Voisitteko lopettaa lastensuojelun kaunistelun ja perusteettoman puolustelun
Lastensuojelu on rikki.
Toiminnassa on kautta linjan lukuisia ongelmia, joista mm. Istanbulin sopimuksen (allekirjoitettu 2015) noudattamatta jättäminen on saanut myös kansainväliset toimijat nuhtelemaan Suomea.
Miksi täältä poistui erittäin asiallinen, monin osin hyvin perusteltu ja argumentoitu, paljon kokemusasiantuntijuutta sisältävä lastensuojelukeskustelu? Keskustelu olisi ollut hyvää ja tarpeellista materiaalia myös journalisteille. Näistä asioista on puhuttava.
Kävikö keskustelun kanssa samoin kuin lastensuojelussa yleensä: Joku alalla oleva totesi kirjoittajista "vanhemman toiminnan ohjaamisen vaikeutta", minkä vuoksi ketju / vanhempi täytyy vaientaa. Se tehdään ei perustellusti, vaan vahvemman voimalla ja ongelmat kieltäen samaan aikaan kun peräänkuulutetaan "ongelmavanhemmilta" omien virheidensä myöntämistä.