Miksi kuolleiden ikä ilmoitetaam mediaanina eikä keskiarvona?
Kommentit (18)
Olet ap väärässä. Mediaani kuvaa paremmin kuolleiden ikäjakaumaa. Keskiarvon ongelmana on, että ääripäät vaikuttavat liikaa.
Kannattaa lukea tästä, asia on selitetty tuon loppupäässä.
Koska ei haluta kertoa että nuoriakin on kuollut?
"Kun havainnot keskittyvät jakauman toiseen päähän ja jotkut havainnot poikkeavat keskimääräisestä huomattavasti, aritmeettinen keskiarvo antaa harhaanjohtavia tuloksia. Mediaani on parempi keskiluku esimerkiksi tuloja kuvattaessa." (Tilastokeskus) Mediaani kuvaa myös paremmin tilannetta, jossa suurin osa kuolleista on hyvin iäkkäitä, mutta muutamat harvat nuoremmat vetävät keskiarvoa alas, jolloin syntyy harha että suurin osa kuolleista olisi esimerkiksi 70-vuotiaita eikä 80-vuotiaita.
Johan se on kerrottu et nuorin 56 et ollu kovin nuori.
No samaa mietin... jos vaikkakin joukossa olisi yksi 2- ja yksi 16-vuotias (esim). Olisi keski-ikä siltikin jotain kasikympin tienoolla (jos muut vaikka 85-vuotiaita).
Vierailija kirjoitti:
Koska ei haluta kertoa että nuoriakin on kuollut?
Lopetetaanpa nämä salaliittoteoriat alkuunsa. Iät kerrotaan realistisesti. Mediaani antaa tarkemman käsityksen ikäjakaumasta kuin keskiarvo ja siksi sitä käytetään ennemmin.
Nuorin TIEDETTY oli 56-vuotias. Hyvin pienestä osasta kuolleita ikä oli tiedossa (siis tässä tilastossa).
Vinoutuneissa datajoukoissa mediaani on kertovampi kuin keskiarvo.
Halutaan salata ja peitellä, että NYT TULEE MAAILMANLOPPU!!!!!!
Miksi kuolleiden IKÄ pitäisi ilmoittaa?
Tässä ap esimerkki:
- kuolleet: 85. 86. 81. 80 ja 55
- näistä mediaani 81 ja keskiarvo 77,4. Jälkimmäisen kertominen antaisi kuvan, että puolet on yli 77 ja puolet alle. Silti todellisuudessa näistä viidestä vain yksi on alle tuon keskiarvon. Mielestäni mediaani 81 kertoo enemmän tuosta joukosta kuin 77.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kuolleiden IKÄ pitäisi ilmoittaa?
Tottakai pitää! Tieto on ihmisille tärkeää pelon hallinnassa. KAsvoton kauhu on psyykkisesti paljon stressaavampaa ja me ei haluta, että ihmiset sekoaa kotona.
Vierailija kirjoitti:
Nuorin TIEDETTY oli 56-vuotias. Hyvin pienestä osasta kuolleita ikä oli tiedossa (siis tässä tilastossa).
Hyvin pienestä osasta? 23/28 ikä tiedossa.
Koronathullut ei usko mediaaneja eikä keski-arvoja. Liskomiehet kontrolloi informaatio, todellisuudessa lapsia kuolee kuin kärpäsiä. Tai niin koronahullu haluaa uskoa.
Vierailija kirjoitti:
No samaa mietin... jos vaikkakin joukossa olisi yksi 2- ja yksi 16-vuotias (esim). Olisi keski-ikä siltikin jotain kasikympin tienoolla (jos muut vaikka 85-vuotiaita).
10kpl 85-vuotiaita ja nuo 2- ja 16--vuotiaat -> keskiarvo 72. Antaa kuvan siitä, että kuolleet ovat yleensä noin 70-vuotiaita, vaikka todellisuudessa suurin osa on mediaanin verran eli 85.
Kysy joltain kokeneelta liikemieheltä miten ilmoitetaan, ettei omat miljoonatulot näkyisi kaikelle kansalle.
Kyllähän ne voi ilmoittaa molemmat, niin siinä saa samalla pientä infoa jakaumasta.
Koska halutaan kuvata jakaumaa, ei keskiarvoa.