Pelaamisesta on tehty kaikkea lasten toimintaa hallitseva peikko, jota käytetään sekä palkintona että rangaistuksena

Sä oot nyt kuule just asian ytimessä!

Itse olen pelannut digitaalisia pelejä noin 7-vuotiaasta asti, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ihan hyvin olen elämässä pärjännyt; olen juristi ja valtion virassa. Minun lapsuudessani ei kauhisteltu ruutuaikaa, vaan pelien väkivaltaisuutta. Se kauhistelu on onneksi loppunut, mutta tämä ruutuaikahössötys tuskin on yhtään enemmän faktaperusteista.

Pitäisi vain hyväksyä se tosiasia, että digitaaliset pelit ovat osa nykykulttuuria, eivätkä se ole sen kummallisempia kuin mikään muukaan kulttuurin muoto. Toki kohtuus kaikessa, mutta eivät ruudulla tapahtuvat asiat ole lähtökohtaisesti sen kummempia kuin mikään muukaan.

Puhelimeen kiinnittyneitä lapsia on Suomessa niin paljon, sekö ei haittaa?

Nykyajan pelit ovat uusi ilmiö, niitä on paljon ja joka paikassa.

Halutaan olla varovaisia, ettei lapsista tule sellaisia että ovat koko ajan vain puhelimen ääressä, koska se vaikuttaa kasvaviin aivoihin ja muuhun elämään aika paljon.

Nykyiset älypuhelimet ovat olleet olemassa niin vähän aikaa, ettei kaikkia riskejä ole vielä selvitetty. Ehkä on parempi olla vähän turhan varovaisia kuin liian lepsuja.

Vierailija kirjoitti:

Sä oot nyt kuule just asian ytimessä!

Itse olen pelannut digitaalisia pelejä noin 7-vuotiaasta asti, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ihan hyvin olen elämässä pärjännyt; olen juristi ja valtion virassa. Minun lapsuudessani ei kauhisteltu ruutuaikaa, vaan pelien väkivaltaisuutta. Se kauhistelu on onneksi loppunut, mutta tämä ruutuaikahössötys tuskin on yhtään enemmän faktaperusteista.

Pitäisi vain hyväksyä se tosiasia, että digitaaliset pelit ovat osa nykykulttuuria, eivätkä se ole sen kummallisempia kuin mikään muukaan kulttuurin muoto. Toki kohtuus kaikessa, mutta eivät ruudulla tapahtuvat asiat ole lähtökohtaisesti sen kummempia kuin mikään muukaan.

Entä sitten ne joilla se pelaaminen ei pysy käsissä? Nämä kaikki "killat" "klaanit" jne ovat syrjäytyneitä miehiä täynnä... Elämässä ei ole mitään muuta kuin pelaaminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä oot nyt kuule just asian ytimessä!

Itse olen pelannut digitaalisia pelejä noin 7-vuotiaasta asti, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ihan hyvin olen elämässä pärjännyt; olen juristi ja valtion virassa. Minun lapsuudessani ei kauhisteltu ruutuaikaa, vaan pelien väkivaltaisuutta. Se kauhistelu on onneksi loppunut, mutta tämä ruutuaikahössötys tuskin on yhtään enemmän faktaperusteista.

Pitäisi vain hyväksyä se tosiasia, että digitaaliset pelit ovat osa nykykulttuuria, eivätkä se ole sen kummallisempia kuin mikään muukaan kulttuurin muoto. Toki kohtuus kaikessa, mutta eivät ruudulla tapahtuvat asiat ole lähtökohtaisesti sen kummempia kuin mikään muukaan.

Entä sitten ne joilla se pelaaminen ei pysy käsissä? Nämä kaikki "killat" "klaanit" jne ovat syrjäytyneitä miehiä täynnä... Elämässä ei ole mitään muuta kuin pelaaminen. 

