Pahimmat uusperhekokemukset

Olen äitipuoli. Pahin kokemus? Se, että miehen lapset saavat äidiltään kaiken, ja meillä ei ole vara tarjota samaa elintasoa minun lapsilleni. Eli miehen lapsilla on iphone 11 ja minun lapsillani iphone 7. Miehen lapsilla mcbook pro ja minun lapsillani läppäri, joka ei saa maksaa 700 euroa enempää.

Uusperheeksi ryhtyminen.

Vierailija kirjoitti:

Uusperheeksi ryhtyminen.

Kokemus ja esimerkit jäävät uupumaan..?

Lähdin umpirakastuneena äitinä uusperhekuvioon miehen vakuuttelujen jälkeen. Tosiasiassa mies ei jaksanutkaan kahta lastani (tavallisen eloisia, mutta kilttejä, eivät uhmakkaita) ja oli heille jääkylmä. Tietysti en mitään isäpuolen roolia odottanutkaan, mutta kohteliaita käytöstapoja kuitenkin. Miehen mielestä täydellinen pidättäytyminen oli riittävän kohteliasta. Loppujen lopuksi kenelläkään ei ollut kivaa. Mies ahdistui silmin nähden kun lapset olivat kotona, lapset eivät osanneet tulkita miestä millään tavoin eikä kumpikaan osapuoli jutellut koskaan mitään keskenään, minä olin kuin munankuorilla siinä välissä puskuroimassa. Yritin järjestää lapsille rentoa kotonaoloa ja miehelle tarpeeksi yksin olemista ja samalla meille kahdenkeskistä aikaa. Kammottava vuosi, jonka jälkeen onneksi tajusin mikä on lapsilleni parhaaksi ja erosin miehestä. Enkä enää muuta yhdenkään miehen kanssa yhteen ainakaan niin kauan, kuin lapset ovat kotona. Se on ensisijaisesti heidän kotinsa minun lisäkseni ja saa sellaisena pysyä.

Miksi olen saanut alapeukkuja?

Kysyttiin, mikä pahinta, ja minä vastasin, mikä pahinta.

Ykkönen

Vierailija kirjoitti:

Lähdin umpirakastuneena äitinä uusperhekuvioon miehen vakuuttelujen jälkeen. Tosiasiassa mies ei jaksanutkaan kahta lastani (tavallisen eloisia, mutta kilttejä, eivät uhmakkaita) ja oli heille jääkylmä. Tietysti en mitään isäpuolen roolia odottanutkaan, mutta kohteliaita käytöstapoja kuitenkin. Miehen mielestä täydellinen pidättäytyminen oli riittävän kohteliasta. Loppujen lopuksi kenelläkään ei ollut kivaa. Mies ahdistui silmin nähden kun lapset olivat kotona, lapset eivät osanneet tulkita miestä millään tavoin eikä kumpikaan osapuoli jutellut koskaan mitään keskenään, minä olin kuin munankuorilla siinä välissä puskuroimassa. Yritin järjestää lapsille rentoa kotonaoloa ja miehelle tarpeeksi yksin olemista ja samalla meille kahdenkeskistä aikaa. Kammottava vuosi, jonka jälkeen onneksi tajusin mikä on lapsilleni parhaaksi ja erosin miehestä. Enkä enää muuta yhdenkään miehen kanssa yhteen ainakaan niin kauan, kuin lapset ovat kotona. Se on ensisijaisesti heidän kotinsa minun lisäkseni ja saa sellaisena pysyä.

Tää on oikeastaan paras ratkaisu !

Kun vanhempani olivat vielä yhdessä, heidän keskinäisistä ongelmistaan ja äidin alkoholismista huolimatta pääsin edes joskus johonkin. Linnanmäelle, Särkänniemeen, kerran Kreikkaan isän kanssa.

Kun he erosivat, äiti ei halunnut yhteishuoltajuutta. Jäin isälle asumaan, pieneen kaksioon. Isä tapasi samana kesänä uuden naisen, ja siihen loppui minun huvini. Pääsin kotoa vain kännisen äidin luo tai kännisen äidin ja dementoituvan mummon kanssa mökille. Harrastukset loppui, ja jäin usein yläkouluikäisenä yksin viikonlopuiksi. Isän uudella naisella oli kaksi minua vanhempaa lasta, joiden kanssa isä kävi esim. Korkeasaaressa ja vuokramökeillä ympäri Suomen.

Yritin tulla tämän naisen kanssa toimeen, mutta hän oli kylmä kuin jääpuikko. Jos vahingossa mainitsin äitini, tunnelma jäätyi täysin. Asiaa ei auttanut, että olin jo valmiiksi pelokas ja varautunut nuori, ja aivan pihalla elämästä ja kaikesta, kiitos mielenterveysongelmien joita ei edes nähty minussa olevan.

Muutin pois alaikäisenä, ja muutama kuukausi tästä isä ja tämä nainen muuttivat yhteen. En päässyt tyhjentämään huonettani loppuun, ja kaikki tavarani oli vain heitetty pois. En saanut käydä isän luona, jos avovaimonsa oli kotona. Jos soitin isälle, hän oli vaivaantunut jos naisensa oli myös paikalla.

