Oletko ottanut rauhoittavia ennen hautajaisia ettet itkisi hillittömästi?
Kommentit (23)
Olen kaksi kertaa. Molemmat olivat nuoria vainajia. Ja perheellisiä. Vanhuksien kuolema on jotenkin hyväksyttävämpää.
Todennäköisesti joutuisin ottamaan sen takia, että kestäisin niitä muita ihmisiä siellä.
En. En ole koskaan ottanut rauhottavia mistään syystä. Osaan hallita tunteeni ilman kemikaalejakin.
En mutta ennen parhaan ystäväni häitä kyllä. Olin itse muutamaa päivää aiemmin eronnut.
En ole, mutta toisaalta olen joutunut hautaamaan läheisistäni vasta isäni ja äitini ja heidän menettämisensä oli kipeydestään huolimatta jotenkin luonnollista. Tuskin edes välittäisin siitä itkenkö hillittömästi vai en, jos joku läheisistäni kuolisi. Hautajaiset etenevät painollaan, vaikka itse makaisin nurkassa sykkyrässä suremassa.
Olen, mutta ei sillä itkemiseen ollut vaikutusta. Lähinnä siihen että pystyin ylipäätään menemään paikalle.
En. Vaikka olen ollut yli 15 hautajaisissa. Eli on ollut nuorta,vanhaa ja vaikka mitä. Hautajaisissa kuuluukin itkeä,ei haittaa vaikka hillittömästi. Se on sitä suremista, ja vain siten surun saa käsiteltyä.
Näkisin jonkun lääkityksen kyllä aika oudoksi itkun tai ahdistuksenkaan vuoksi.. joku paniikkikohtaus on ymmärrettävämpi.
Olen joutunut, ollut neljät muutaman vuoden sisään, ei enää jaksaisi.
Ihan hyväksyttävää tuo, hautajaiset ovat ikävä pakko ja paniikkiin taipuvaiselle kamala päivä. Istua ensin hiljaa ja kuunnella surullista musiikkia. Pelkään aina että pimahdan kappelissa ja alan huutaa jotain sopimatonta ja juoksen ulos ja sitten muut hautajaisvieraat painivat mun kanssa ennen kuin ambulanssi tulee.
Kysymys kuuluu, että saako nykyään edes rauhoitettavia noinkaan järkyttävään tilaisuuteen, tai antaanko ne vaan jotain ketipinorinia tai mirta skeidaa.
En. Kovat kundit ei itke.
No, hautajaisiin se itku minusta kuuluu.
Nämä rauhoittavat olisivat olleet hyvä idea äitiäni saattaessa. Itkin niin, että meinasin tukehtua.
Mistä te hommaatte niitä rauhoittavia
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti joutuisin ottamaan sen takia, että kestäisin niitä muita ihmisiä siellä.
Aika hullua kyllä, kun suurempi pelko olisi ehkä kuitenkin se että joutuisi väenvängällä olla sukulaisten kanssa tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Mistä te hommaatte niitä rauhoittavia
Psykiatri tai kaverit/nettituttavat
Olen ottanut, mutten huomannut erikoisesti vaikutusta. En varmaan olisi paljon itkenyt muutenkaan, koska en tykkää itkeä muiden nähden. Itken mieluummin yksinollessa.
Vierailija kirjoitti:
Mistä te hommaatte niitä rauhoittavia
Minulle kirjoitti työterveyslääkäri. Äitini kuoli yllättäen vain 60 vuoden iässä ja tuntui etten pysty hoitamaan ilman jotain lääkitystä kuolemaan ja hautajaisiin liittyviä asioita, kun suru oli niin valtava että en pystynyt vauvanomaista huutoitkua halliltsemaan edes tilapäisesti. Rauhoittava lääke auttoi. Ei se surua vienyt pois, mutta pystyin toimimaan sen verran mitä oli pakko.
Vinkki ilmaiseen rauhoittavaan: valvokaa edellinen yö hautajaisista. Olette hautajaisissa niin väsyneitä ettei itketä.
Hautajaisissa ei haittaa, jos itkee vaikka kuinka suunnattomasti. Ei ole hyvä kenellekään tappaa tunteita lääkkeillä.
En olehatajaisissa ottanut. En ole kova itkemään, en ole koskaan ollut. Minut on kasvatettu hillitsemään itseni. Tiukin tilanne oli veljeni hautajaisissa. Kaiken kaikkiaan olen ollut niin monissa hautajaisissa, että en ole pysynyt laskuissa mukana, ja kuitenkin aika monet olen jättänyt väliinkin. Useimmat vainajat ovat olleet vanhoja ja valmiita lähtöön, joten ei se liikutus ole niin suurta ollut. Päällimmäinen tunne on ollut helpotus. Toki ikävä jatkuu ja haikeana muistellaan edesmenneitä.
Kyllä.