vieläkö teillä on pääsiäiskoristeet esillä?
En ole saanut raivattua, menen fiiliksen mukaan. Onhan ne söpöjä ja ehkä esillä pitäminen on tuonut samalla vähän turvallisuudentunnetta näinä aikoina. Kyllä mä kohta pakkaan ne.
Kommentit (15)
On osa joulukoristeista. Pääsiäiskoristeita ei edes ole.
En edes muistanut laittaa pääsiäiskoristeita.
Viimeiset joulukoristeetkin pitäisi poistaa.
Ei ole pääsiäiskoristeita, mutta joululiina on vielä keittiön pöydällä.
Mitkä pääsiäiskoristeet? Olen aika huono koristelemaan noin ylipäätään, pidän kyllä mieluusti kodin siistinä ja nättinä mutta koristepuoli minimissä.
En omista pääsiäiskoristeita ellei suklaamunia karkkikulhossa lasketa. Pääsiäinen ei ole minulle merkityksellinen juhla.
Kyllä on tipua ja pupua ja pääsiäisoksaa siellä täällä. Olen maaninen joulu- ja pääsiäiskoristeiden kerääjä ja se näkyy. Tänään laitan puput ja kumppanit pois, kunhan etätöiltä ehdin.
Itse asiassa joulukortit ovat vielä tuolla eteisen peilissä...
Hienoa, että teillä on vielä joulukoristeita esillä näin huhtikuun loppupuolella! Oman tien kulkijoita!
Ajattelin, että karsin pääsiäistä asteittain, otan pois ne, jotka tuntuvat liian ohi menneiltä ja jätän vähäksi aikaa jotain lasikoristeita vaikka.
ap
On vielä. Pitäisi korjailla pois, mutta kaikki vihreät jutut, kuten rairuohon jätän vielä vapuksi.
Minulla on vielä parit jouluvalot esillä, koska ne tuovat valoa kun iltaisin ja öisin pimeää :)
Vierailija kirjoitti:
On vielä. Pitäisi korjailla pois, mutta kaikki vihreät jutut, kuten rairuohon jätän vielä vapuksi.
Mun mielestä vappuna voisi koronan kunniaksi pistää tonttulakin päähän.
Minäkin huomasin yksi päivä miettiväni, että milloin se pääsiäinen on, mutta sehän meni jo. Unohdin laittaa rairuohon, enkä laittanut mitään muitakaan koristeita. Munat on syöty ja narsissi siirtyi parvekkeelle.
Piti hetken miettiä, että menikö se pääsiäinen jo. Sitten muistin. Sitä se korona-aika teettää.