Lapsiperheen ja lapsettoman parin elämät eivät vain kohtaa!

joku pv ymmärrät ap

Jos luit loppuun... Kysymys ei ollutkaan siitä, ymmärränkö minä. Totta he***tissä ymmärrän, ei ole siinä vikaa. Sinä et tainnut ymmärtää lukemaasi. Eikö niin?



ap

no olisi aika kumma jos eivät lapsensa kummeja haluaisi tavata.



ap

T. 2 (lapsellinen, 10 v lapsettomuushoidoissa)

Tämä kahden lapsen yh on huomenna lapsineen menossa kylään, jossa kiinalainen äiti miltei vuoden ikäisen lapsensa kanssa on järjestänyt pienet kutsut. Eräs toinenkin tuttava tulee 1,5v lapsensa kanssa, muutoin vieraat ovat lapsettomia. Hyvin onnistuu. Pari viikkoa sitten oltiin meillä.

Ja olet kummi lapselle ?

ap

siis kyllähän sinne kylään saa mennä, mutta jos on tarkoitus nähdä kodin ulkopuolella, niin se aiheuttaa jo paaaljon ongelmia.



Ihmettelinkin jo, että koskas sitä paskaa alkaa satamaan niskaan. Antakaa tulla vaan kaikki vitutus tähän ketjuun, av mammat! Teidän ympärillähän se maailma pyörii.

Kyllä se silloin ihan oikeasti voi olla työn ja tuskan takana lähteä yhtään mihinkään. Mulla oli kaksi lasta, joista kummatkin sairasti korvatulehduskierteen, vaikeat allergiat yms. Lisäksi toinen oli liikuntavammainen, jolle esim. lastoja ei mies osannut jalkaan laittaa :/ Ja eihän ne tuollaiset sairaudet estä lähtemästä, mutta väsyttävät/rasittavat sen verran, että on voimatkin kortilla. Ja sitten pitäisi vielä sinne kotiin jäävälle pilkuntarkasti yrittää kertoa, mitä kukakin voi syödä, milloin pitää syödä, mikä lääke/mihin aikaan, kenen hammasharja, koska nukkumaan, kuka haluaa mitenkin päin rätin/tutin/pullon/nallen, suukon otsalle vai poskelle.

Totuus kuitenkin on, että osa lapsiperheiden vanhemmista on sellaisia, että kaikki tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa ja vaikka lapseton kuinka yrittäisi ja joustaisi, ei onnistu.

Itse olen pyrkinyt siihen, että meille saa aina tulla kotiin, jos lähteminen on jostain syystä hankalaa.

Ymmärrän vitutuksen, jos aina yrittää itse saada tapaamista järjestymään, eikä toinen halua tulla vastaan. Varsinkin, kun nimenomaan haluat ilmeisesti tavata myös niitä muksuja! Saat olla aiheesta tuohtunut.

Parempi kai purkaa täällä kuin huutaa suoraan kaverille... :D

tai nähtäisiin tai mitä nyt vaan, vaikka mitään yhteistä ei ole. Tarinan opetus on, että älä hylkää ystäviäsi, jos kuvittelet vielä jossain elämäntilanteessa kaipaavasi heitä.

Tiedän itse oikein hyvin tunteen: yhdellä on kuumetta, toisella vaan känkkäränkkäpäivä, itse olen joutunut heräämään tusina kertaa yössä lohduttelemaan kun toinen näkee painajaisia ja toinen muuten vain heräilee, olen rättiväsynyt, hyvässä lykyssä vielä lapsella maha kipeä, tai muuten vain haluton lähtemään kotoa. Sellaisessa tilanteessa on tullut useamminkin kuin kerran soitettua ja peruttua tapaamisia.



Jos ap olet tosi ystävä, ymmärrät tilanteen. Eri asia jos aina peruvat senkin että sinä olet menossa heille kylään (joskus sellaisiakin tulee peruttua), se nyt vaan on niin että useamman kuin yhden lapsen kanssa lähteminen on aikamoinen show. Ole hyvä kummi ja vieraile heillä, ja anna heille aikaa. Pikkulapsivaihe ei kestä ikuisuuksia, hiukan isompien kanssa onkin sitten kiva kyläillä.

