Onko kaupunkisi ihmiset pysyneet kotona?
Meillä Etelä-Savossa ollaan aika hissukseen. Mites teillä?
Kommentit (19)
Mistä minä voisin tietää, kun olen itse kotona koko ajan. Kävelyllä olen muutaman kerran käynyt, ja oli siellä muitakin. Mutta olisi sinne enemmänkin porukkaa mahtunut ihan sallituin turvavälein kulkemaan.
Helsinsingissä ahneimmat ravintoloitsijat pitävät kuppiloitaan edelleen auki ja tyhminnät asiakkaat menevät niihin istumaan. Hetki sitten kun koiraa kävin ulkoiluttamassa niin ihmiset istuivat ravintolassa kuin mitään poikkeavaa ei olisi tapahtunut.
Täällä Helsingissä emme hempukkahallituksen höpsötyksistä piittaa.
Aika hyvin. Tossa lähiostarilla melko hiljaista. Tosin väkeä lappaa muutamilla ulkoilualueilla tässä lähellä. Pikkulähiön kiroja, kun ei tässä erityisemmin ole mitään kivoja ulkoilupaikkoja lähellä, etenkään näin autottomalle.
Ei tietoa kun en ole käynyt ulkona katsomassa
Ei. Ihan samalla lailla liikkuu porukkaa kuin ennenkin.
Kouvola
Salossa muuten hiljentynyt, mutta teinit liikkuvat porukoissa.
Virallista käskyä pysyä kotona ei ole annettu, mutta se tarvittaisiin!
Ovat vähentäneet joukkokohtaamisia, mutta ulkoilua-alueilla liikkuu väkeä kuin pipoa. Naapurit tapaavat yhtä sukulaisperhettä, mutta ehkä ovat ajatelleet olla yhtä isoa koronaperhettä karanteenin ajan. Vanhuksia näkyy joka päivä, käyn koiran kanssa ulkona ja joka aamu sama rouva tulee vastaan korin kanssa, käy ilmeisesti päivittäin kaupassa. Suurin osa vanhuksista kuitenkin myös onneksi vain ulkoilee eikä ilmeisesti asioi muuten. Teinejä pyörii 3-5 hengen porukoissa kaikkialla iltaisin, heitä ei ilmeisesti pitele mikään.
Taidat olla TOSIMIES. Kyse ei ole hallituksen höpsötyksistä vaan siitä, että jokainen jolla on vähänkin järkeä tekee omassa elämässään valintoja, jotka minimoivat riskin koranan leviämiselle.
Osanottoni kaikille koronaan kuolleiden omaisille ja perheenjäsenille.
Raahessa ihmiset liikkuu normaaliin tapaan. Täällä ei ole ainuttakaan koronatartuntaa. (varmistettu ainakaan)
En tiedä - en ole käynyt katsomassa.
Aika hyvin totellaan määräyksiä Brysselissä.
Helsingissä hiljaista, mutta parkkiruudussa seisovien autojen määrästä päätellen täällä on porukkaa pilvin pimein.
Ei todellakaan. Entistä enemmän pyörivät ulkona ja käyvät koko perheen voimin kaupoissa.
En ole vielä kaikille täällä Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa ole ehtinyt soittaa, mutta jokunen on kaupassa nähty.
Ruokakaupassa täällä käyvät. Nyt kassojen pitäisi huomioida, että hiljentää hieman työskentelyään, kun kassalla on enemmän kuin yksi asiakas. Nyt asiakkaat pakkaavat vierekkäin ostoksiaan ja kolmannen asiakkaan ostoksia kassa jo käsittelee. Ei siinä enää auta asiakkaiden varoa ja pitää turvaväliä...
Ehkä, en ole kolmeen päivään käynyt missään.
Mies tuonut töistä tullessaan ruoat.