He menivät myöhemmin naimisiin, ja sain kutsun muutaman päivän varoajalla. En saanut järjesteltyä asioita niin, että olisin päässyt paikalle. Kun sain omia lapsia, isnn vaimo oli hyvöskyttävä paikalle juhliin, mutta en esimerkiksi ole koskaan käynyt heillä kylässä lasten saannin jälkeen. Eli 11 vuoteen. Lapset tietävät kyllä missä ukki asuu (samassa kaupungissa), mutta eivät ole käyneet hänen luona koskaan.

Isä on aina ollut sitä mieltä, että minun ja hänen vaimonsa välit on meidän keskinäinen asia ja että hän ei voi siihen puuttua. Yritykseni ottaa kokemani negatiiviset asiat puheeksi on aina päättyneet riitaan. Nyt emme ole väleissä ollenkaan, ja syy on niinkin erityinen asia kuin minun synttärini.

Bonuksen äidin viha minua kohtaan. Olen itsekin äiti ja lapseni isällä on uusi puoliso, jonka kanssa tulemme mainiosti toimeen. En saanut edes mahdollisuutta neutraaleihin väleihin bonuksen äidin kanssa, kun sain kuulla olevani h----a ja muuta "mukavaa". Parisuhde bonuksen isän kanssa alkoi viisi vuotta pariskunnan eron jälkeen, nainen oli ollut jättäjä. Löysi tuolloin uuden miehen ja vaihtoi lennossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusperheeksi ryhtyminen.

Kokemus ja esimerkit jäävät uupumaan..?

Et oikein siis ymmärtänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusperheeksi ryhtyminen.

Kokemus ja esimerkit jäävät uupumaan..?

Et oikein siis ymmärtänyt.

Sarkasmin ymmärsin, mutta itse käytäntö ei oikein avautunut. Ei kaikilla ole hankalia eksiä tai haistatteleviä lapsia.

Välttääkseni kaikki vaikeudet, en aio muuttaa miehen kanssa yhteen ennen kuin kaikki lapset ovat täysi-ikäisiä. Siihen menee 10 vuotta, mutta omaa tilaa kaipaavalle se on ihan ok. Mies saa keskittyä täysin lasten kasvatukseen ilman, että uusi nainen sotkee kuvioissa millään tavalla. Miehen lapset, joten exänsä kanssa saavat päättää kasvatuksesta. Olen isän tyttöystävä, en muuta. Lapsille olen kiva. Välillä lapsilta saa outoja kommentteja, joista huomaa, että äitinsä kotona on ruodittu minun asioita. Minusta surullista, koska sillä naisella ei olisi mitään varaa sanoa mitään negatiivista minusta. Itse sanon lapsille vain, jos on jotakin hyvää sanottavaa heidän äidistään, mutta yleensä en sano mitään, koska emme puhu hänestä tavatessamme. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusperheeksi ryhtyminen.

Kokemus ja esimerkit jäävät uupumaan..?

Et oikein siis ymmärtänyt.

Sarkasmin ymmärsin, mutta itse käytäntö ei oikein avautunut. Ei kaikilla ole hankalia eksiä tai haistatteleviä lapsia.

Jos jonkun pahin kokemus on uusperheeksi ryhtyminen, niin tartteeko asiaa tuon enempää perustella. Alkuun leikitään, että UP-kuvio on oikea paratiisi, mutta niin vain pinnan alla kytee. Monesti sokeudutaan ja miellytetään omalla kustannuksella, mutta ku pari vuotta niin jo alkaa käryä nousta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusperheeksi ryhtyminen.

Kokemus ja esimerkit jäävät uupumaan..?

Et oikein siis ymmärtänyt.

Sarkasmin ymmärsin, mutta itse käytäntö ei oikein avautunut. Ei kaikilla ole hankalia eksiä tai haistatteleviä lapsia.

Jos jonkun pahin kokemus on uusperheeksi ryhtyminen, niin tartteeko asiaa tuon enempää perustella. Alkuun leikitään, että UP-kuvio on oikea paratiisi, mutta niin vain pinnan alla kytee. Monesti sokeudutaan ja miellytetään omalla kustannuksella, mutta ku pari vuotta niin jo alkaa käryä nousta.

Väitteesi on sama kuin "kaikki suomalaiset ovat tyhmiä" tai "kerrostaloasuminen on aina huonoa". Väitteet eivät anna mitään vertaistukea kellekään. Tuollaista ei kannata kirjoittaa, ellei perustele väitettä.

ps. Meillä on uusperhe ollut kuudetta vuotta, ja vielä ei ole käryä noussut. 

Up

Miehen i dioottia kersaa oli vaikea sietää. Äitinsä sekaisin niin ettei pitänyt lasta itsellään ollenkaan ja lopulta ei enää tavannutkaan eli tämä riesa oli meillä koko ajan. Alkuun luulin että jaksan koska olin aina tullut ihmisten kanssa hyvin toimeen.