Niin, mikä tahansa asia voi lähteä käsistä. Enemmän varmaan kuitenkin on kyse siitä, että kun on syrjäytynyt, niin ei ole muuta tekemistä eikä muita sosiaalisia kontakteja kuin ne killat ja klaanit. Eli syrjäytyminen aiheuttaa liikapelaamista, eikä toisin päin. Toki on yksittäistapauksia, joissa pelaamisesta tulee riippuvuus, mutta se ei tarkoita, että pelaaminen itsessään olisi jotenkin turmiollista. Mistä tahansa voi tulla riippuvuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä oot nyt kuule just asian ytimessä!

Itse olen pelannut digitaalisia pelejä noin 7-vuotiaasta asti, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ihan hyvin olen elämässä pärjännyt; olen juristi ja valtion virassa. Minun lapsuudessani ei kauhisteltu ruutuaikaa, vaan pelien väkivaltaisuutta. Se kauhistelu on onneksi loppunut, mutta tämä ruutuaikahössötys tuskin on yhtään enemmän faktaperusteista.

Pitäisi vain hyväksyä se tosiasia, että digitaaliset pelit ovat osa nykykulttuuria, eivätkä se ole sen kummallisempia kuin mikään muukaan kulttuurin muoto. Toki kohtuus kaikessa, mutta eivät ruudulla tapahtuvat asiat ole lähtökohtaisesti sen kummempia kuin mikään muukaan.

Entä sitten ne joilla se pelaaminen ei pysy käsissä? Nämä kaikki "killat" "klaanit" jne ovat syrjäytyneitä miehiä täynnä... Elämässä ei ole mitään muuta kuin pelaaminen. 

Ne ovat kilttejä miehiä, jotka pakenevat pelien pariin sitä tuskaa kun tytöt eivät edes juttele kouluissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä oot nyt kuule just asian ytimessä!

Itse olen pelannut digitaalisia pelejä noin 7-vuotiaasta asti, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ihan hyvin olen elämässä pärjännyt; olen juristi ja valtion virassa. Minun lapsuudessani ei kauhisteltu ruutuaikaa, vaan pelien väkivaltaisuutta. Se kauhistelu on onneksi loppunut, mutta tämä ruutuaikahössötys tuskin on yhtään enemmän faktaperusteista.

Pitäisi vain hyväksyä se tosiasia, että digitaaliset pelit ovat osa nykykulttuuria, eivätkä se ole sen kummallisempia kuin mikään muukaan kulttuurin muoto. Toki kohtuus kaikessa, mutta eivät ruudulla tapahtuvat asiat ole lähtökohtaisesti sen kummempia kuin mikään muukaan.

Entä sitten ne joilla se pelaaminen ei pysy käsissä? Nämä kaikki "killat" "klaanit" jne ovat syrjäytyneitä miehiä täynnä... Elämässä ei ole mitään muuta kuin pelaaminen. 

Ne ovat kilttejä miehiä, jotka pakenevat pelien pariin sitä tuskaa kun tytöt eivät edes juttele kouluissa.

Siis teini-ikäisenä jäävät ilman tyttöjen huomiota ja siitä tulee aikuisena se syrjäytyminen :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä oot nyt kuule just asian ytimessä!

Itse olen pelannut digitaalisia pelejä noin 7-vuotiaasta asti, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ihan hyvin olen elämässä pärjännyt; olen juristi ja valtion virassa. Minun lapsuudessani ei kauhisteltu ruutuaikaa, vaan pelien väkivaltaisuutta. Se kauhistelu on onneksi loppunut, mutta tämä ruutuaikahössötys tuskin on yhtään enemmän faktaperusteista.

Pitäisi vain hyväksyä se tosiasia, että digitaaliset pelit ovat osa nykykulttuuria, eivätkä se ole sen kummallisempia kuin mikään muukaan kulttuurin muoto. Toki kohtuus kaikessa, mutta eivät ruudulla tapahtuvat asiat ole lähtökohtaisesti sen kummempia kuin mikään muukaan.

Entä sitten ne joilla se pelaaminen ei pysy käsissä? Nämä kaikki "killat" "klaanit" jne ovat syrjäytyneitä miehiä täynnä... Elämässä ei ole mitään muuta kuin pelaaminen. 

