Etätyöläiset-kyttääkö teidän esimies teitä, vaikka tekisitte työnne hyvin?
Meillä KYLLÄ! Jopa koneella oloa ja poistumisia kytätään, vaikka selvästi näkee jos haluaa että töitä on tehty!
Kommentit (13)
Tietenkin. Koneella on "vaikoiluohjelma" niin, että tarvittaessa jokainen näppäinpainallus voidaan sekunnin tarkkuudella selvittää. Tarkoitus on vain saada lusmut kiinni!
Käytännössä kyllä. :D Joka päivä useita teams kokouskia eri kokoon panoilla.
Ei kyttää. Hänelle riittää, että työt hoidetaan.
Suomessa ei olla vielä valmiita uuteen kulttuuriin ja aikaan etätyömahdollisuuksineen. Täällä eletään vielä agraariyhteiskunnan sääntöjen mukaan ja osa kuvittelee olevansa jotain suurten tilojen isäntiä, ja renkiä ja piikoja pitää vahtia. Suomi on henkisesti takapajula, ja suurin osa ihmisistä vasta harjoittelee kaupunkikulttuuria ensimmäisessä tai toisessa sukupolvessa. Muualla kaupunkikulttuurista on jo satojen ja tuhansien vuosien kokemus.
Kyllä! Tuntuu ihan hullulta ja suurelta epäluottamuksen osoitukselta. Ihan kuin ei voisi katsoa onko työt hoidettu.
Ei kyttää. Hän on eri aikavyöhykkeellä joten teemme töitä eri aikaan. Kollegat saattaa jonkin verran kytätä ja meiltä on vaadittu, että chatti täytyy pitää auki. Ei kukaan kuitenkana valita, jos käyn työpäivän aikana välillä vaikka tunnin jossain, kunhan olen enimmäkseen chatissä näkyvissä ja hommat tulee tehdyksi.
Teen muutenkin etätöitä 50%, joten ei todellakaan kyttää. Hänelle tulos on tärkeämpää kuin paikalla istuminen. Etätöitä saa tehdä vaikka ulkomailta käsin halutessaan. No ei tietenkään nyt tähän aikaan :)
Aikoinaan jo sanoi, että tee niitä etätöitä vaikka uimarannalla, mutta pääasia että työt vain hoituu.
Kyttää. Täytetään useampaa exceliä päivän töistä. Hyvin kuluu työaika niihin, sitä aikaa ei saa merkitä lomakkeeseen.
Harmillista tällainen vanhanaikainen toiminta ja kyttääminen. Haittaa työntekoa todella paljon.
Eipä ole minua kytätty kohta kymmeneen vuoteen töissä. Kunhan hommat hoituu, niin se on aivan sama istunko koneen ääressä 1 vai 12 tuntia päivässä.
Työläinen on aina alistetussa asemassa työnantajaan nähden.
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole minua kytätty kohta kymmeneen vuoteen töissä. Kunhan hommat hoituu, niin se on aivan sama istunko koneen ääressä 1 vai 12 tuntia päivässä.
Meillä sama homma. Ja porukat ovat tosi motivoituneita tekemään töitä ja voivat hyvin. Meillä on ihan älyttömän hyvä tiimihenki. Onni on, että johdossa on fiksua porukkaa.
Takamuksen pitää vähän puutua ja selän särkeä, muuten ei ole palkkaa ansaittu.