Mies haluaa lapsen, minä en. Ero. Tunnen, ettei mies minua oikeasti edes rakastanut.

Eihän tuossa muuta vaihtoehtoa ole kuin ero. Kuulostaa jotenkin siltä että sinusta olisi ollut oikein jättää miehen haave toteuttamatta kunhan sinä saat tahtosi läpi. Lopulta mies olisi kuitenkin alkanut inhoaman sinua ja olisi katkeroitunut koska joutui sinun onnellisuuden vuoksi luopumaan omasta unelmistaan.

Totta kai silloin erotaan, jos ne toiveet ei isoissa asioissa täsmää vaikka kuinka paljon toista rakastaisi.

Nämä pitäisi selvittää ennen avioitumista. Mutta tiedän kyllä useammankin suhteen, joka on päättynyt toisen lapsihaluttomuuteen. Ymmärrettävää kyllä.

Riippuu kumpaa rakastaa enemmän, kumppaniaan vai lapsihaavetta. Toki niinkin voi käydä, että jättää kumppanin ja tulee myöhemmin katumapäälle, kun tajuaa että kumppani oli sittenkin tärkeämpi. Ihminen ei aina tiedä mitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa muuta vaihtoehtoa ole kuin ero. Kuulostaa jotenkin siltä että sinusta olisi ollut oikein jättää miehen haave toteuttamatta kunhan sinä saat tahtosi läpi. Lopulta mies olisi kuitenkin alkanut inhoaman sinua ja olisi katkeroitunut koska joutui sinun onnellisuuden vuoksi luopumaan omasta unelmistaan.

Tavallaan ymmärrän, tavallaan en. Joku rakastaa itseään niin paljon, että haluaa kloonata itsensä jonkun toistaiseksi tuntemattoman kanssa.

Itselleni rakkauden kokeminen jotakuta kohtaan on niin harvinaista, että luopuisin kyllä monestakin unelmastani rakastamani ihmisen vuoksi.

Eikö kannattaisi puhua tuollaiset asiat selviksi jo ennen suhteen aloittamista, ettei tarvitse turhaan tuhlata aikaa seurusteluun. Eri juttu tietysti, jos jompikumpi muuttaa mielensä suhteen aikana.

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa muuta vaihtoehtoa ole kuin ero. Kuulostaa jotenkin siltä että sinusta olisi ollut oikein jättää miehen haave toteuttamatta kunhan sinä saat tahtosi läpi. Lopulta mies olisi kuitenkin alkanut inhoaman sinua ja olisi katkeroitunut koska joutui sinun onnellisuuden vuoksi luopumaan omasta unelmistaan.

Tämä toimii myös toisinpäin. Mies painosti minua hankkimaan lapsen. Nyt lapsi on miehelle vain kiva harrastuskaveri ja kaikki muu vastuu jää minulle. Toki lapsi on rakas, ei siinä, mutta kävi kuten yllä. Aloin inhoamaan miestä hänen itsekkyytensä takia ja olen hänelle äärimmäisen katkera. Tuntuu, etä hän varasti elämäni. Kaikki muukin vastuu arjesta, ei vaan lapsen suhteen on minulla, kun mies tulee ja menee miten huvittaa. Ai miksi ei erota? Mies vetoaa aina silloin lapseen ja tekisi minut hulluksi eron jälkeen kiusaamalla.

Mutta ilmeisesti unelma lapsettomasta elämästä voitti ap:n rakkauden? Jos siis ei käyty suhteen alussa näitä tuiki tavallisia ja tärkeitä keskusteluja.

Ei ole ihan yksi tai kaksi naista maailmassa, jotka on puhuttu lasten tekoon.

Tuo on oikeastaan pätevin syy kaikista. Ihan täysin mahdoton asia tehdä kompromissia niin että jommalla kummalla ei jäisi jotain hampaankoloon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa muuta vaihtoehtoa ole kuin ero. Kuulostaa jotenkin siltä että sinusta olisi ollut oikein jättää miehen haave toteuttamatta kunhan sinä saat tahtosi läpi. Lopulta mies olisi kuitenkin alkanut inhoaman sinua ja olisi katkeroitunut koska joutui sinun onnellisuuden vuoksi luopumaan omasta unelmistaan.

