Elämme poikkeuksillisia aikoja, suomalainen nelikymppinen on kokenut työelämänsä aikana jo nämä!
Nykyinen suomalainen nelikymppinen on kokenut työvuosiensa aikana jo nämä.
1) Suomen 1990-luvun alun lama, joka oli talousvaikutuksiltaan Suomen historian pahimpia talouskriisejä, jopa pahempi kuin toisen maailmansodan jälkeinen. Vuosien 1990–1993 lamalla oli syvä vaikutus koko 1990-luvun Suomen talouteen (erityisesti työllisyyteen), kulttuuriin, politiikkaan ja ilmapiiriin. Sen aikana BKT laski 13 % ja työttömyys nousi 3,5 %:sta 18,9 %:iin.
2) Koko maailmaan vuonna 2008 levinnyt talouskriisi, joka lamaannutti Suomen viennin syksyllä 2008 ja seuraavana vuonna Suomen bruttokansantuote väheni 8,5 %. Vaikka bkt:n volyymi on kasvanut 2010-luvun alussa, se oli vuonna 2016 edelleen vuoden 2008 tasoa alempana
3) Maailmanlaajuinen pandemia 2020, voidaan vain esittää arvailuja mikä tämän vaikutus tulee olemaan bruttokansantuotteeseen.
Kommentit (9)
Ei kai nelikymppinen vielä 90-luvun aluss aollut työelämässä? En minä ainakaan, olin 10v.
Mutta totta, kyllä ei ole tasaista tämä talouselämä, mutta onko se edes mahdollista? Mistä sellainen harha muodostuukaan, että mitään suuria katastrofeja ei mahtuisi yhden ihmisen elämään useampia. Suojattunahan ollaan täällä Suomessa loppujen lopuksi saaneet elää.
t. 40v
90 luvulta sentään noustiin, 08 jälkeen samaa tarpomista.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nelikymppinen vielä 90-luvun aluss aollut työelämässä?
Kyllä olen ollut työelämässä jo 80 luvun lopulta lähtien kuten moni ikäiseni. Terveisin mies 48v.
Toisaalta mieti samanikäistä vuonna 1920. Siinä oli koettu pieni sisällissota ja maailmansota ja lievät nälkävuodet. Espanjantauti jylläsi. Kyllä nyt on nelikymppisellä jännemmät oltavat kuin oli samanikäisellä 100 vuotta sitten.
Lisään vielä eu: n liittyminen ja sen kautta pienten maatilojen kannattavuuden loppuminen.
Mä olen kolmikymppinen. Elämäni kriittisimmät ja tärkeimmät vaiheet ovat olleet lama-aikana. Synnyin perheeseen jossa jouduttiin pelkäämään töiden puolesta (onneksi lopulta turhaan), naapurin leikkikaverin isä teki itsemurhan konkurssi vuoksi. Omilleen muutto ja opiskelu sattuivat finanssikriisin vuosiin. En saanut edes keikkatöitä ja jouduin lainarahalla käymään amk:n, ja olin vielä valmistumisen jälkeen 4 vuotta työttömänä.
Tuntuu, että oon ollut peruskoulussa ja lukiossa väärällä aikakaudella, eli it-buumin ja täystyöllisyyden aikaan. Eli ts. se "merkityksettömin" vaihe elämässä. Mikähän tulee kun tästä uusimmasta kurimuksesta on päästy yli, en uskalla edes ajatella.
En ole ollut minään noina ajankohtina työtön, no nyt tietysti ei tiedä mitä odottaa mutta toimi yliopistosairaalassa tällä hetkellä joten tuskin olen heti jäämässäkään.
Ei koske oikeestaan mua. Olen koko ajan ollut pääasiassa työtön, eli tulotaso on ollut aina alhainen. Tullee myös olemaan.
M46
2008 vielä iski Suomeen kovaa, kun mm. Nokia menetti arvoaan viimeistään silloin.