Mitä tarkoittaa, että korona on oireeton? Eli ei ole mitään hengitystieoireita/flunssaoireita? Tuntee itsensä terveeksi?
Monessa kohtaa todetaan, että oireeton voi tartuttaa koronaa. Eli onko tosiaan niin, ettei siitä ole MITÄÄN oiretta? Niin ilmeisesti ainakin ollut Lastensairaalassa, usealla hoitajalla on ollut korona ilman että heillä siitä tietoa. Eli ei ole ollut edes lieviä flunssaoireita? Onpa tosiaan vaikea sitten jäljittää virusta!
Kommentit (24)
Sillä tarkoitetaan sitä että korona ei ole vielä aiheuttanut oireita mutta silti ihminen tartuttaa sitä, oireet voi tulla myöhäänkin mutta silti olet voinut sitä jo helposti reilun viikon tartuttaa.
Oireet voi olla niin lieviä ettei itse edes ymmärrä sairastaneensa. Näin esim suurella osalla Italiasta tulleita.
Itse mietin että en varmaan erottaisi lievää koronaa allergiaoireiltani. Tähän aikaan vuodesta aivastelen ja niiskutan, silmiä ja kurkkua kirvelee, väsyttää jne...
Lievistä oireista olisi tosiaan hyvä kuulla lisää.
Minulla oli koronaoireena pelkkä pääkipu ja kuume.
Itse olen miettinyt, kun ei ole juuri mitään flunssan oireita (nenä vuotaa aina pihalla käydessä, mut se on normaalia), mutta olo ei ole ihan terveen oloinen. Pientä painetta keuhkoissa mikä ei ole närästystä kummempaa ja lihaksia sekä päätä jomottaa jonkin verran. En oikein tiedä onko tää jotain sohvalla makoilusta ja lenkkeilystä+kotijumpasta tullutta särkyä, mutta on ihan erilaista kuin normaali esim. salitreenistä tullut lihassärky. Voi olla lumevaikutustakin, kun on puhuttu niin paljon.
Päätä särkee ja niskoja jomottaa sekä on huonovointisuutta. Suorastaan oksettaa.
Onko tämä korona vai vaikuttaako eilen illalla juotu litran viskipullo?
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole missään nähnyt minkäänlaisia todisteita, että koronan ylipäänsä voisi sairastaa oireettomana. Tarkoitan siis, että henkilöiltä joilla ei ole ollut esim. pariin kuukauteen minkäänlaisia oireita, löytyisi testatessa vasta-aineita. Laittakaa linkkiä jos tuollaisista näytöistä on artikkeleita. Henkilö toki voi levittää koronaa ennen kuin näkyvät ja tuntuvat oireet alkavat.
Jossain iltsikassa oli siitä matkaajasta joka huomas koronan ainoastaan koska älysormus hälytti kohonneesta ruumiinlämmöstä. Meni testeihin ja koronahan se. Etsi itse artikkeli.
No se älysormustyyppi oli lieväoireinen ja kaikki sen perheenjäsenet myös. Kuvaili oloaan jotenkin samanlaiseksi kuin huonosti nukutun yön jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole missään nähnyt minkäänlaisia todisteita, että koronan ylipäänsä voisi sairastaa oireettomana. Tarkoitan siis, että henkilöiltä joilla ei ole ollut esim. pariin kuukauteen minkäänlaisia oireita, löytyisi testatessa vasta-aineita. Laittakaa linkkiä jos tuollaisista näytöistä on artikkeleita. Henkilö toki voi levittää koronaa ennen kuin näkyvät ja tuntuvat oireet alkavat.
Vasta-ainetestejä on käsittääkseni tehty toistaiseksi vain sen selvittämiseksi, antaako tauti ihmisille immuniteetin virusta vastaan vai ei. Ja ilmeisesti antaa, ainakin joksikin aikaa. Näihin tutkimuksiin on valikoitu vain sellaisia, jotka ovat oireilleet enemmän tai vähemmän.
No kaikille ei tule oireita siitä eikä se tunnu tai näy mitenkään. Minä voin juoda pullon viinaa illalla ja herätä seuraavana aamuna ihan normaalisti enkä oireile mitenkään siihen viinaan. Mutta ei siihen toki kaikista ole, jos on liian heikko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole missään nähnyt minkäänlaisia todisteita, että koronan ylipäänsä voisi sairastaa oireettomana. Tarkoitan siis, että henkilöiltä joilla ei ole ollut esim. pariin kuukauteen minkäänlaisia oireita, löytyisi testatessa vasta-aineita. Laittakaa linkkiä jos tuollaisista näytöistä on artikkeleita. Henkilö toki voi levittää koronaa ennen kuin näkyvät ja tuntuvat oireet alkavat.
Jossain iltsikassa oli siitä matkaajasta joka huomas koronan ainoastaan koska älysormus hälytti kohonneesta ruumiinlämmöstä. Meni testeihin ja koronahan se. Etsi itse artikkeli.
Hänellä oli asteen verran kuumetta, joten aika sairaudentunnoton täytyy olla, jos tuota kuumetta ei tunne. Eli hänkään ei ollut oireeton. Väsymystä oli myös.
Minulla on ollut pistelyä kurkussa ja keuhkoissa. Ei ole juurikaan yskittänyt. Nenä tuntuu tukkoiselta.
En nyt väitä, että olisi kyse viruksesta, mutta haluaisin minäkin tietää, että mitä ne lievät oireet tai oireettomuus on.
Tartunnan saanut leivttää viruksiaan useita päivä ennenkuin saa itse oireita.
Tartuttaa taudin muihin tietämättä, että on jo itse saanut viruksen.
Vierailija kirjoitti:
Hänellä oli asteen verran kuumetta, joten aika sairaudentunnoton täytyy olla, jos tuota kuumetta ei tunne. Eli hänkään ei ollut oireeton. Väsymystä oli myös.
Mies sanoi ettei olisi huomannut pientä kuumetta ollenkaan ilman mittariaan. Tämä siksi KOSKA PIENI KUUME NOUSI NUKKUESSA. Ei hän tuntenut itseään aamulla ollenkaan kuumeiseksi, koska aamulla EI ollut enää kuumetta... Hän tunsi itsensä ainoastaan vähän väsyneeksi.
No mulla oli ihan vaan nuha. Oletin allergiaksi. Jouduin testeihin, kun lähipiiristä löytyi korona. Että ei hajuakaan kenet kaikki olen tartuttanut.
Voiko olla korona ilman kurkkukipua tai hengitystieoireita?
Lievää oireilua. Yskää, nuhaa, ripulia...
Vierailija kirjoitti:
Voiko olla korona ilman kurkkukipua tai hengitystieoireita?
Alussa se on oireeton.
Muistaakseni ensimmäisenä neljänä päivänä ei ole oireita, mutta senkin aikana tartuttaa sen muihin joiden kanssa on tekemisissä.