OAJ- Oletteko tyytyväisiä liittoon?
Itse olen kuulunut Opettajien ammattijärjestöön opiskeluajoista asti, katkotta n 20 vuotta. Liiton maksu on ollut n 30€/kk, joskus enemmänkin 1,24% palkasta. Minulla ei ole ollut työttömyysjaksoja. Olen varhaiskasvatuksessa työskentelevä kasvatustieteen kandi, ja voin sanoa että harkitsen ensimmäistä kertaa eroamista liitosta, se ei aja ollenkaan varhaiskasvatuksen opettajien etuja, mutta raha sille kyllä kelpaa.
Kommentit (32)
En, siksi en ole ikinä siihen liittynyt, enkä tule liittymään, vuosityöajan ajaminen ja hyväksyntä on ihan käsittämätön rimanalitus liitolta.
Eihän oaj ole mikään lastentarhanopettajien liitto, koskaan ollutkaan! En tiedä miksi roikkuvat mukana.
En kuulu enkä liity. Määräaikaisten opettajien asiat eivät liittoa kiinnosta pätkän vertaa.
Nythän on juuri se tilanne että tällä neuvottelukirroksella tavoite on saada teidät OVTESsiin KVTESsistä.
Luetko ollenkaan sähköposteja joita saat OAJ:stä.
On totta että olette isossa palkkakuopassa. Oma liiton maksu on kuuakudessa yli 50 euroa.
ope
Minusta tänä keväänä OAJ ei ole muuta ajanutkaan, kuin varhaiskasvatuksen opettajien etuja.
Itse kuulun liittoon, mutta mietin kannattaisiko erota. Kuten sanottua, eivät aja määräaikaisten opettajien asioita.
Lakonuhka leijuu syksyllä. Tämä juurikin syystä että varhaiskasvatuksen opet halutaan OVTESsiin. Juurikin sinun etujasi ajetaan ap.
Lukekaa viimeinen OAJ:n kirje
Itse olen miettinyt että vaihdanko kesällä YTK:n työttömyyskassaan sillä en tahtoisi jäädä lakkoon.
ope
Työnantaja ei tule ikinä hyväksymään lastentarhanopettajien siirtoa Ovtessiin. Päinvastoin halutaan huonontaa vain etuja. Nythän Tehy vielä haluaa ylimääräiset korotukset muiden korotusten päälle ja koko sopimus uhkaa siirtyä syksyyn päätettäväksi. OAJ ei ole pystynyt ajamaan kesäajan palkanmaksun katkaisemisen lopettamistakaan sijaisilla eikä tuntiopettajien käyttämistä virkojen sijaan jne. Porvarillinen liitto on ollut liian työnantajamyönteinen aina. Opettajat ovat myös lampaita ja tekevät paljon palkatonta työtä, kun ovat niin helvetin kilttejä. Eriarvoiset opetusvelvollisuudet ovat jatkuneet myös vuosikymmeniä.
En oo tyytyväinen, mutta ei oo parempaakaan.
T. Luokanope, vo
Vierailija kirjoitti:
En, siksi en ole ikinä siihen liittynyt, enkä tule liittymään, vuosityöajan ajaminen ja hyväksyntä on ihan käsittämätön rimanalitus liitolta.
Mitä pahaa on vuosityöajassa? Ainahan opettajat ovat valittamassa siitä, että tekevät kohtuuttoman pitkiä päiviä. Eikö olisi hyvä ruveta mittaamaan työhön kuluvaa aikaa?
Allekirjoitan täysin sen, että opettajat ovat lampaita. Olen nyt aikani seurannut sitä merkillisyyttä, että työmme resurssointia säätelee jokin johtotasolta tuleva voima, jota kukaan ei näköjään voi vastustaa. Näkyy esimerkiksi siinä, kuinka monta lähiopetustuntia on opintojaksoa kohden. Ikään kuin kukaan ei tajuaisi, että jos se liksasi on kytkyksissä opetus- ja suunnittelutunteihin ja niiden määrä koko ajan kutistuu opintojaksoa kohden, niin sitä useamman opintojakson joudut opettamaan. Arviointityötä riittää, kun opiskelijoita on kontollasi 400. Aiemmassa työssäni totuin sellaiseen kummajaiseen, että tällaisista palkkausperusteista sovittiin TES-neuvotteluissa. Kaiken kruunaa se, että on kollegoita, joille sitä resurssia jaetaan kaikenlaisiin oheistoimintoihin (lue:projektit) vallan roimasti.
