Lue keskustelun säännöt.
Miksi en juuri koskaan rakastu?
24.04.2020 |
Harmittaa, koska haluaisin joskus edes kokea sen tunteen että on rakastunut ja viettää aikaa sen ihmisen kanssa niin että on ihan älyttömän onnellinen vain kun toinen on lähellä...Mutta en vain rakastu enkä ihastu, korkeintaan tosi ohimenevästi ja sitten se toinen ihminen alkaa kyllästyttää, ärsyttää, ahdistaa... Yksinkin on aika tylsää, mutta en voi olla kenenkään kanssa johon en ole rakastunut. N 36v
Kommentit (31)
Täällä sama. En jaksa esim. nettideittailua enää, kun en vaan tunne yhtään mitään ketään kkhtaan. Kaverifiiliksiä vaan eikä koskaan mitään muuta. Kai se täytyy hyväksyä että enää ei sitä tunnetta tule kokemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama. En tiedä miltä tuntuu kun "ei voi elää ilman toista". Tai kerran tunsin noin.
Minäkin kerran. Muuten olenkin sitten ollut yksikseni.
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama. En jaksa esim. nettideittailua enää, kun en vaan tunne yhtään mitään ketään kkhtaan. Kaverifiiliksiä vaan eikä koskaan mitään muuta. Kai se täytyy hyväksyä että enää ei sitä tunnetta tule kokemaan.
Olen myös täysin luopunut deittailusta, koska se vie ihan turhaa aikaa...ikinä ei vaan tule sitä tunnetta mikä pitäisi olla että asiat etenisivät johonkin. Ihmettelen, miten jotkut ihmiset ihastuvat ja rakastuvat uusiin ihmisiin ihan yhtenään, tuntuu kuin se kohde voisi olla kuka vaan. t. Ap
Mä taas en rakastu kirjaimellisesti koskaan edes hetkeksi. En tiedä olenko ollut edes ihastunut. Jollain tasolla kai, mutta kun kuulee muiden ihastuneiden puheita, niin tuntuu etten lainkaan samaistu. Ja se "perhosia vatsassa" - onko sitä ihastuneena koko ajan vai joskus harvoin? En ole varma, onko mulla ollut kyseistä tunnetta vatsassa ihastuksen takia, ehkä puoli sekuntia muutaman kerran elämässä jotain mietoa? Jännittyneenä kyllä useinkin, mutta silloin negatiivisessa mielessä.
Sama täällä, ehkä se on se kun on pettynyt ja särkenyt sydämensä joskus kunnolla niin ei enää uskalla rakastua. Ikääkin jo 46v niin ei enää jaksa edes etsiä ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuohan on nykyään täyttä heikkoutta ja nössöilyä, ettei muka voisi elää ilman toista. Pelkkää läheisriippuvaisten märinää, eihän se toinen ihminen nyt voi koostaa koko elämääsi niin että suunnilleen kuo lisit jos hän poistuisi. Hoidon paikka!
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä, ehkä se on se kun on pettynyt ja särkenyt sydämensä joskus kunnolla niin ei enää uskalla rakastua. Ikääkin jo 46v niin ei enää jaksa edes etsiä ketään.
Ei mielestäni ole minulla siitä kiinni etten uskaltaisi. Yritän kovasti viritellä sitä tunnetta ja pitää sitä yllä, mutta se vaan hiipuu aina yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Jos edes alkaa. Olisi mukava tietää onko minussa jokin vika, vai olenko vaan erilainen kuin esim suurin osa ystävistäni. t. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama. En jaksa esim. nettideittailua enää, kun en vaan tunne yhtään mitään ketään kkhtaan. Kaverifiiliksiä vaan eikä koskaan mitään muuta. Kai se täytyy hyväksyä että enää ei sitä tunnetta tule kokemaan.
