Hävettää, että osa minusta on innoissaan poikkeustilanteesta

Samoja olen miettinyt. Olen lapseton, ja vihdoin pitkään kaipaamani etätyömahdollisuus onnistuikin viikossa. Varmasti jossain vaiheessa alkaa pää pehmentyä, kun miehen ja koiran kanssa täällä kolmisin pyöritään - normaalisti olen töissä sosiaalinen ja harrastan 2 x viikossa - mutta pendelöinnin jääminen pois on vapauttanut paljon aikaa muuhun tekemiseen.

Olen itse jo ehtinyt pariin otteeseen toivoa, että olisipa jo niitä lapsia. Tuntuu kodikkaalta ajatukselta pakoilla maailmalta rakkaimpiensa ympäröimänä ja ainakin pienten lasten hetkessä elämisen kyky ja riemu pienistä arjen asioista olisi paikallaan tähän tilanteeseen. Koira auttaa jo jonkin verran, sitä ei kiinnosta onko ulkona koronaa vai ei, samaan tapaan hassuttelee ja hermoilee kuin ennenkin - pysyy itsekin hetkessä kiinni.

Minä olen ikionnellinen ettei tarvitse herätä viideltä että ehtii kahdeksaksi töihin (koiran lenkitys ja bussiaikataulut) vaan herään 7.15, pistän kahvin tippumaan, lenkitän koiran ja olen kasilta koneella kahvikupin kanssa villasukat jalassa.

Olen onnellinen ettei ole omaa henkistä painetta mennä kuntosalille tai jumppaan, voin lähteä ulkoilemaan milloin huvittaa. Tytärtäkin näen niin että lenkitetään yhdessä koirat

Koska työmatkaan tai kuntoiluun ei mene tuntikausia päivästä olen saanut koko talon siivottua, heitettyä turhaa romua pois jne

Ainoa miinuspuoli on tosiaan epidemian aiheuttamat kuolemat ja taloudellinen ahdinko yrityksillä, valtioilla, kunnilla ja tottakai ihmisillä

Mulle tää tulee olemaan vaikeaa, koska olen assi ja en kykene suunnittelemaan elämääni kahta päivää pidemmälle. Kaupassa käynti ulkonaliikkumiskiellon aikana on vaikeaa, sillä minun olisi ostettava kerralla enemmän kuin yleensä. Kuitenkin saatan ostaa lopulta liian vähän ruokaa. En myöskään halua käyttää kotiinkuljetusta sillä kuormittamalla kyseistä palvelua se hankaloittaisi mm. riskiryhmien elämää.

Meidän kaltaisia ihmisiä on tuhansia Suomessa ja voi vttu kuinka vihaan näitä ääliöitä jotka viis veisasivat hallituksen suosituksista! Toisaalta tämä laittaisi monella asiat perspektiiviin ja toivon myös, että näiden almahöttösten elinkeino kuihtuu. 

Survivor aspekti tässä on oikein mielenkiintoista ja kutkuttavan hauskaa ;)

Zinc

Kyllä, tunnistan itsessäni jotain samaa. Kun kerran tilanne on tämä, sitä en ole toivonut mutta elää pitää eteenpäin. Pula-ajoissa on jotain samankaltaista, ihmiset keksivät melkein innoissaan kaikkia korvaavia tuotteita ja konsteja, olen lukenut vanhoista lehdistä.

Näin hyydytät makaronilaatikon ilman kananmunaa, näin teet miehen sotilasmanttelista siistin talvitakin, pura täysinpalvelleet villavaatteet ja neulo sukkia jne. Puhumattakaan elintarvikkeiden korvikkeista kuten kahvia sikurinjuurista jne. Kun ihmiseltä vaaditaan venymistä ja kekseliäisyyttä hän on joskus ihan parhaimmillaan, motivoitunut ja tarmokas. Ja silti kaikki toivovat että palattaisiin pian arkeen.

Terveisiä "etulinjasta", eli sairaalasta. Täällä ei ole kukaan innoissaan, ilmapiiri on ahdistava ja odottava. Ei yhtään kivaa.