Kun kaverini sai lapsensa, häntä oli muutaman vuoden ajan tosi vaikea nähdä, mutta sitten lapset vähän kasvoivat ja ystävyys oli sitten taas ennallaan. Tai no, nyt on sitten minun vuoroni (meidän esikoisillamme ikäeroa kymmenen vuotta) olla se väsyneempi ja kiireisempi osapuoli (käyn siis myös töissä, ja töiden jälkeen minulle on juuri nyt tärkeämpää nähdä perhettäni kuin ystäviäni), mutta eiköhän tämäkin vaihe mene pian ohi.

mutta toisin päin. Eli minulla on kaksi lapsetonta kaveria, toinen sinkku, ja heidän kanssaan on mahdotonta yrittää tapaamisia. Aina heillä on jotain muuta tärkeämpää ja soittavat ehkä 30 min ennen sovittua tapaamista. Kyllä ketuttaa kun on itse laittanut kolme lasta kuntoon ja mahdollisesti pakannu jo autoon kun toinen ilmoittaa että " pitää käydä kampaajalla just nyt ja katotaanko vaikka ens viikolla joku aika" . Toinen ei taas ikinä vaivaudu itse tulemaan meille vaan taas minun pitäisi raahata kolme lasta hänen luokseen jos halutaan nähdä. Itse kyllä kutsuu kylään ja kahville mutta ei tule vaikka minä pyydän häntä meille. Nämä kaksi kaveria eivät yksinkertaisesti tajua kuinka paljon enemmän työtä siinä lähtemisessä on lasten kanssa. Nyt olen luovuttanut ja todennut että pidetään muuten yhteyttä siihen asti kunnes lapseni ovat pari vuotta vanhempia. Ehkä sitten jaksan taas olla se joka menee kylään.

että äidin tapa hoitaa hommat on se ainoa oikea. Lääkkeiden nimet ja määrät voi kirjoittaa lapulle jne. mutta on aivan sama mihin sen hyvän yön suukon antaa...! Kyse on siitä, että jos isä (niinkuin jokainen normaali mies toimii) SAA ja haluaa osallistua lapsen hoitamiseen, nukuttamiseen jne. alusta lähtien, hän luo OMAT rutiininsa lapsen kanssa.



Jos äiti taas omii muksun ja vaatii isää tekemään hänen laillaan jutu jne. niin kai se lapsi on kummissaan kun väärä unilelu tulee viereen tmv. Mutta niin EI PITÄISI käydä, eikä kävisi jos isä olisi ihan oikeasti lapsen elämässä mukana...!



Ehkä aihetta katsoa peiliin? Lähipiirissäni nimittäin olen huomannut näitä " minun-tyylini-on-ainoa-oikea" ihmisiä, ja niissä isä jää paitsioon. Ei lasta opi hoitamaan kun hoitamalla, ja se ei onnistu, jos muija kyttää selän takana neuvomassa -jopa haukkumassa- ei noin kun NÄIN...!:(

Minä olen havainnut, että jotkut perheet tosi helposti peruvat aika vähäisestä syystä. Me liikutaan perheenä paljon, vaikka välillä se on kyllä vähemmän hauskaa (3 lasta). Me liikutaan paljon kodin ulkopuolella, sillä minä olen havainnut, että vaikka kuinka väsyttäisi, niin kodin ulkopuolelle meno piristää. Kivahan sitä on ystäviä nähdä, vaikka sitä joutuisikin muksujen perässä ravaamaan suurimman osan aikaa. Meillä mies on ihan tasaveroinen vanhempi, ei tulisi mieleenkään jättää mitään lappuja hänelle. Ei ne lapset mene rikki, vaikka rutiinit olisivatkin erilaiset. Meillä mies on hoitanut lapsia ihan vastasyntyneestä lähtien, mutta minulla onkin ihana mies :) Tosin niinkuin joku kirjoitti, niin on se usein naisessakin vikaa, kun vauvan tultua taloon oma epävarmuus peitetään sellaisten liioteltujen rutiinien taakse, ja samalla kyseenalaisteen miehen taidot, jos mies ei tee " pilkulleen" vaimon tavoin.