Laajaan ystava/tuttavapiiriimme kuuluu paivakodin henkilokuntaa seuraavasti: yksi elto, yksi pkn johtaja (en tieda koulutusta), yksi sosionomi ja 2 lahihoitajaa.
Yksikään heistä ei ole laittanut omiaan päiväkotiin alle 3 vuotiaana, ja isommat ovat pitäneet myös kotona jos on ollut mahdollista.
Mistä se mahtaa kertoa?
Kommentit (15)
Olisi ihan sairas ajatuskin pistää omat lapset hoitoon muualla ja mennä tekemään samaa työtä (=hoitamaan lapsia) kodin ulkopuolelle.
Minusta ei kerro mistään muusta.
Eli se siitä sun maalasijärjestäsi.
Vierailija:
Olisi ihan sairas ajatuskin pistää omat lapset hoitoon muualla ja mennä tekemään samaa työtä (=hoitamaan lapsia) kodin ulkopuolelle.Minusta ei kerro mistään muusta.
Syynä se, että palkka on niin pieni ja toisaalta saavat mm. asumistukea kotona olleessan kun miehelläkin pieni palkka. Eli kannattavampaa jäädä kotiin.
Mulla itselläni ero oli 1600 nettona siihen olenko töissä. Tosin toi alle 3 vee aika on jo takana päin.
että et kai oikeasti odottanut järkeviä vastauksia?
En kyllä laittaisi heidän hoitoonsa lapsia missään iässä.
Vierailija:
Tai sitten heidän tähdittämänsä hoitolaitokset eivät sittenkään anna niin laadukasta hoitoa kuin hekin kirkassilmäisinä väittävät hoitolastensa vanhemmille.
Koti on kuitenkin aina parempi kuin " hoitolaitos" .
Ovat kertoneet syyksi sen, että pk ei ole hyvä paikka alle 3 vuotiaalle. Yli 3 vuotiaat jo jotenkin pärjäävät, mutta kotona on kuulemma silti parempi.
Eli se siitä sun maalasijärjestäsi.
Minua ihmetyttää miksi niin moni on älähtänyt ap:lle. Kolahtiko?
ei kiinnosta pätkääkään! Olihan siitäkin tehty joku tutkimus, että terveydenhuollon ammattikunta vie lapsensa sairaanakin hoitoon useammin kun muut..
joka tapauksessa lasten hoitamiseen, miksi siis ei hoitaisi omia lapsiaan sen sijaan että hoitaa vieraiden lapsia hankalammissa oloissa? Toisekseen millään noilla luettelemillasi tyypeillä ei ole kummoinen palkka, kotiin jääminen ei siis ole niin suuri uhraus kuin jollain hyvin palkatulla. Eikä ko. ammattien edustajilla yleensä ole uraakaan, joten pitkäkään poissaolo ei vaikuta työssäkäyntiin samalla tavalla kuin jollain kovemmalla, eteenpäin pyrkivämmällä alalla.
Usein kuitenkin nuo todelliset syyt jätetään kertomatta ja vedotaan lapsen parhaaseen.
Vierailija:
Minua ihmetyttää miksi niin moni on älähtänyt ap:lle. Kolahtiko?
Ärsyttää vain tällaiset idioottimaiset ja huonosti verhoillut vittuilualoitukset, joita täällä on kymmenen päivässä ja mitään uutta näkökulmaa asiaan ei kuitenkaan saada.
15
onko jotain, mitä siellä voitaisiin tehdä toisin? Karsia rutiineita? Mitä?
Tämä on nyt vaan tällainen heitto ja ei tarpeeksi mietitty ollenkaan, sori.
Mutta tulee mieleen mikä on vikana kun omat lapseni ovat myös päiväkodissa. Viihtyvät loistavasti ja niin tekevät melkein kaikki muutkin tietämäni lapset. Vanhemmat ovat tyytyväisiä hoidon laatuun ja kukaan ei valita. Asumme tosin ulkomailla, mutta henkilöstöresurssit ovat samanlaiset kuin Suomessa.
Mä kyllä sanoisin että ne Nico-Petterit on kotihoidossa 6-vuotiaiksi.
Normaali ihminen laittaa lapsensa päiväkotiin aikaisemmin ja menee töihin.
Ja jos ei niin nykyään on mahdollisuus jäädä osa-aikaseksi työntekijäksi. Tekee sitten vaan puolta päivää sen ajan kun lapset ovat pieniä.
Säälittävää että joku jaksaa hillua kotona vuosikausia ja päteä sillä!!
Jokainen tavallaan.
Tai sitten heidän tähdittämänsä hoitolaitokset eivät sittenkään anna niin laadukasta hoitoa kuin hekin kirkassilmäisinä väittävät hoitolastensa vanhemmille.