Miehestäni on tullut työnarkomaani - mitä teen?

rahaa tulee, mutta aika on kortilla



ala luoda omaa elämääsi- tilaa lastenhoitoapua ja siivojaa ja kylpylälomaa lasten kanssa miehesi piikkiin

tai

pyydä miestä vaihtamaan entiseen

oma asennoitumistaan voi. Kysymys on siis asenteestasi.



Onni ja onnellisuus on mielentila, ei jotain mitä joku toinen antaa toiselle. Jos haluat olla miehesi kanssa, niin hyväksy työnarkomania ja kehittele itsellesi jotain kivaa: olethan äitiyslomalla - elät ainutlaatuista ihanaa aikaa! Jos et paikkakunnalla tunne ketään, niin verkostoidu - kai siellä jotain yhdistystoimintaa on ja muita äitiyslomalaisia. Ota vauva mukaan tai hommaa hoitoapua ja lähde tuulettumaan jonnekin kotiseinien ulkopuolelle.

Siis että tajuaako mies, että jos ei rakenna pienestä asti läheistä suhdetta lapsiinsa, on peli menetetty. Että onko työ sen arvoista, että omat lapset jäävät vieraaksi. Mitä on työn jälkeen sitten jne.

Minun mieheni on ollut työssä, jossa on käytännössä aina kiinni. Alussa se harmitti minua kovasti, kun olin liikaa kiinni hänessä. Odotin aina kellon kanssa, milloin hän tulee kotiin, ja milloin pääsen itse hieman hengähtämään. Ja viikonlopputyöt olivat minusta kestämättömiä. Tosin kun mies oli kotona, niin kyllä hän sitten lapsia leikitti ja viihtyi heidän kanssaan, mutta sitä sattui vaan niin harvoin. Ja niitä harvoja hetkiä oli kiva viettää yhdessä perheenä, joten en raaskinut lähteä juuri silloin lenkille/kauppaan/urheilemaan... Olinhan itsekin ikävöinyt miehen seuraa.



Ratkaisuna oli oikeastaan vain ja ainoastaan muutos omassa toiminnassa. Pitää muokata oma elämänsä sellaiseksi, että kaikki ylimääräinen miehen apu on luksusta, normaalielämässä pärjäilemme lasten kanssa keskenäänkin. Opin, että joka päivä pitää lähteä johonkin muiden ihmisten joukkoon. Kävin perhekerhoissa, kahvilla, muskareissa, kirjastossa, uimassa, retkillä, museoissa ja vaikka missä. Ja niillä reissuilla voi mennä vaikka ilta kuuteen, kun ei se koti mihinkään sinä aikana häviä. Muutaman kerran mieskin ehti kotiin ennen meitä, ja oli ihana tulla kotiin, jossa oli joku odottamassa! Parhaimmillaan oli ehtinyt laittaa ruuankin valmiiksi.



Myös lastenhoitoapu on aivan välttämätöntä tuollaisessa tilanteessa. Jos sukulaisia/ystäviä/tuttuja ei ole, niin sitten apua palkataan rahalla. Kun mies on vastuullisessa hommassa, niin siinä onneksi tienaa sen verran, että on varaa palkata lastenhoitaja esim. 2 kertaa viikossa 3 tuntia kerrallaan. Ei se paljoa maksa, mutta on aivan ihanaa kun voi lähteä hyvillä mielin omille asioille, harrastamaan tms. Samalla ne miehen kanssa vietettävät yhteiset hetket voikin pyhittää koko perheelle, kun miestä ei tarvita lastenhoitajaksi.



Itse käyn nykyisin jo töissä, ja elämä on muuttunut toisenlaiseksi. Myös mies on vaihtanut työnantajaa, ja oppinut hieman enemmän hellittämään töistä. Mutta kun tulee kiirettä töissä, niin kyllä hän hoitaa työnsä huolella ja vastuullisesti. Ja joskus se vaatii sen, että tekee pidempää päivää kuin normaali 8-16.



Sinun kannattaa sopeutua tilanteeseen. "Työnarkomania" ei johdu työnantajasta, vaan työntekijästä. Tästä syystä oma elämä tulee muuttaa sellaiseksi, että se on kaikin puolin tyydyttävää vaikuttaen niihin asioihin, joihin helposti voi vaikuttaa. Jatkuva "nalkuttaminen" miehelle ei johda mihinkään, vaan muuttaa sen yhteisen ajankin epätyydyttäväksi.

Mies on yrittäjä, tekee pitkää iltaa arkipäivisin. Perjantai iltaisin yritetään siivota. Lauantaisin käydään kaupassa, ulkoilemassa ym. Sunnuntait mies on maalla, korjaa vanhaa taloa.



Monesti mies on viikonloputkin maalla, joten pyöritän arkirumbaa yksin. Meillä on eri taloudet, olemme olleet yhdessä yli 10 v. Tukiverkostoa meillä ei ole. Sukulaiset ym. asuvat kaukana.

En varmaan jaksaisi tuollaista!

Mun mies on yrittäjä, ja viikolla töissä 8-19. Ennen oli myös kaikki viikonloput töissä, eikä lomaa ole pitänyt 10 yhteisen vuotemme aikana kuin muutaman yksittäisen päivän siellä täällä.