Ne ovat kilttejä miehiä, jotka pakenevat pelien pariin sitä tuskaa kun tytöt eivät edes juttele kouluissa.

Siis teini-ikäisenä jäävät ilman tyttöjen huomiota ja siitä tulee aikuisena se syrjäytyminen :(

Ja tyttöjen tehtävä on sitten jutella kaikille pojille, ujoimmillekin, vaikka ne lähtisivät karkuun? Ettei miesrassukat vaan syrjäänny aikuisena.

Ihmeesti vaan kiusatut ja/tai syrjään jätetyt tytöt eivät syytä kaikista ongelmistaan miesten puutetta. Ei minuakaan huomioinut kukaan poika, kun en ollut tarpeeksi hyvän näköinen. Minulla oli poikaystävä vasta 26-vuotiaana. Kuitenkin lähdin kotoa opiskelemaan ja töihin. Ärsyttää tämä miesten kohtelu, että jos ei tytöt huomaa niin koko elämä on pilalla. Elämässä on muitakin asioita kuin seksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä oot nyt kuule just asian ytimessä!

Itse olen pelannut digitaalisia pelejä noin 7-vuotiaasta asti, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ihan hyvin olen elämässä pärjännyt; olen juristi ja valtion virassa. Minun lapsuudessani ei kauhisteltu ruutuaikaa, vaan pelien väkivaltaisuutta. Se kauhistelu on onneksi loppunut, mutta tämä ruutuaikahössötys tuskin on yhtään enemmän faktaperusteista.

Pitäisi vain hyväksyä se tosiasia, että digitaaliset pelit ovat osa nykykulttuuria, eivätkä se ole sen kummallisempia kuin mikään muukaan kulttuurin muoto. Toki kohtuus kaikessa, mutta eivät ruudulla tapahtuvat asiat ole lähtökohtaisesti sen kummempia kuin mikään muukaan.

Entä sitten ne joilla se pelaaminen ei pysy käsissä? Nämä kaikki "killat" "klaanit" jne ovat syrjäytyneitä miehiä täynnä... Elämässä ei ole mitään muuta kuin pelaaminen. 

Ne ovat kilttejä miehiä, jotka pakenevat pelien pariin sitä tuskaa kun tytöt eivät edes juttele kouluissa.

Siis teini-ikäisenä jäävät ilman tyttöjen huomiota ja siitä tulee aikuisena se syrjäytyminen :(

Voi pikku rassukoita, ehkä pitäisi ottaa holhouksenalaisiksi, kun noin avuttomasti räpiköivät kohtalon armoilla ilman pienintäkään kykyä itse myötävaikuttaa omiin vaiheisiinsa.

Entiseen verrattuna pelit on helppo ottaa mukaan mihin vain. Jos 90-luvulla pelaaminen tapahtui yhden huoneen nurkassa nököttävällä koneella ja pihalla leikittiin sitten muita leikkejä, nykyään lapset voi pelata niin sisällä, pihalla kuin bussissakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä oot nyt kuule just asian ytimessä!

Itse olen pelannut digitaalisia pelejä noin 7-vuotiaasta asti, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ihan hyvin olen elämässä pärjännyt; olen juristi ja valtion virassa. Minun lapsuudessani ei kauhisteltu ruutuaikaa, vaan pelien väkivaltaisuutta. Se kauhistelu on onneksi loppunut, mutta tämä ruutuaikahössötys tuskin on yhtään enemmän faktaperusteista.

Pitäisi vain hyväksyä se tosiasia, että digitaaliset pelit ovat osa nykykulttuuria, eivätkä se ole sen kummallisempia kuin mikään muukaan kulttuurin muoto. Toki kohtuus kaikessa, mutta eivät ruudulla tapahtuvat asiat ole lähtökohtaisesti sen kummempia kuin mikään muukaan.

Entä sitten ne joilla se pelaaminen ei pysy käsissä? Nämä kaikki "killat" "klaanit" jne ovat syrjäytyneitä miehiä täynnä... Elämässä ei ole mitään muuta kuin pelaaminen. 

