Corona on saanut minut katsomaan elämää(ni) aivan uudella tavalla

Olen vasta nuori aikuinen ja vaikka käynyt pieneen ikääni nähden vaikeitakin asioita läpi, myönnän että ehkä sitä on kuitenkin pitänyt itseään vähän kuolemattomana. On paljon haaveita ja unelmia mutta olen pitkään lykännyt minkään aloittamista kai siksi että pelkään. Pelkään epäonnistumista, olen epävarma. Aina olen ajatellut, että "no ehkä huomenna sitten" ja lykännyt asioita. On helppo ajatella, että huomennakin vielä voi. Nyt olen kuitenkin tajunnut ihan uudella tavalla, että niin ei todellakaan ole.

Parisuhde mietityttää, kaduttaa myös että teini-iässä mt-ongelmien takia jäi ihmisiin tutustuminen ja seikkailu vähälle ja sitten vain hyppäsin vakavaan suhteeseen miettimättä loppuun asti. Pari vuotta sitten olin todella kiinnostunut eräästä henkilöstä, tunsin hänet etäisesti ja minulle tuli hänestä tunne, että meillä saattaisi klikata. Jätin yrittämisen kuitenkin välistä koska ajattelin ettei hän kuitenkaan edes katsoisi minuun päinkään. Kaduttaa että jätin yrittämättä.

Sitten on paljon urahaaveita jotka nekin olen hylännyt osittain mt-ongelmien vuoksi, osittain koska olen pelännyt siinäkin epäonnistumista. Olen myös lykännyt avun hakemista ongelmiini ihan liian kauan. Toivon että nyt ei olisi liian myöhäistä. Jos tästä pskasta selviän, vannon että otan itseäni niskasta kiinni ja alan elää täysillä. Alan toteuttamaan haaveitani, menen pelkojani kohti ja kuuntelen sydäntäni.