Minulla on hetkittäin samanlainen olo kuin ysärillä: kiireetöntä, joutilasta. Myös se, että kukaan ei odota mitään erikoisempaa kuin ehkä sitä, että tulee joku tietty tv-ohjelma tai livestream illalla. Ei ole ikään kuin nurkan takana odottamassa jotain elämyksiä, joista jää koko ajan paitsi, kun on kotona ja tekee vain yksinkertaisia asioita. Olen ollut sairaslomalla, niin olen siksi ollut nyt kotona.

Tätä ennen olin yksinäisenä kotona, nyt olen voinut laittaa viestiä monelle, jotka ovat samassa tilanteessa ja moni ilahtuneena viestittelee jotain. Eikä ole säälittävää laittaa someen viestiä, että on tylsää, voisko joku jutella..

Olen voinut kaikessa rauhassa valokuvata, mikä on niinikään aikaavievää, hidasta puuhaa ja tarvitsee kiireettömän tunnelman.

 Ja tietenkin on samaan aikaan huoli siitä, kuinka tämä kehittyy, kuinka kauan tulee jatkumaan, kuinka ihmiset pärjäävät ym.

Nykyaika on liian helppoa. Niin paljosta voisi karsia turhaa ja luontokin voisi paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Terveisiä "etulinjasta", eli sairaalasta. Täällä ei ole kukaan innoissaan, ilmapiiri on ahdistava ja odottava. Ei yhtään kivaa.

Tsempit sinne, mutta jos jotain hyvää niin teillä on sentään töitä ja nyt jos koskaan saa tienattua ylitöillä jne.

Olen innoissaan siksi, että maailmalla ja ihmisillä on mahdollisuus uudistua ja arvottaa tämän sopan jälkeen, että mikä on oikeasti tärkeää?

Sukupuuttoon kaikki somepaska "ammatit" ja muu höttöpöttö tarpeettomuus.

M46

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveisiä "etulinjasta", eli sairaalasta. Täällä ei ole kukaan innoissaan, ilmapiiri on ahdistava ja odottava. Ei yhtään kivaa.

Tsempit sinne, mutta jos jotain hyvää niin teillä on sentään töitä ja nyt jos koskaan saa tienattua ylitöillä jne.

Kai sen voi noinkin miettiä. Suurimmalla osalla vaan on pelko perseessä siitä, että tauti tarttuu kun sille jatkuvasti altistuu. Mieluummin köyhä ja terve, kuin rahaa tilillä muutama satanen enemmän, mutta keuhkot reikiä täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Terveisiä "etulinjasta", eli sairaalasta. Täällä ei ole kukaan innoissaan, ilmapiiri on ahdistava ja odottava. Ei yhtään kivaa.

Totta kai. Toivon teille kaikkea hyvää, ja toivon totta kai, että tilanne helpottuu pian. Mutta kirjoitinkin vain kotonaolevan näkökulmasta. Se tuskin auttaa ketään, että kotonaolevat käpertyisivät ahdistuneena nurkkaan pelkäämään kuolemaa ja sivilisaation loppua. Terveydenhuoltoa meillä ei ole mitään mahdollisuutta auttaa, muuten kuin olemalla sairastumatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveisiä "etulinjasta", eli sairaalasta. Täällä ei ole kukaan innoissaan, ilmapiiri on ahdistava ja odottava. Ei yhtään kivaa.

Totta kai. Toivon teille kaikkea hyvää, ja toivon totta kai, että tilanne helpottuu pian. Mutta kirjoitinkin vain kotonaolevan näkökulmasta. Se tuskin auttaa ketään, että kotonaolevat käpertyisivät ahdistuneena nurkkaan pelkäämään kuolemaa ja sivilisaation loppua. Terveydenhuoltoa meillä ei ole mitään mahdollisuutta auttaa, muuten kuin olemalla sairastumatta.

Kiitti ja onhan se noinkin.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tää tulee olemaan vaikeaa, koska olen assi ja en kykene suunnittelemaan elämääni kahta päivää pidemmälle. Kaupassa käynti ulkonaliikkumiskiellon aikana on vaikeaa, sillä minun olisi ostettava kerralla enemmän kuin yleensä. Kuitenkin saatan ostaa lopulta liian vähän ruokaa. En myöskään halua käyttää kotiinkuljetusta sillä kuormittamalla kyseistä palvelua se hankaloittaisi mm. riskiryhmien elämää.