Jäi sanomatta, että OAJ:n olen kokenut täysin hampaattomaksi järjestöksi. Siksi vaihdoinkin takaisin aiempaan liittooni, jonka jäsenmaksukin on edullisempi. Ei mene liiton rahaa kesäkausiksi työttömiksi jäävien ihmisjoukkojen ansiosidonnaisten maksuun.
Erosin OAJ:stä jo vuosia sitten, kun huomasin OAJ:n ajavan vain virassa olevien etuja. Määräaikaisissa tehtävissä olevat kiinnostavat vain jäsenmaksun verran.
Suoraan sanottuna, liitto ei ole koskaan antanut minulle konkreettista apua. Sen mukaan on ihan ok, että minut määrätään tekemään kollegan tunteja ilman palkkaa. Minä siis teen omalla ajalla kollegan työn, jolloin hän saa vuorostaan palkallista vapaata. Missä muussa työssä liitto siunaisi moisen?
Lisäksi jäsenmaksu on ylimitoitettu ja OAJ puuhastelee asioiden parissa, jotka eivät palvele opettajien edunvalvontaa. Ammatillisen VTA myi opettajat halvalla. Pako ammatista on alkanut ja vetovoima mennyttä.
Vierailija kirjoitti:
Nythän on juuri se tilanne että tällä neuvottelukirroksella tavoite on saada teidät OVTESsiin KVTESsistä.
Luetko ollenkaan sähköposteja joita saat OAJ:stä.
On totta että olette isossa palkkakuopassa. Oma liiton maksu on kuuakudessa yli 50 euroa.
ope
Tässä tuore Olli Luukkaisen kommentti asiasta:
"Jos ratkaisuun ei päästä ennen kuun vaihdetta, on hyvin todennäköistä, että ratkaisu siirtyy syksyyn. Se tarkoittaisi, että sopimuskorotuksia ei tule maksuun ja että kiky-tunnit pysyvät kunta-alalla entisellään. Myöskään neuvottelurakenteisiin ei tule muutoksia, varhaiskasvatus jatkaa KVTESissa. Itse pidän tätä mahdollisuutta erittäin valitettavana, mutta myös hyvin todennäköisenä. JUKOna tavoittelemme vahvasti ratkaisua nyt keväällä, mutta emme tietenkään millä tahansa sopimusehdoilla."
Eli se siitä tavoitteesta, luovutettu on jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En, siksi en ole ikinä siihen liittynyt, enkä tule liittymään, vuosityöajan ajaminen ja hyväksyntä on ihan käsittämätön rimanalitus liitolta.
Mitä pahaa on vuosityöajassa? Ainahan opettajat ovat valittamassa siitä, että tekevät kohtuuttoman pitkiä päiviä. Eikö olisi hyvä ruveta mittaamaan työhön kuluvaa aikaa?
Vuosityöaika on typerä ja vanhanaikainen kellokorttijärjestelmä. Nythän pikemminkin ihmiset alalla kuin alalla siirtyy kokonaisvastuuseen aina vaan laajemmin, tekemisen paikka ja aika ei ole niin sidottua. Omituista, että opettajat ainoana ammattiryhmänä taantuisi siihen vanhaan, kun jopa julkisella toimistorotat alkavat tehdä yhä enemmän etätöitä.
Vuosityöaika olisi teoriassa tosi kiva, mutta oikeasti se olisi tapa vain lisätä työtä ilman lisäkorvausta. Voi ihan kysyä, että miksiköhän työnantaja ajaa sitä niin innokkaasti. Se jo pelkästään nostaa karvat pystyyn, koska työnantajalla on aina, kaikilla aloilla, ketunhäntä kainalossa.
