Pidättäydytkö nyt normaalista kanssakäymisestä sukulaisten kanssa? Kaveri kertoi lastensa mummin pitävän heille ”liikuntatunnin”.
Puolison vanhemmat kuuluvat riskiryhmään, joten siellä ei muutenkaan käydä. Omat vanhemmat käyvät vähän kauempana, joten heidänkin kanssaan pidetään yhteyttä puhelimitse.
Muuten oleillaan vaan oman perheen kesken.
Kommentit (14)
Piti lähteä sukuloimaan ensi viikolla, mutta peruttiin ja ollaan vaan perheen kesken. Parempi näin, ehtii sitä sitten epidemian jälkeenkin. Onneksi on some keksitty!
No ei todellakaan tavata mummoja, ei edes omia kavereita. Ihan vaan oman perheen kesken ollaan.
Minäkin olen mummi, ikä 62v. Olen vielä työiässä ja täysin terve. Asumme paritalossa tytön perheen kanssa. Tänään oli vapaapäivä ja koska luistinrata on vieressä, kävimme luistelemassa lasten kanssa.Koko ajan oli ainakin metri väliä. En käy heillä kylässä eikä he meillä.
En mene kenenkään luokse nyt. Yhteyttä pidetään puhelimella.
Minä olen 45v kahden kouluikäisen lapsen mummi, jolla kaksi omaakin kouluikäistä lasta. Kaikki neljä lasta olen hoitanut tällä viikolla ja aion hoitaa jatkossakin.
Saa perinnön nopeammin kun mummi kupsahtaa koronan takia ennen aikojaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 45v kahden kouluikäisen lapsen mummi, jolla kaksi omaakin kouluikäistä lasta. Kaikki neljä lasta olen hoitanut tällä viikolla ja aion hoitaa jatkossakin.
Olen muutaman vuoden vanhempi ja olen lapsenlastani hoitanut ja tulen hoitamaankin. Eikä näillä hermo kauaa pidä, joka kovin uhoo että meillä ollaan vaan kotona oman perheen kesken. Aika naiivia kuvitella, että tämä nyt kestää jonkun kuukauden. Äkkiä se viehätys katoaa, kun kesäänkin näin mennään. Ihan ollaan lapsenlapsen vanhempien kanssa käyty läpi, että koulun osalta tämä lukuvuosi oli tässä ja ollaan ihan käyty läpi miten lapsen hoito organisoidaan elokuulle asti.
Minulla on pojantytär, 1,5 v, hirvittää, kuolen ikävään, kun en voi mennä hänen luokseen. Hän on elämäni valo! Olen 65-vuotias, mutta koska kokoontumiset on kielletty.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on pojantytär, 1,5 v, hirvittää, kuolen ikävään, kun en voi mennä hänen luokseen. Hän on elämäni valo! Olen 65-vuotias, mutta koska kokoontumiset on kielletty.
Mitenkään ei ole missään kielletty ettekö voisi mennä vaikka kahvilaan tai leikkipuistoon sen lapsenlapsesi kanssa.
No siis meidän lasten isovanhemmat on alle 50 vuotiaita että juu, näkevät heitä kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on pojantytär, 1,5 v, hirvittää, kuolen ikävään, kun en voi mennä hänen luokseen. Hän on elämäni valo! Olen 65-vuotias, mutta koska kokoontumiset on kielletty.
Onko teidän tapaamiset useinkin julksia yleisötapahtumia?
Pitäydymme, ja siitä jo syytökset niskassa. Veljeni käy edelleen lasten kanssa mummoloissa, anoppi mainitsi että kaikki muut lapsenlapset ja lapset olivat syömässä eilen, paitsi teidän perhe. Että ei meidän tarvitse näin kirjaimellisesti noudattaa kieltoa, mummotkin ovat perusterveitä eläkeläisiä. Anopin mies sen sijaan monisairas, häntä yritän eniten suojata, vaikkei kukaan muu suvusta yritä. Sitäkin ihmettelen syvästi, kukaan heistä ei tajua, ettei ukkia voi sairastuttaa. Sellainenkin lipsahti mieleen, onko tarkoituskin kenties päästä hänestä eroon, muuta syytä en keksi. En tiedä mitä järkeä näissä rajoituksissa on, kun ei niitä selvästi noudateta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 45v kahden kouluikäisen lapsen mummi, jolla kaksi omaakin kouluikäistä lasta. Kaikki neljä lasta olen hoitanut tällä viikolla ja aion hoitaa jatkossakin.
Olen muutaman vuoden vanhempi ja olen lapsenlastani hoitanut ja tulen hoitamaankin. Eikä näillä hermo kauaa pidä, joka kovin uhoo että meillä ollaan vaan kotona oman perheen kesken. Aika naiivia kuvitella, että tämä nyt kestää jonkun kuukauden. Äkkiä se viehätys katoaa, kun kesäänkin näin mennään. Ihan ollaan lapsenlapsen vanhempien kanssa käyty läpi, että koulun osalta tämä lukuvuosi oli tässä ja ollaan ihan käyty läpi miten lapsen hoito organisoidaan elokuulle asti.
Sitä minäkin tässä pelkään, että taudin ollessa huipussaan ihmiset ovat kyllästyneet ja lähtevät liikkeelle ja kaikki alkaa taas alusta.
Siis kaveri antaa edelleen lastensa olla tekemisissä mummonsa kanssa entiseen tapaan, mutta itse emme tee näin. Tosin kaverin lasten mummi ei kuulu mihinkään riskiryhmään. Ap