Meidän kaltaisia ihmisiä on tuhansia Suomessa ja voi vttu kuinka vihaan näitä ääliöitä jotka viis veisasivat hallituksen suosituksista! Toisaalta tämä laittaisi monella asiat perspektiiviin ja toivon myös, että näiden almahöttösten elinkeino kuihtuu. 

Sama...

Ehkä olen niin autistinen, koska en ymmärrä miten joku voi protestoida valtion antamia sääntöjä. Miten joku voi laittaa oman elämänsä muiden turvallisuuden edelle. Ei mee mulla kaaliin. 

Vierailija kirjoitti:

Samoja olen miettinyt. Olen lapseton, ja vihdoin pitkään kaipaamani etätyömahdollisuus onnistuikin viikossa. Varmasti jossain vaiheessa alkaa pää pehmentyä, kun miehen ja koiran kanssa täällä kolmisin pyöritään - normaalisti olen töissä sosiaalinen ja harrastan 2 x viikossa - mutta pendelöinnin jääminen pois on vapauttanut paljon aikaa muuhun tekemiseen.

Olen itse jo ehtinyt pariin otteeseen toivoa, että olisipa jo niitä lapsia. Tuntuu kodikkaalta ajatukselta pakoilla maailmalta rakkaimpiensa ympäröimänä ja ainakin pienten lasten hetkessä elämisen kyky ja riemu pienistä arjen asioista olisi paikallaan tähän tilanteeseen. Koira auttaa jo jonkin verran, sitä ei kiinnosta onko ulkona koronaa vai ei, samaan tapaan hassuttelee ja hermoilee kuin ennenkin - pysyy itsekin hetkessä kiinni.

Ensi talvena tulee syntymään ennätysmäärä vauvoja.

En ole innoissani, mutta olen alkanut asennoitua kuin pula-aikaan. Teen ruokaa säästeliäämmin ja mietin, miten kaiken saa riittämään jne.

Katselin juuri vaatekaappiani ja koristetavaroita kaapissani ja tuntui ihan epätodelliselta, että niiden ostaminen on tuntunut joskus tärkeältä. Luulen, että kulutan ns turhaan vähemmän jatkossakin, kun tämä on ohi.

Samoja ajatuksia. Tiedän ja ymmärrän, että aika on vaikea hyvin monille. Mutta jossain syvällä olen innoissani.

Meillä on ollut ruoan kanssa sellainen splash the cash -vaihe muutaman vuoden. Rahaa on poltettu kolmen hengen ruokkimiseen n. 1000€/kk. Tiedän, törkeätä edes mainita.

Nyt kituutan ruoan kanssa mitä mielikuvituksemmisilla tavoilla. Hävikkiä ei tule juurikaan. Ruoat suunnitellaan tarkoin ja jämät käytetään jollain tavalla kaikki. Aivot rullaa jatkuvasti, että miten tämän käyttäisi.

Olen siis palannut 90-luvun alkuun, jolloin olin oikeasti köyhä pikkulasten äiti. Mielikin kääntyy niihin vanhoihin halpoihin ruokiin, joilla silloin pidin lapset kylläisinä.

Ihan varmasti tämä on jokin itsensäsuojelumekanismi.

Vierailija kirjoitti:

Terveisiä "etulinjasta", eli sairaalasta. Täällä ei ole kukaan innoissaan, ilmapiiri on ahdistava ja odottava. Ei yhtään kivaa.

Pitäisikö joka avauksessa erikseen kehua ja kiittää teitä ettei tule paha mieli?

mun miehellä on survivor-ominaisuutta. Luulen, että myös hän voi olla osittain myös innoissaan, että on poikkeustilanne. Nyt siitä on hyötyä, koska mies on ainakin ensimmäiset päivät melko hyvin valvonut lasten etäkoulua ja patistanut töihin.

Toisaalta mietin, että mies ei juuri muuta ajattelekaan kuin koronaa. Mietin, ahdistaako se lapsia, että isä miettii vain yhtä ja samaa asiaa. Jää vähän kun jumiin siihen (miehellä on ADD-piirteitä).

Itse en todellakaan nauti koronatilanteesta. Koetan sietää, koska vaihtoehtoja ei oikein ole. Ja omalta osaltani pyrin pitämään lasten arjen 'normaalina', ja sellaisena, että se sisältää myös kivoja juttuja. Tavallista parempaa ruokaa, ulkoillaan yhdessä ym.