissa, koska kun palasin osittain lähtöihin etätöistä, aloin jo menettää kykyni keskittyä ja kotona vain selailen nettikauppoja ahdistustani "hoitaakseni".
Pitäisi varmaan hankkia jotain keskusteluapua.
Kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunhan kysyn kirjoitti:
Kuka maksaa elämisesi?
Etätöistä saa palkkaa
Vastauksia on vähän, mutta tämäpäs on resonoinut tykkäysten perusteella. Jollain tavalla lohduttavaa, etten ole yksin. Kiitos niistä.
On varmaan vain yritettävä saada arkeen jokin yksittäinen todella pieni muutos, vaikka eri tavalla vietetty vartti viikossa -- isojen muutosten epäonnistuminen kun ahdistaa jo yrittämättäkin.
AP
En halua palata konttorimaisemaan! Kotona pystyn keskittymään ja saaman jotain järkevää aikaiseksi, toisin kun siellä jatkuvasti hälinäisessä konttorimaisemassa.
Niin, mitä se normaali nyt sitten on? Ei vielä 15-20 vuotta sitten lentomatkailtu niin paljon kuin nyt, vaatteita ja kaiken maailman krääsää ei tuotettu sellaisella tahdilla kuin nyt, ulkona syötiin huomattavasti vähemmän... Oikeastaan ei kulutettu mihinkään turhaan ja silti talous pyöri.
Ennemminkin tämä on paluu entiseen elämään. Sitä en kuitenkaan meinaa kestää, etten saa tavata isoäitiäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monessa työssä ihminen on kadottanut mielenrauhansa sisäisen ja ulkoisen hälinän vuoksi. Toki olemme erilaisia siinä, miten viihdymme ja käsittelemme moninaisia ärsykkeitä, joita tulvii ympäristössä. Kauheaa on ehkä huomata, kuinka tehottomiksi ne meidän tekevät työpaikalla. Mutta on todettu tutkimuksissakin, että 6 tuntia vuorokaudessa on maksimi tuntimäärä, jonka ihminen jaksaa olla jollain lailla tehokas. On muistettava, että aivot kaipaavat nousuja, laskuja ja suvantovaiheita. Ja myönteistä, kannustavaa ja turvallista ympäristöä.Erityisesti luova työ tapahtuu usein sen näennäisen joutenolon aikana. Silloin alitajunta pääsee töihin.
Tosiaan, eipä se "normaalia" olekaan, että on oltava tehokas ja luova samalla, kun joku keskeyttää 15 minuutin välein toisella aiheella. Arkipäivästä 11 tuntia menee työpäivään ja silti säästöön ei juuri jää. Kaverit ja sukulaiset myös kaikki arkena kiireisiä ja vapaapäivät puhki, että vaikea sopia tapaamisia. Sisältöä elämään etsii kuluttamisesta, kun ei ole muutakaan. Harrastuksista saa virtaa, mutta sama määrä energiaa myös kuluu siihen, että ne venyttävät pitkiä päiviä entisestään kerran pari viikossa. Viikonloput niin puhki, ettei jaksa mitään kodinlaittoprojekteja, vaikka repsottavat tapetit ahdistavat.
Etätöissä on tosiaan ollut ihanaa, helpompi keskittyä ja säästyy aikaa työmatkassa. Nyt olen pari päivää viikosta toimistolla ja se olisi tosi hyvä rytmi jatkossakin, mutta kun alkaa tulla palaveria toisen päälle, ei enää luultavasti onnistu.
Kaipaan harrastuksia ja läheisten koskettamista niin, että sattuu, mutta silti odotan kauhulla tätä "normaalia".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kunhan kysyn kirjoitti:
Kuka maksaa elämisesi?
Etätöistä saa palkkaa
Eli tuskin teet mitään kovin hyödyllistä.
Mäkään en halua, ihanaa kun ei tarvi nähdä ketään muuta kuin omat lapset. Saa olla kotona rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan, eipä se "normaalia" olekaan, että on oltava tehokas ja luova samalla, kun joku keskeyttää 15 minuutin välein toisella aiheella. Arkipäivästä 11 tuntia menee työpäivään ja silti säästöön ei juuri jää. Kaverit ja sukulaiset myös kaikki arkena kiireisiä ja vapaapäivät puhki, että vaikea sopia tapaamisia. Sisältöä elämään etsii kuluttamisesta, kun ei ole muutakaan. Harrastuksista saa virtaa, mutta sama määrä energiaa myös kuluu siihen, että ne venyttävät pitkiä päiviä entisestään kerran pari viikossa. Viikonloput niin puhki, ettei jaksa mitään kodinlaittoprojekteja, vaikka repsottavat tapetit ahdistavat.
Etätöissä on tosiaan ollut ihanaa, helpompi keskittyä ja säästyy aikaa työmatkassa. Nyt olen pari päivää viikosta toimistolla ja se olisi tosi hyvä rytmi jatkossakin, mutta kun alkaa tulla palaveria toisen päälle, ei enää luultavasti onnistu.
