Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi askartelu lapsen kanssa johtaa lapsen raivoamiseen? Neuvoja?
29.04.2020 |
Nyt neuvoja, miten lapsen kanssa askartelut ei päättyisi huutoon ja raivoamiseen?
Yritän keksiä ja etsiä yksinkertaisia, 5vlle sopivia askarteluja. Kuten, että leikataan valmiiksi piirrettyä viivaa perhonen ohuesta kartongista ja väritetään se ja liimataan koristeita.
Lopputulos on se, että lapsi raivoaa, kun perhosesta ei tullut hänen mielestään tarpeeksi hieno. Ei auta, vaikka kuinka kehun. Hänestä hän on leikannut huonosti, värittänyt rumasti jne.
Ei ole mikään uusi ilmiö. Ihan pienestä askarteluyritykset yleensä päättyneet itkuun. Kuitenkin on tosi näppärä esim kokoamaan pieniä legoja eli hienomotoriikka kunnossa. Eikä päiväkodista ole sanottu, että olisi sen kanssa ongelmia.
Kommentit (15)
No miksi pitää sitten väkisin askarrella, jos tuloksena on vain kiukku ja paha mieli. Ei tuo askartelu mikään välttämättömyys ole, jos muuten tekee asioita, joissa hienomotoriikka kehittyy. Ja kyllä se lapsi sitten jatkossa taas siellä tarhassa ja myöhemmin koulussa saa oman osansa askarrella. Eli keksikää jotain muuta tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teette liian vaikeita askarteluja. Anna tehdä jotain sellaista, mistä lapsi saa positiivisen mielen, vaikka sitten nuoremmille lapsille suunnatuista askareista. Lapsen uskoa itseen ja omaan tekemiseen pitäisi saada nostettua, ettei olisi epävarman oloisena tyytymätön niihin tuotoksiinsa. Lapsesi kaipaa tervettä itsevarmuutta!
Kuulostaa tutulta! Minulla on taiteellinen ja tempperamenttinen tytär. Siinä sai välineet kuulla kunniansa ja tyttö volisi lattialla olevansa surkea.
Ongelma oli siinä, että hän näki haluamansa lopputuloksen, muttei kyennyt siirtämään visiota todellisuuteen. Ei auttanut, vaikka yritin selittää hänelle että tekijän kädenjäljen pitääkin näkyä.
Nyt hän on haalinut itselleen parempaa amatööritasoa olevat laitteet ja ohjelmat ja piirtää rahasta.
Ymmärrystä nuoren taiteilijan ohdakkeiselle polulle!
Päiväkodissa tuollaista tehdään viikko. Yhtenä päivänä väritetään perhonen. Toisena päivänä se leikataan. Kolmantena liimataan. Neljäntenä laitetaan hileitä päälle. Viidentenä kiinnitetään tuntosarvet.
Lapsi pelkää, että sinä olet pettynyt hänen tuotokseensa ja vertaa omaa tekelettään sinun siistiin perhoseesi. Muista kehua ylitsevuotavasti jokaista päätöntä ja puolisiipistä perhosta, jonka saatte aikaan. Älä tee itse omaa verrokiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kehunut ylitsevuotavasti. Eipä auta, kun lapsi vaan karjuu, että eipä ole hieno.
Olen yrittänyt sitäkin, että annan vaan välineet, en tee itse muuta kuin auttelen. Mutta jos askartelen itsekseni, niin toki lapsikin tulee siihen, että haluaa askarrella ja sitten seuraa kiukku.
Tuo oli hyvä vihje, että jakaa askartelun monelle päivälle. Tehdään ihan vähän vaan kerralla!
Mitä sitten olisi ihan tositosihelppoja askarteluja. Kun ajattelin, että tuo perhonen olisi tosi helppo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi on kyllä muutoin todella itsevarma ja rohkea. Esittäytyy ja juttelee vieraillekin aikuisille. Nauttii esiintymisestä ja jos jossain vaan on mahdollisuus päästä laulamaan, soittamaan, tanssimaan lavalle, hän on ekana menossa.
Ehkä askartelu ei vaan ole se hänen juttu...
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta! Minulla on taiteellinen ja tempperamenttinen tytär. Siinä sai välineet kuulla kunniansa ja tyttö volisi lattialla olevansa surkea.
Ongelma oli siinä, että hän näki haluamansa lopputuloksen, muttei kyennyt siirtämään visiota todellisuuteen. Ei auttanut, vaikka yritin selittää hänelle että tekijän kädenjäljen pitääkin näkyä.
Nyt hän on haalinut itselleen parempaa amatööritasoa olevat laitteet ja ohjelmat ja piirtää rahasta.