Ne ovat kilttejä miehiä, jotka pakenevat pelien pariin sitä tuskaa kun tytöt eivät edes juttele kouluissa.

Tuskaa?

Entäs tyttöjen tuska, kun pojat kiusaavat ja kirjoittavat "hottis ja nottis"-listoja heistä? Onko se tekosyy syrjäytymiselle, että koulussa olin alimmalla sijalla ja kukaan ei halunnut mun kanssa treffeille? En ole kertaakaan nähnyt naisen sanovan niin.

Se jäisi muuten juuri niiden "rumimpien" vastuulle puhua ujojen poikien kanssa. Kelpaisiko? Todennäköisesti ei, kaikki teinipojat haluavat sen luokan näteimmän tytön, joka on yleensä niin suosittu että juttelee vain omasta mielestään komeimpien kanssa.

Pelaaminen on hyvin addiktoivaa, siitähän on tulossa ihan uusi diagnoosi mielenterveyspuolelle. Siksi on hyvä, että pelaamista rajoitetaan ja sitä saa sitten lisää vain palkintona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä oot nyt kuule just asian ytimessä!

Itse olen pelannut digitaalisia pelejä noin 7-vuotiaasta asti, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ihan hyvin olen elämässä pärjännyt; olen juristi ja valtion virassa. Minun lapsuudessani ei kauhisteltu ruutuaikaa, vaan pelien väkivaltaisuutta. Se kauhistelu on onneksi loppunut, mutta tämä ruutuaikahössötys tuskin on yhtään enemmän faktaperusteista.

Pitäisi vain hyväksyä se tosiasia, että digitaaliset pelit ovat osa nykykulttuuria, eivätkä se ole sen kummallisempia kuin mikään muukaan kulttuurin muoto. Toki kohtuus kaikessa, mutta eivät ruudulla tapahtuvat asiat ole lähtökohtaisesti sen kummempia kuin mikään muukaan.

Entä sitten ne joilla se pelaaminen ei pysy käsissä? Nämä kaikki "killat" "klaanit" jne ovat syrjäytyneitä miehiä täynnä... Elämässä ei ole mitään muuta kuin pelaaminen. 

Ne ovat kilttejä miehiä, jotka pakenevat pelien pariin sitä tuskaa kun tytöt eivät edes juttele kouluissa.

Siis teini-ikäisenä jäävät ilman tyttöjen huomiota ja siitä tulee aikuisena se syrjäytyminen :(

Voi pikku rassukoita, ehkä pitäisi ottaa holhouksenalaisiksi, kun noin avuttomasti räpiköivät kohtalon armoilla ilman pienintäkään kykyä itse myötävaikuttaa omiin vaiheisiinsa.

Tässäkin näkyy miten paljon aikuisetkin naiset halveksuvat kilttejä miehiä ja poikia.

Meillä ei pelata kuin joskus harvoin lautapelejä, mulla ei ole ikinä ollut pleikkaria tai vastaavaa eikä poikaa tunnu pelaaminen kiinnostavan.

Eilen ajettiin crossipyörällä 3h ja äsken lähti pyörällä kaverille.

Pelit tehdään tarkoituksella mahdollisimman koukuttaviksi, se on miljardibisnes. Pienillä lapsilla tai teineillä joiden aivokehitys on kesken, on harvoin vielä sellaista ymmärrystä ja itsehillintää että he kykenisivät itse säätelemään pelaamisen määrää ja huomaamaan koukuttumisen oireet.

On erittäin tärkeää että vanhemmat vahtivat lasten pelaamista ja rajoittavat sitä. Sitä ei pidä käyttää lahjomisena ja kiristämisenä kaikkeen, ja jos se sellaisenaan edes toimii niin se jo yksistään kertoo että lapsella on jonkinlaista peliriippuvuutta. Pelaaminen, älylaitteet jne on kuitenkin luksusta, eli etuja, joita voidaan tietyissä tilanteissa takavarikoida. Esim. meillä peliajan ehtona on se että koulu hoidetaan ensin ja sit huvi.