Kun äiti kieltää lapsen selvän Aspergerin;(

Sulkeutuu,äänet häiritsevät,puhuu seinille,kiinnostunut vain yhdestä asiasta,pelottelee muita lapsia,käyttäytyy " professorimaisesi" ym. ap

Meidänkin lapsen hoitajat epäilee lapsellamme Aspergeria mut jo erikoissairaanhoitaja, joka on perehtynyt aiheeseen, niin tyrmäsi eka tapaamisella, että ei voi olla. Jostain muusta kyse.



Ja jos se ei aiheuta erityisiä isompia ongelmia, niin mitä sitten? Ei sille kuitenkaan voi tehdä mitään erityistä eikä ehkä kannatakaan. Aina ei ole hyväksi laittaa erityisryhmiinkään sitä varten, voi haitata vaan. Ja jos aiheuttaakin jotain ongelmia, niin ei niitä voi hetkessä ratkaista yleensä.

kova pala hänelle.

Taitaa olla aika yleistä, varsinkin alkuvaiheessa. Toivottavasti asiat siitä menevät eteenpäin ja lapsen parastahan siinä haetaan.



Paljon tuota kieltämistä on mm. kielenkehityksen kanssa ja lapsi ei saa apua vanhempien vuoksi, vaikka tarvitsisi :(

Ehkä tällä äidillä on defenssit päällä ja tällä hetkellä kieltää kaiken. On varmasti itse äitinä huomannut, että lapsellaan on joitain erityispiirteitä. Ymmärsin että lapsi on menossa tutkimuksiin? Vie aikaa mutta todennäköisesti ystäväsi oppii hyväksymään lapsensa erityisyyden.

meidän lapsella on aspergerdg - ja myönnän kyllä, että hänellä ON aspergerin oireyhtymä, hän siis ON autistinen. Hän EI kuitenkaan ole niin vammainen kuin hänestä diagnoosin avulla halutaan esim kouluissa tehdä. Hänet on siirretty kehitysvammaisten luokalle, vaikka hän on akateemisesti vähintään normaalilahjainen - mutta jos hän ei saa tasoistaan opetusta, hän päätyy samalle tielle kehitysvammaisten kanssa, johonkin työpajaan tekemään pannunalustoja ja muuta yhteiskunnalle hyödyllistä surkeaa sairaseläkettä vastaan. Häntä voisi helposti opettaa normaaliluokalla, kun hän saisi muutaman avustajatunnin viikossa. Taloudellinen sijoitus olisi pieni verrattuna erityiskoulupaikkaan ja kun erityiskoulu on NOIN väärä, avustaja-sijoituksen tuotto tulevaisuudessa olisi huomattava. Mutta ei. Kun on dg. ei tarvitse opettaa normaalikoulussa. Koulu kieltäytyy yrittämästäkään. Rehtori ei hanki avustajaa. Lapsi kärsii.



Kokemuskesta tuntuu lähinnä siltä, että diagnoosi ei suinkaan ole tae tai edes keino avun saamiseksi lapselle vaan paperi, jonka avulla se apu kielletään ja lapsi syrjäytetään.



Ihmiset ovat joskus uskomattoman sinisilmäisiä. Niin minäkin olin, kun annoin lapseni diagnosoida. Mutta apua ei ole tullut, lisää vaikeuksia vain.

Kuulin tutultani juuri, että lapsen dysfasia diagnoosi ei ole auttanut yhtään kun perhe on taistellut koulun kanssa siitä, että lapsi saisi avustajan kouluun. Uskomatonta. suomi jättää lapset todella heitteille. Nyt lapsi roikkuu koulussa jossa ei selviä ilman avustajaa. Odotellaan niin monta vuotta että lapsi putoaa aivan täysin ikätoveriensa kelkasta kouluosaamisessa ja sitten heilahtaa aivan toisen koulun ovet. Loistavaa, loistavaa. Tämä on aivan hölmöläisten maa.

äitihän on sanojesi mukaan viemässä lasta jatkotutkimuksiin. Ei hänen mitään aspergeria tarvitse hyväksyäkään, ennen kuin on diagnoosi.

Oma mieheni, 50 v, on ilmiselvä asperger ollut koko ikänsä, mutta tulee asian kanssa hyvin toimeen. Eikä ole koskaan saanut mitään hoitoa. Kun hän oli lapsi, ei diagnoosia edes tunnettu. Hänet käytettiin kyllä psykiatrilla, mutta hän sanoi vain, että poika on poikkeuksellisen älykäs. Hänellä on outoja käsityksiä, tapoja ja taitojakin, mutta ei mitään, mikä tekisi esimerkiksi perhe-elämästä erityisen hankalaa. Ja isänä hän on mitä parhain.