Olen myös täysin luopunut deittailusta, koska se vie ihan turhaa aikaa...ikinä ei vaan tule sitä tunnetta mikä pitäisi olla että asiat etenisivät johonkin. Ihmettelen, miten jotkut ihmiset ihastuvat ja rakastuvat uusiin ihmisiin ihan yhtenään, tuntuu kuin se kohde voisi olla kuka vaan. t. Ap
Tätä samaa ihmetellyt. Kaveripiirissä kun erotaan niin kohta on jo uusi. Yksi kaveri ihastui jatkuvasti uusiin miehiin. En voi käsittää tätä asiaa. Joskus sitä ihmetellään minulle ääneen, että miten voin olla ollut sinkkuna jo viisi vuotta. Itse taas ihmettelen mielessäni miten kukaan voi kohdata jonkun ja aloittaa suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama. En jaksa esim. nettideittailua enää, kun en vaan tunne yhtään mitään ketään kkhtaan. Kaverifiiliksiä vaan eikä koskaan mitään muuta. Kai se täytyy hyväksyä että enää ei sitä tunnetta tule kokemaan.
Olen myös täysin luopunut deittailusta, koska se vie ihan turhaa aikaa...ikinä ei vaan tule sitä tunnetta mikä pitäisi olla että asiat etenisivät johonkin. Ihmettelen, miten jotkut ihmiset ihastuvat ja rakastuvat uusiin ihmisiin ihan yhtenään, tuntuu kuin se kohde voisi olla kuka vaan. t. Ap
Tätä samaa ihmetellyt. Kaveripiirissä kun erotaan niin kohta on jo uusi. Yksi kaveri ihastui jatkuvasti uusiin miehiin. En voi käsittää tätä asiaa. Joskus sitä ihmetellään minulle ääneen, että miten voin olla ollut sinkkuna jo viisi vuotta. Itse taas ihmettelen mielessäni miten kukaan voi kohdata jonkun ja aloittaa suhteen.
Juuri näin myös minun ystäväpiirissäni. Ihmetellään miten en koskaan ketään löydä. Yksikin kaveri taas löytää muutaman viikon välein aina uudelleen elämänsä miehen ja alkaa heti suunnitella loppuelämää yhdessä ja hokee jokaisesta miten erilainen ja ihmeellinen tämä tunne taas tämän Pertin kanssa onkaan. En pysty vaan ymmärtämään... t. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä olet tunneköyhä ihminen...?
Tarkoittaa sitä, että jostain syystä et kykene voimakkaisiin tunteisiin.
Tai sitten, et ole vielä kohdannut sellaista ihmistä, joka herättää sinussa voimakkaat tunteet.
Se olisi kyllä tosi surullista.
Useimmat ihmiset tuntevat ainakin jossain elämänvaiheessa erittäin voimakkaita tunteita toista henkilöä kohtaan.
Se on jotain sellaista, jota ei voi selittää sanoin.
Joskus se on pelkästään erittäin intensiivistä fyysistä tunnetta, toisinaan taas se on syvää ihastumista ja rakastumista.
Ihmiset ovat yksilöitä, joten ap: ei olemassa mitään yksiselitteistä vastausta.
Sellaista elämä vaan on.
Ei kyllä kyse ole tunneköyhyydestä minun kohdallani. Tunnen tosi vahvasti muuten; esim iloa, surua, vihaa, onnea...Mutta en ihastusta tai seksuaalista vetovoimaa. Tai sitäkin olen kokenut kerran elämässäni tosi vahvasti, mutta haluaisin kokea uudestaan. t. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olette liian älykköjä, jos ei edes ihastumisen tunteita tule. Ei voi muuta kuin ihmetellä, ei elämää kannata ottaa niin ryppyotsaisesti, vaan hassutella, keksiä hauskoja juttuja , nauraa yhdessä. Tosikot ei kyllä rakastu. Tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät keksi koskaan mitään hauskaa sanottavaa - ovat niitä monen ällän ylioppilaita, hyvillä papereilla + hieno koulutus, mutta perusluonne on käsittämättömän tylsä ja insinöörimäinen siis jopa naisilla. Vähän asennetta peliin: "hei tonttu-ukot hyppikää...hetken kestää elämää ja sekin synkkää ja ikävää..."