Kaipaan harrastuksia ja läheisten koskettamista niin, että sattuu, mutta silti odotan kauhulla tätä "normaalia".
Hmm. ”Säästöön ei juuri jää”. ”Sisältöä elämään etsii kuluttamisesta”
Mitäs jos et kuluttaisi niin paljoa, niin jotain jäisi säästöönkin?
No ei siihen entiseen normaaliin enää tulla palaamaankaan. Ihmisten elämässä tulee olemaan erilaisia rajoituksia vielä pitkään ja niistä tulee uusi normaali. Osa siis pakollisia rajoituksia ja osa sellaisia "tapojen muutoksia" joita ihmiset tekee ihan vain siksi, etteivät tule sairastumaan. Sellainen turha hengailu ja ramppaaminen tulee vähentymään ainakin niin kauan kun virus täällä jyllää. Matkailu tuskin palaa ennalleen enää ikinä, koska vaikka täällä Suomessa haluttaisiinkin pitää rajat auki ja tulla ja mennä kuten ennenkin niin useampi maa tulee Euroopassakin pitämään rajansa kiinni, kenties maahan pääsee vain karanteenin kautta ja oman maan kansalaisia ei päästetä ollenkaan matkailemaan maihin jotka lepsuilee tämän asian kanssa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut jo useamman vuoden etätöissä ja toivon, ettei koskaan elämässä tarvise palata nykyisenkaltaiseen avokonttori/yt/vuokratyöntekijämeininkiin.
Etätyöstä taitaa tulla päätyöskentelymuoto, kunhan saavat Oulun yliopiston kampuksen siirrettyä keskustaan. En jaksa alkaa tappelemaan parkkipaikoista ja julkiset eivät tule ajanhukan vuoksi kysymykseen. Onneksi tuossa projektissa taitaa menne vuosikymmen ellei toinenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hmm. ”Säästöön ei juuri jää”. ”Sisältöä elämään etsii kuluttamisesta”
Mitäs jos et kuluttaisi niin paljoa, niin jotain jäisi säästöönkin?
No shit, Sherlock. En kuluta siksi, että olisin tyhmä vaan valitettavasti uupumuksessani huomaan hakeutuvan etsimään dopamiinia osin kuluttamisesta, kun tervehenkisempään itsensä toteuttamiseen ei riitä energia. Heti, kun olen levollisempi ja elämä on uomissaan (hetkellisesti tai pidempään), ylimääräinen ostaminen jää pois. Enkä satoja euroja humpuukiin tuhansia kuukaudessa.
Juu, "itsekurilla" pääsisi tästä ensimmäisestä ongelmasta, mutta uudet kengät ovat kuitenkin pienempi paha kuin alkoholisoituminen tms. suosittu itsehoidon muoto.
Minäkään en ole kokenut korona-aikaa erityisen raskaana, päinvastoin. Suurin haitta on ollut rajoitetut mahdollisuudet tavata riskiryhmiin kuuluvia läheisiä ja uusien ystävien hankkimisen vaikeus. Koronavuosi on kuitenkin opettanut minulle, että olen pohjimmiltani koti-ihmnen. Minulle luonto, retkeily ja luovat harrastukset ovat olleet tärkeä osa elämääni jo kauan ennen koronaa. En ole oikeastaan kokenut tänä aikana yhtään tylsää hetkeä. Koska opiskelu on siirtynyt verkkoon, olen koko ajan uuden tiedon äärellä, kehitän itseäni ja hion taitojani.
Kuormittavuus on vähentynyt huomattavasti. Etätyöt, vähentyneet sosiaaliset paineet ja jatkuvan kilpailun tunteen lientyminen ovat tarjonneet mahdollisuuden olla oma itsensä. En kaipaa takaisin otavanpyörään, jossa elämää määrittää hellittämätön kilpailu työelämässä ja pyrkimys normien täyttämiseen mm. matkustelemalla, korostuneella ulkonäön muokkaamisella ja shoppailulla. Joku tuossa totesi hyvin, että ’normaalielämän’ ahdistavuuteen haetaan helpotusta kuluttamisen ja ostamisen tuomalla mielihyvällä. Siihen kai taloudellinen toimeliaisuus pohjautuukin: pidetään ihmiset jatkuvasti varpaillaan ja laitetaan kilpailemaan keskenään, jolloin sosiaalinen paine toteuttaa ’normaalia’ käyttäytymistä ja saavuttaa materiaalista menestystä saa ihmiset ostamaan jatkuvasti yhä enemmän sisöisen tyhjiön täyttämiseksi...
Toivon, että tulevaisuuden työelämässä olisi enemmän etätyömahdollisuuksia kuin ennen. Sama koskee aikuiskoulutusta.
Minäkään en halua normaaliin. Miksi on ollut hyväksyttyä kapinoida rajoituksia vastaan, mutta minä haluan vastustaa sitä että joku määräisi minut poistumaan kotoa.
Vähän sama minulla. En halua takaisin oravanpyörään, jossa illat olet väsynyt ja kokkailen vain koneen tai tv:n ääressä.