Mutta olihan se pentu sekaisin päästään ja täysin epäsosiaalinen. Oma lapsenikin yritti tutustua häneen mutta hänellä ei ollut mitään käytöstapoja, jotain kysyttäessä inisi vastaukseksi eikä ollut kiinnostunut tutustumaan tms. Aloin inhota koko pentua.

Kun koitti se päivä että tämä tyyppi 2,5 v yhdessä asumisen jälkeen muutti pois niin alkoi elämässä aurinko paistaa. Ei tarvitse nähdä häntä enää ja isänsäkin harvoin hänestä puhuu. Kun tapaavat en ole paikalla. Oma lapseni on perheenjäsen ja tulevat mieheni kanssa juttuun koska kumpikaan ei ole itseensä käpertynyt mörökölli.

Ei kaikki ole aina aikuisen syytä. Joskus lapsipuoli voi oikeasti olla aivan kamala.

Äitini perusti uusioperheen miehen kanssa, jolla oli myös yksi lapsi. Oma isäni on kuollut. Saivat tämän miehen kanssa myös yhteisen lapsen.

Kaikkia meitä kolmea on kohdeltu hyvin eri tavalla. Isäpuoleni koki huonoa omaa tuntoa, kun oli eronnut lapsensa äidistä. Näinpä tätä lasta on aina kohdeltu ja kohdellaan edelleen täysin silkkihansikkain. Hänelle on aina pitänyt hyvitellä eikä hänelle saa tuottaa pahaa mieltä. Lapsena esim. kaikki oli aina minun tai muiden syytä, ei koskaan tuon lapsen. Häntä ei saanut komentaa eikä esittää mitään kritiikkiä. Aina sai myös paljon enemmän lahjoja, elämyksiä ym. extraa.

Sitten tuo äidin ja isäpuolen yhteinen lapsi. Täysin lellitty. Kaiken saanut valmiiksi eikä ole vaadittu mitään. Kaikki maksettu ajokorteista, autoista, asunnon käsirahoista jne. lähtien. Ei puhettakaan, että olisi tarvinnut edes omaa huonetta siivota tai käydä kesätöissä.

Ainiin ja sitten minä. Minut savustettiin tuosta kuviosta jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Jouduin muuttamaan ala-ikäisenä omilleni sossun turvin. Apua ei ole tippunut koskaan missään muodossa. Jos minuun päin otetaan yhteyttä, yleensä minulta halutaan jotain, kuten palvelusta tai rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Äitini perusti uusioperheen miehen kanssa, jolla oli myös yksi lapsi. Oma isäni on kuollut. Saivat tämän miehen kanssa myös yhteisen lapsen.

Kaikkia meitä kolmea on kohdeltu hyvin eri tavalla. Isäpuoleni koki huonoa omaa tuntoa, kun oli eronnut lapsensa äidistä. Näinpä tätä lasta on aina kohdeltu ja kohdellaan edelleen täysin silkkihansikkain. Hänelle on aina pitänyt hyvitellä eikä hänelle saa tuottaa pahaa mieltä. Lapsena esim. kaikki oli aina minun tai muiden syytä, ei koskaan tuon lapsen. Häntä ei saanut komentaa eikä esittää mitään kritiikkiä. Aina sai myös paljon enemmän lahjoja, elämyksiä ym. extraa.

Sitten tuo äidin ja isäpuolen yhteinen lapsi. Täysin lellitty. Kaiken saanut valmiiksi eikä ole vaadittu mitään. Kaikki maksettu ajokorteista, autoista, asunnon käsirahoista jne. lähtien. Ei puhettakaan, että olisi tarvinnut edes omaa huonetta siivota tai käydä kesätöissä.

Ainiin ja sitten minä. Minut savustettiin tuosta kuviosta jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Jouduin muuttamaan ala-ikäisenä omilleni sossun turvin. Apua ei ole tippunut koskaan missään muodossa. Jos minuun päin otetaan yhteyttä, yleensä minulta halutaan jotain, kuten palvelusta tai rahaa.

Kuulostaapa ikävältä.

Jos saamme yhteisen lapsen, en aio muuttaa miehen kanssa edelleenkään yhteen. Hän saa olla omassa kodissaan hoitamassa omia lapsiaan, etteivät koe jäävänsä paitsi mistään. Ovat sitten äidillään myös vuoroviikoin. Toki ovat tervetulleita kylään luokseni myös, mutta vaikuttaa siltä, että yhdessä asuessa näitä paitsi jäämisen tunteita tulee enemmän, enkä halua lapsille mitään sellaista aiheuttaa. Haluan, että isällään on yhtä paljon aikaa heille kuin aina ennenkin. Itseasiassa hänellä on kuulemma parempi suhde lapsiinsa nyt kun ollaan oltu yhdessä, koska olen muistuttanut häntä aina isyyden tärkeydestä ja hyvän suhteen luomisesta heihin.

Yllätin uuden puolisoni sängystä 18v poikani kanssa.