Mä kestin tuota kun lapsia ei vielä ollut, ja kestin vielä yhden lapsenkin kanssa. Mutta kakkosen myötä meni hermo iänikuiseen yksinhuoltajuuteen.



Nyt olemme päässeet sopimukseen, että joka toinen viikonloppu on meidän kokonaan ja joka toinen saa tarvittaessa tehdä toisena päivänä hommia. Joustan tästä, jos työtilanne oikeasti vaatii, mutta usein en ole joutunut joustamaan, koska mies huomasi lopulta itsekin että lasten kanssa onkin ihan kiva touhuilla.



Eli yritä sopia jostain em. kaltaisesta ratkaisusta teillekin. työnarkomaanilta on turhaa vaatia 8-16/5pvä/vko töitä, silloin ajat hänet vaan kauemmas teistä-

Toista ei voi oikein muuttaa, omaa asennoitumista kylläkin.



Toisaalta monet uudessa työpaikassa aloittavat tekevät aluksi ihan hulluna duunia, vaikka oikeastaan ei tarvitsisi. Uudessa työpaikassa ja varsinkin jos se on korkeampi asema kuin edellinen, niin ei vielä osaa välttämättä nähdä mitkä on omia töitä ja mitkä alaisten töitä. Saattaa kokemattomuuttaan tehdä sellaista mitä ei kannattaisi tehdä ollenkaan tai jonkun muun pitäisi tehdä ne. Siinä on taustalla tietysti se, että pitää näyttää kyntensä, mutta tuolla tavalla näyttää väärät kynnet. Voiko siis olla ap kyse siitä, että miehesi on tuossa duunissa hiukan kokematon ja ahnehtii sen takia liikaa? Mä olen usein nähnyt tämän ilmiön kun siirrytään asiantuntijasta päällikkötasolle. Moni luulee, että pitää tehdä ne asiantuntijatyötkin vielä.



Mutta jos on luonteeltaan työnarkomaani, niin sille et mitään voi. Sen kanssa pitää oppia vaan elämään. Tukiverkostoja voi itse rakentaa joko rahalla (tuossa tulikin hyviä vinkkejä) tai sitten aktiivisesti tutustut naapureihisi ja samanikäisten lasten vanhempiin.

Kannattaa myös muistaa mitä työaikalaki sanoo laillisten ylitöiden määrästä, ulkomuistista 250 tuntia vuodessa.



Raja on määrätty juuri sen takia, että ihmiset eivät ylikuormittuisi. Se, että ylitöistä ei makseta (joka tietenkin on aivan järjetöntä) ei oikeuta tekemään enempää kuin työaikalaki sallii.

yrittäjä on töissä viikonloppusinkin...muistakaa se, kun seurustelette yrittäjien kanssa...

vai onko miehesi yksin vastuussa perheen elättämisestä?



Tosiasia myös on, että nykytyöelämä on tuollaista.

ja viikonloppuna esim. toisena päivänä ei tehdä töitä ja toisena saa tehdä 3-4h.



Miehet kaipaa konkreettisia ehdotuskia "sä teet liikaa töitä etkä ole ikinä meidän kanssa" aloitteella ei pääse yhtään eteenpäin.

et mitäs veikkaat kumpi tulee kantamaan arkkua sitten vuosien päästä, pomo vai oma lapsi... itse olen saanut elämänohjeeksi isältäni, keskity niihin, jotka tulevat haudallekin sua hyvästelemään.. näin olen tehnyt ja tämän entiselle työnarkomaani miehellenikin joka on nykyään hoitovapaalla lasten kanssa...

job, joka voi päättyä koska tahansa...

Leikkikää vaikka eroperhettä... Eli miehen pakko olla lapsen (ja sun varmaan myös) kanssa joka toinen viikonvaihde ihan kokonaan ja yksi kokonainen arki-ilta viikossa 16-21 vaikka. Silloin mies näkee, että kuinka paljon olisi normaali määrä, jos olisi eronnut.

Mun mies myös jatkuvasti kiinni työkuvioissa..tekee "fyysisesti" yhdessä ravintolassa paikan päällä töitä, josta vastuussa, lisäksi osakkaana seitsemässä muussa ravintolassa/pubissa. Meidän perhe näkee häntä n. kerran viikossa, yleensä maanantaisin, jolloin jokseenkin on kotona "vapaapäivänään".



Tänäänei ollut varsinaisesti töissä, mutta jo oli työpalaveri, joka kesti yhdestä ilta kuuteen. Eli keskenämme päivää vietettiin, vaikka hänen piti olla kotona. Meillä on kaksi lasta, joista toinen vielä vauva ja ihan yksin tätä arkea pyöritän. Meillä mies yrittää korvata jatkuvaa poissaoloaan rahalla. Tyypillinen kommentti on se, että "lähde jonnekin tai tee jotain kivaa lasten kanssa" ja jättää satasia pöydän reunalle.



Itse olen tähän jotenkin tottunut tai sanotaanko "turtunut". Meillä yhteiseloa on kestänyt jo yli 10 vuotta, joten tämä ei ole mulle mikään uusi kuvio. Mutta myönnän kyllä joskus vähän kadehtivani joitakin tuttujani, joiden miehet ovat aivan erilailla perheen arjessa mukana ja työ ei ole kaiken a ja o.