Lue keskustelun säännöt.
Suomi on hyvin ikääntynyt ja velkaantunut maa
04.04.2020 |
Se Suomi mikä oli vielä hetki sitten taitaa olla lopullisesti menetetty. Se ei koskaan enää palaa.
Ihmiset puhuvat tulevaisuuden noususta jonkinlaisena faktana, mutta sanoisin että faktana sitä ei kannata ottaa. Suomi on hyvin ikääntynyt maa ja velkaantunut.
Tämä viruksen leviämisen hidastaminen tulee aiheuttamaan tuhon, jota ei voida ikinä korjata.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samaa mieltä. Lama oli odotettavissa, mutta tämä korona toimi hyvänä sytytyslankana. Se Suomi, joka oli vieläå kk sitten on mennyttä. Nyt jyvät erottuu akanoista. Velkaannumme lisää, koska perustoimeentulo on valtion taakkana. Meiltä kuolee nyt ja joskus vasta myöhemmin syntyy uusia yrityksiä.
Minusta Suomen olisi aika alkaa miettiä mistä byrokratiasta luovutaan, jotta saadaan ihmiset töihin, vaikka se ei vielä tuottaisi valtiolle rahaa. Pääasia, että ihmiset saadaan pidettyä jossain työtä tekevässä leivässä ja yksi on ainakin lain muuttaminen siten, että työantajamaksuja lähdetään keventämään. Kynnyt ottaa työntekijä pitää olla matala ja minimi palkka sellainen, jolla tulee toimeen. On parempi saada vähemmän verotuloja, kuin maksaa lainarahalla täysi tekemättömyys. Lisäksi kotimaisen tuotannon verotus alemmaksi, jotta ihmiset mieluummin ostaisivat kotimaista tavaraa. Meillä on hyvät edellytykset olla omavaraisia. Meidän ilmasto ja tekniikka pystyy tuottamaan todella pitkälle ravinnon ja tarvikkeet. Meidän ei tarvitsisi ostaa montaakaan raaka-ainetta ulkomailta. Ja nyt puhun tavaroista, mitä tarvitaan pakolliseen elämiseen.