Vuosityöajan suurin ongelma on siinä, että se arvottaa kaiken työn samanarvoiseksi. Ei se ole. Opetustyö on tärkeintä ja raskainta. Ei se ole sama, istutko jossain höpöhöpö-palaverissa pari tuntia vai järjesteletkö koulun kirjastoa vai kiskotko perässä kahtakymmentä teiniä luokassa. Tässä on se ongelma, järjestelmässä opetusta voidaan lisätä loputtomiin ja vähentää muuta työtä, koska "kaikki työ on samanarvoista ja priorisoidaan". Ei pysty. Opettaminen on äärettömän raskasta työtä, sitä ei vaan pysty loputtomiin tekemään. Olen tehnyt muitakin töitä elämässäni ja jossain toimistossa "tulosvastuussa" kahdeksan tuntia menee heittämällä. Opettajana on palavereissa istuminen, materiaalien puuhastelu tai vaikka työkavereiden kanssa suunnittelu on keveää. Ei mitään ongelmaa tehdä kahdeksaa tuntia. Mutta opetustyössä viisi tuntia on jo uuvuttava määrä, meinaa selkä katketa.
OAJ ja Olli Luukkainen ovat yksi vitsi.
Oon tyytyväinen sitten, kun jokainen opettaja saa vuoden työstä saman palkan. Enkä nyt tarkoita samaa rahasummaa tilille, vaan samoja maksuperusteita.
Olit sitten virassa, vuorotteluvapaan sijainen, perhevapaan sijainen, määräaikainen päätoiminen tuntiopettaja, määräaikainen lehtori tai mikä vaan. Jos on opettanut koko lukuvuoden, kuuluu saada koko lukuvuoden palkka.
Se etten saa kesä- ja heinäkuulta palkkaa tekee tuloihin 6000e loven. Saan siis samasta työstä 6000e vähemmän kuin naapuriluokan ope. Se on vaan yksinkertaisesti väärin.
Vierailija kirjoitti:
OAJ ja Olli Luukkainen ovat yksi vitsi.
Oon tyytyväinen sitten, kun jokainen opettaja saa vuoden työstä saman palkan. Enkä nyt tarkoita samaa rahasummaa tilille, vaan samoja maksuperusteita.
Olit sitten virassa, vuorotteluvapaan sijainen, perhevapaan sijainen, määräaikainen päätoiminen tuntiopettaja, määräaikainen lehtori tai mikä vaan. Jos on opettanut koko lukuvuoden, kuuluu saada koko lukuvuoden palkka.
Se etten saa kesä- ja heinäkuulta palkkaa tekee tuloihin 6000e loven. Saan siis samasta työstä 6000e vähemmän kuin naapuriluokan ope. Se on vaan yksinkertaisesti väärin.
Ja pahoittelut tästä avautumisesta, sapettaa vaan niin kovasti. Tämä ei oikeastaan liittynyt kysymykseesi, kun olet varhaiskasvatuksen puolella töissä.
Mutta mielestäni OAJ on melko kädetön liitto, joka kumartaa työnantajille ja pyllistelee opettajille. Osittain tämä johtuu siitä, että opettajat ovat liian kilttejä ja tunnollisia. Kukaan ei halua nousta esiin epäkohtien kanssa, vaan kiltisti tehdään parhaamme ja ajatellaan kaikissa aina oppilaita.
Vierailija kirjoitti:
Eihän oaj ole mikään lastentarhanopettajien liitto, koskaan ollutkaan! En tiedä miksi roikkuvat mukana.
Tarkoitatko vathaiskasvatuksen opettajia? Sinä et taida olla ainakaan opettaja, jos halveksut kollegojasi tai elinikäistä oppimisen polkua.
En saanut aikanaan OAJ:sta luvattua oikeusapua. Neljä päivää ennen valituksen tekemistä lakimies ilmoitti, että osaat sinä sen asian itsekin hoitaa. Toki, mutta jos on niin sairas, että kykenee sängynpohjalla makaamaan ja ajatus ei oikein juokse vahvojen kipulääkkeiden vuoksi niin homman omatoiminen hoitaminen oli sitten vähän sitä sun tätä ja tietysti hävisin juttuni. Taloudellisten menetysten määrän olen jo unohtanut, mutta kohtelua en.
Opettajia paikalla?