Uskovaisten ei tarvitse murehtia mistään

Lohtu ei täytä vatsaa, eikä maksa laskuja.

Ikuinen elämä on aika kammottava ajatuksena. Ikuisuus on pitkä aika.

Jep ihan kamalaa väkee, heitä ei myöskään kiinnosta varjella muita virukselta, kokemusta on tullut tässä.

Näyttää olevan juuri niin että uskovaisia kuolema pelottaa kaikkein eniten. Ateistille kuolema on loppu. Uskovaiselle kuolema on käänekohta.

Minä en ole koskaan niin paljon murehtinut kuin silloin, kun olin uskovainen. Sen lisäksi ettei se juurikaan auttanut arkielämän murheisiin, tuli uudet murheet: eksytyksen ja uskosta eroon ajautumisen pelko, läheisten ei-uskovien helvettiin joutumisen murhe ja pelko, tämän maailman jumalattoman tilan aiheuttama ahdistus.

Lopulta yli 20 vuoden uskovaisuuden jälkeen päädyin siihen, että minulla ei taida itse asiassa olla mitään kokemusta tai syytä uskoa Jumalaan. Että olen tainnut omassa päässäni keittää kokoon, muiden kertomien oppien ja tarinoiden avustuksella, koko uskohomman. Uskosta luopuminen oli hyvin helpottavaa, maailma ja tuonpuoleinen saa olla mitä ovat, ei minun tarvi niitä enää ajatella. Eikä omaa sielun tilaanikaan. Menen vaan hetkestä hetkeen, tapahtukoon mitä tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Ikuinen elämä on aika kammottava ajatuksena. Ikuisuus on pitkä aika.

Tämä on nykyään yleinen käsitys että ikuisuus on pitkä aika, mutta perinteisesti teologisissa näkemyksissä ikuisuus on nähty ajan ulkopuolella olevana ulottuvuutena, ei minään loputtoman pitkänä aikajatkumona.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole koskaan niin paljon murehtinut kuin silloin, kun olin uskovainen. Sen lisäksi ettei se juurikaan auttanut arkielämän murheisiin, tuli uudet murheet: eksytyksen ja uskosta eroon ajautumisen pelko, läheisten ei-uskovien helvettiin joutumisen murhe ja pelko, tämän maailman jumalattoman tilan aiheuttama ahdistus.

Lopulta yli 20 vuoden uskovaisuuden jälkeen päädyin siihen, että minulla ei taida itse asiassa olla mitään kokemusta tai syytä uskoa Jumalaan. Että olen tainnut omassa päässäni keittää kokoon, muiden kertomien oppien ja tarinoiden avustuksella, koko uskohomman. Uskosta luopuminen oli hyvin helpottavaa, maailma ja tuonpuoleinen saa olla mitä ovat, ei minun tarvi niitä enää ajatella. Eikä omaa sielun tilaanikaan. Menen vaan hetkestä hetkeen, tapahtukoon mitä tapahtuu.

Vähän samoja fiiliksiä. Se arkielämään ulottuva kontrolli ja helvetillä pelottelu ajoi minut niin kauas Jumalasta. Ymmärsin, että lohtua Jumalasta voi löytää omakohtaisesta suhteesta häneen. Herätysliikkeessä en sitä lohtua kokenut.

Pieniin lapsiinkin istutetaan pelkoja kaikenmaailman tuonpuoleisista asioista. Ihan rikollista touhua sivistyneessä maailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikuinen elämä on aika kammottava ajatuksena. Ikuisuus on pitkä aika.

Tämä on nykyään yleinen käsitys että ikuisuus on pitkä aika, mutta perinteisesti teologisissa näkemyksissä ikuisuus on nähty ajan ulkopuolella olevana ulottuvuutena, ei minään loputtoman pitkänä aikajatkumona.

Niin? Ajan ulkopuolisuus tuntuu varmasti vielä pitemmältä ajalta. Jos tietoisuudesta ei taas säily edes kokemusta ajasta, niin mitä siitä muka säilyy? Et muista mitään, et mene minnekkään, et tule mistään... kuka tuollainen olento sitten on? Mitä iloa on säilyä muistinsa menettäneenä jossain avaruuden ulkopuolella?

Pyyhin perseeni jumalillanne.

Ei tunnu huolettavan mikään, ei. Seuroissa ravataan monta kertaa viikossa kun eihän se korona näihin tartu. Jos sairastuu niin sitten se on syntien palkka tai jumala muuten vaan koettelee.

Vierailija kirjoitti:

Jep ihan kamalaa väkee, heitä ei myöskään kiinnosta varjella muita virukselta, kokemusta on tullut tässä.

Meitä on moneen junaan, ja uskovaisten keskuudessa näkemykset ja menettelytavat koronaviruksen suhteen vaihtelevat täydellisestä välinpitämättömyydestä hyvinkin yliampuvaan suojautumiseen, ihan samalla tavalla kuin keskivertokansalaisillakin. Vaikuttaisi kuitenkin niissä uskispiireissä joiden tuotoksia itse luen, olevan ajatus itsensä ja muiden suojelemisen tärkeydestä selkeästi se yleisin ajattelutapa. Käsky rakastaa lähimmäistä velvoittaa mahdollisuuksien mukaan toimimaan niin, ettei levitä koronavirusta. Kehotetaan siis noudattamaan viranomaisten ohjeita ja asiantuntijoiden suosituksia.

Tällä kaikella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että uskovana en kärsi varsinaisesta kuolemanpelosta, vaan uskon että Jeesuksen luokse olen menossa ja sen takia lopputulema tulee joka tapauksessa olemaan se, että kerran kaikki on hyvin. Mutta nyt elän tässä ajassa ja nyt velvollisuuteni on auttaa ja suojella lähimmäisiä parhaan kykyni ja ymmärrykseni mukaan. Lisäksi vaikka ajattelenkin tietäväni että kerran olen perillä taivaassa, niin toki saatan silti kriiseillä sen suhteen, mitä sitä ennen tapahtuu. Helppoa elämää ei ole meille luvattu ja etenkin lopun aikoina hankalammaksi vaan menee. Mutta nyt eletään tätä päivää, huolehditaan työt ja apua tarvitsevien lähimmäisten asiat, tehdään voitavamme epidemian leviämisen estämiseksi, toivotaan ja odotetaan ja rukoillaan että asiat kehittyvät hyvään suuntaan, mutta jos ei niin tiedetään että tämä on kuitenkin väliaikaista.