Se vaatii kontrollista luopumista. Ja myös omien tunteidensa tunnistamista ja hyväksymistä. Ja herkkää vaistoa.
Jos ei rakastu, tuskin saa helposti kicksejä paljon muustakaan. Mistä te nautitte?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olette liian älykköjä, jos ei edes ihastumisen tunteita tule. Ei voi muuta kuin ihmetellä, ei elämää kannata ottaa niin ryppyotsaisesti, vaan hassutella, keksiä hauskoja juttuja , nauraa yhdessä. Tosikot ei kyllä rakastu. Tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät keksi koskaan mitään hauskaa sanottavaa - ovat niitä monen ällän ylioppilaita, hyvillä papereilla + hieno koulutus, mutta perusluonne on käsittämättömän tylsä ja insinöörimäinen siis jopa naisilla. Vähän asennetta peliin: "hei tonttu-ukot hyppikää...hetken kestää elämää ja sekin synkkää ja ikävää..."
Tosikko kun rakastuu, niin siitä rakastumisesta ei niin vaan hetkessä toetakaan.
Äly ei haittaa, kontrollifriikkiys ja varuillaanolo haittaavat.
Yksinäisyyteen on olemassa ratkaisu.
Voi tutustua ja pitää yllä toista sukupuolista kohtaan ystävyyssuhdetta, sellaista platonista suhdetta, että on kiva jutella ja tavata ja käydä yhdessä tapahtumissa ja muuten vain olla yhdessä.
Tälläisiä sinkkuja on Suomessa on paljon.
On myös avo/ avioliittoja, joissa ei ole mitään suurta, liekihtivää rakkautta, mutta molemmat viihtyvät liitossa todella hyvin, ja lapsiakin syntyy.
Suuri rakkaus, mielettömine tunteineen on monille pelkkää romantiikkaa ja kirjojen nostattamaa valheellista euforiaa, valitettavasti tuosta on tullut on tullut parisuhteen ns. "malli".
Toki suurta, mieletöntä, kaiken nielevää rakkautta on olemassa, mutta sitä eivät välttämättä kaikki ihmiset koskaan elämässään koe.
On oma valinta, viettääkö elämäänsä yksin vain kaksin.
Jokaiselle löytyy kumppani loppuelämäksi, mutta se edellyttää molemmilta: toisesta pitämisestä hyvin paljon, joustavuutta, toisen ihmisen hyväksymistä ja luopumista omasta itsekyydestä ja omista syviin juurteineista tavoista, molemmilta.
- Kokemusta on, nykyisin onnellisessa parisuhteessa oleva -
Tällaisiakin paineita näköjään nykyaikana.
Vierailija kirjoitti:
Olette liian älykköjä, jos ei edes ihastumisen tunteita tule. Ei voi muuta kuin ihmetellä, ei elämää kannata ottaa niin ryppyotsaisesti, vaan hassutella, keksiä hauskoja juttuja , nauraa yhdessä. Tosikot ei kyllä rakastu. Tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät keksi koskaan mitään hauskaa sanottavaa - ovat niitä monen ällän ylioppilaita, hyvillä papereilla + hieno koulutus, mutta perusluonne on käsittämättömän tylsä ja insinöörimäinen siis jopa naisilla. Vähän asennetta peliin: "hei tonttu-ukot hyppikää...hetken kestää elämää ja sekin synkkää ja ikävää..."
Mulla ei ollut hyvät yo-paperit ja heitän läppää jatkuvasti. En siis ole älykkö tai tosikko. Ihastun myös aika usein. Mutta ainoastaan kerran on tuntunut siltä, että haluaisi oikeasti jakaa elämänsä jonkun kanssa.
Minä rakastun melko helposti. Harmi vain kun se on aina yksipuolista.
M49
Sama. En tiedä miltä tuntuu kun "ei voi elää ilman toista". Tai kerran tunsin noin.