Mulla on työ, jota tehdään yksin, mutta sitä ei voi tehdä etänä. Mun elämä ei ole muuttunut koronan takia ollenkaan. Jään sukupolvikokemuksesta paitsi.

Minulla on mies ja lapsia. Ne ovat nyt kotona etätöissä ja etäkoulussa. Ennen koronaa menin töihin, olin yksin töissä ja kun tulin kotiin, mies ja lapset olivat joko jo kotona tai tulossa kotiin. Nyt elämä on ihan samanlaista, paitsi ettei illalla lähdetä harrastuksiin.

Mua oikeasti harmittaa se, etten pääse kokemaan mitään. Media toitottaa sitä, miten pitää pitää mielenterveydestä huolta ja etätyöpiste kuntoon, pukea vaatteet päälle joka päivä ja vaikka mitä. Mä jään kaikesta paitsi. Olen töissä ihan yhtä yksin kuin aiemminkin, eikä työ ole muuttunut miksikään.

Masentaa. Ihan kuin koko maailma tekisi jotain yhdessä ja minä olen ulkopuolella.