Vanhempi ei suostu lähtemään ulos

Olen erittäin huolissani 72-vuotiaasta äidistäni. Hän ei ole käynyt kerrostaloasuntonsa ulkopuolella sitten koronan alun, eli nyt jo kuukauden verran on vaan kököttänyt sisällä. Hoidan hänen ruokaostoksensa nyt korona-aikana kun hän ei osaa käyttää nettiä ja tilata sieltä ruokaa, ja hän tulee kyllä ovelle kumihanskat kädessä ottamaan ruoat vastaan.

Hengissä ja kunnossa siis on, mutta huolestuttaa lähinnä se, mitä jatkuva sisällä olo tekee hänen vastustuskyvylleen ja myös pääkopalleen. Mainitsi puhelimessa kuinka uskoo vakaasti riskiryhmien koronaeristyksen kestävän jopa vuoden loppuun saakka ja ottavansa kehotukset eristäytyä tosissaan. Olen kovasti yrittänyt olla järjen äänenä ja selittää rauhallisesti, kuinka tyhjästä kerrostalon käytävästä on erittäin epätodennäköistä saada koronavirustartunta, etenkin kun noudattaa varovaisuutta. Hän on täysin kykenevä kulkemaan portaita tarttumatta kaiteisiin, eikä siis hissiinkään tarvitse mennä. (Kulkee siis normaalistikin portaita.) Se että hän on sisällä kuukausitolkulla käymättä edes parvekkeella hengittelemässä, on mielestäni paljon isompi riski kuin vaikka ulkoilu korona-aikana muutaman päivän välein.

Jotenkin tuntuu niin surulliselta että jollakin pelko tästä tilanteesta menee niin yli, että se sulkee täysin eristyksiin jopa moneksi kuukaudeksi. Itsekin toki olen ottanut määräykset tosissani, ja asioinut vain aivan minimin ihmisten ilmoilla. En todellakaan tapaa nyt kavereita, mutta ulkoilen kyllä perheen kesken paljon.

Miten ihmeessä saisin äitini uskaltautumaan käymään vähän ulkona hiljaiseen aikaan? Ymmärrän kyllä ettei toista ihmistä voi muuttaa tai pakottaa tekemään mitään, mutta tuntuu ettei tässä ole enää järjen hiventä. Tätä se omien vanhempien vanheneminen sitten on. :/