Ymmärrystä nuoren taiteilijan ohdakkeiselle polulle!
Oih, niin tuttua täälläkin (en ole ap)! Meillä 7-vuotias tyttö on kanssa erittäin temperamenttinen ja myös hyvin kunnianhimoinen (ja ikäisekseen oikein lahjakas) taiteellisesti. Hänellä on todella kovat tavoitteet, ja kun ne eivät aina toteudu, niin se huudon määrä on jotain aivan uskomatonta. Pahinta on se, että myös hänen isänsä on todella lahjakas piirtäjä ja lapsi vertaa omia töitään isänsä töihin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh, tulipa oma lapsuus mieleen. Olin juuri tuollainen kiukkuaja, kun joku piirustus tai askartelu ei onnistunut. Se oli just se tunne, että ei siitä tullut sellainen kuin kuvittelin. Joskus pyysin äitiä apuun, mutta ei äitikään osannut, esim. Piirtää jonkun henkilön näköistä kuvaa, ja taas minä kiukkusin. Muuten olin tosi rauhallinen lapsi. Minusta tuli taiteellinen perfektionisti.
Ohjeita ei oikein ole antaa, tuo oli kyllä hyvä, että tekee osissa. Ja ei tee itse siihen vertailukappaletta. Mutta muuten kyllä antaisin kiukuta, ja yrittäisi sanoittaa lapsen tunteita, tai yrittää puhua lapsen kanssa. Ei se lapsi siihen kiukkuun kuole.
Lapsen kanssa kaikki päättyy vähintään yhden perheenjäsenen hermojenmenetykseen. Aivan sama tekee sitten mitä tahansa. Eikä tarvii edes tehdä mitään, raivarit voi vetää ihan tyhjästäkin huvin vuoksi milloin vain. Ai että, ai että. Ei tähän mitään apua ole kuin aika. Joskus se kasvaa ja muuttaa pois. Varmaan soittelee silloinkin ragepuheluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja ei kannata liikaa kehua, muistan miten paljon se ärsytti! Ennemminkin niin että tehdään uudestaan parempi, harjoitellaan. T.11
Vierailija kirjoitti:
No se oli vasta ensimmäinen, teepäs toinen. Kukaan ei osaa asioita odottelematta, mutta harjoittelu tekee mestarin.
Tää eka perhonen voidaan laittaa tänne laatikkoon, ajattepa kun me joku päivä katotaan sitä ja molempia naurattaa koska silloin tiedämme että olet oppinut tekemään sata kertaa hienompia.
Olen tätäkin yrittänyt. Lapsi joutuu vaan silmittömän raivon valtaan eikä halua harjoitella. Huutaa vaan.
Hän ei jotenkin kestä epäonnistumista, heti pitäisi olla hyvä. Tässä on ihan kuin isänsä, joka ei voinut suhteemme aikana ainakaan tehdä mitään, mitä ei osannut ja missä ei loistanut.
Itse olen ihan erilainen. Menen ja teen, harjoittelen sinnikkäästi, epäonnistumiset ei haittaa. Harmittaa, että esimerkilläni ole saanut lasta ajattelemaan samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No miksi pitää sitten väkisin askarrella, jos tuloksena on vain kiukku ja paha mieli. Ei tuo askartelu mikään välttämättömyys ole, jos muuten tekee asioita, joissa hienomotoriikka kehittyy. Ja kyllä se lapsi sitten jatkossa taas siellä tarhassa ja myöhemmin koulussa saa oman osansa askarrella. Eli keksikää jotain muuta tekemistä.
Tämä. Olin itse lapsi, joka koki askartelun stressaavana, vaikka kuinka helppo työ olisi (aikuisen mielestä) ollut kyseessä. Sen sijaan tykkäsin kovasti mm. muovailla muovailuvahasta erilaisia hahmoja sekä piirtää ja värittää puuväreillä. Kun tyttäresi hienomotoriikassakaan ei kertomasi mukaan ole mitään häikkää, niin jättäkää askartelut sikseen ja anna tytön ennemmin vaikka koota niitä legorakennelmia. Ei ihme, jos saa raivokohtauksia, koska on aikuisestakin turhauttavaa harrastaa jotain, minkä kokee stressaavana ja sellaisena, ettei se niin sanotusti vaan lähde.
Alue: Aihe vapaa
No se oli vasta ensimmäinen, teepäs toinen. Kukaan ei osaa asioita odottelematta, mutta harjoittelu tekee mestarin.
Tää eka perhonen voidaan laittaa tänne laatikkoon, ajattepa kun me joku päivä katotaan sitä ja molempia naurattaa koska silloin tiedämme että olet oppinut tekemään sata kertaa hienompia.