Tämä toimii myös toisinpäin. Mies painosti minua hankkimaan lapsen. Nyt lapsi on miehelle vain kiva harrastuskaveri ja kaikki muu vastuu jää minulle. Toki lapsi on rakas, ei siinä, mutta kävi kuten yllä. Aloin inhoamaan miestä hänen itsekkyytensä takia ja olen hänelle äärimmäisen katkera. Tuntuu, etä hän varasti elämäni. Kaikki muukin vastuu arjesta, ei vaan lapsen suhteen on minulla, kun mies tulee ja menee miten huvittaa. Ai miksi ei erota? Mies vetoaa aina silloin lapseen ja tekisi minut hulluksi eron jälkeen kiusaamalla.

Millä tavalla hullummaksi, jos nytkin olet katkera ja inhoat häntä? Voiko se nyt tuon huonommaksi mennä. Lapsen asiathan sovitaan virallisesti.

Pari tuttavaa on eronnut noin 35 v. iässä. Molemmat miehet saivat lapsen uuden puolisonsa kanssa. Eroista on aikaa noin 15 vuotta. Ovat edelleen yhdessä uusien puolisoiden kanssa. Aikaisemmat liitot olivat lapsettomia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa muuta vaihtoehtoa ole kuin ero. Kuulostaa jotenkin siltä että sinusta olisi ollut oikein jättää miehen haave toteuttamatta kunhan sinä saat tahtosi läpi. Lopulta mies olisi kuitenkin alkanut inhoaman sinua ja olisi katkeroitunut koska joutui sinun onnellisuuden vuoksi luopumaan omasta unelmistaan.

Tämä toimii myös toisinpäin. Mies painosti minua hankkimaan lapsen. Nyt lapsi on miehelle vain kiva harrastuskaveri ja kaikki muu vastuu jää minulle. Toki lapsi on rakas, ei siinä, mutta kävi kuten yllä. Aloin inhoamaan miestä hänen itsekkyytensä takia ja olen hänelle äärimmäisen katkera. Tuntuu, etä hän varasti elämäni. Kaikki muukin vastuu arjesta, ei vaan lapsen suhteen on minulla, kun mies tulee ja menee miten huvittaa. Ai miksi ei erota? Mies vetoaa aina silloin lapseen ja tekisi minut hulluksi eron jälkeen kiusaamalla.

Millä tavalla hullummaksi, jos nytkin olet katkera ja inhoat häntä? Voiko se nyt tuon huonommaksi mennä. Lapsen asiathan sovitaan virallisesti.

Monellakin tavalla, vain mielikuvitus on rajana, jos toista haluaa alkaa kiusaamaan. Asiat sovitaan kirjallisesti. Toki. Ymmärrärtänet (mikäli sinulla ylipäätään on elämänkokemusta) kuitenkin silti, ettei se kiusaamista estä.

Mieheni kanssa keskusteltiin kolmannella tapaamiskerralla siitä, haluaako tulevaisuudessa perheen. Oltiin jo sen verran aikuisiakin onneksi että tiedettiin aika hyvin mitä halutaan ja ettei tässä asiassa ole järkeä valehdella. Eroaminen on aina helpompaa mitä aikaisemmin sen tekee jos huomaa ettei toinen sovi itselle. Älkää ainakaan ajatelko että toinen voi muuttaa mielensä...todennäköisesti ei ja miksi hänen pitäisikään? En ymmärrä miksei ihmiset oikeasti keskustele näistä asioista kun tapailee toista.

Vierailija kirjoitti:

Mutta ilmeisesti unelma lapsettomasta elämästä voitti ap:n rakkauden? Jos siis ei käyty suhteen alussa näitä tuiki tavallisia ja tärkeitä keskusteluja.

Ei ole ihan yksi tai kaksi naista maailmassa, jotka on puhuttu lasten tekoon.

En ole koskaan sanonut, etten koskaan haluaisi lasta. Miehen oma elämäntilanne oli koko yhdessäolomme ajan niin sekaisin, että minä jouduin vastaamaan hänenkin kouluistaan. En tuollaisessa tilanteessa pystynyt edes harkitsemaan lasta.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on oikeastaan pätevin syy kaikista. Ihan täysin mahdoton asia tehdä kompromissia niin että jommalla kummalla ei jäisi jotain hampaankoloon.

Vähän riippuu tapauksesta... Esim. jos nainen ei halua lapsia siksi, ettei halua olla raskaana ja synnyttää, ja jos mies ei välttämättä halua biologista lasta, niin adoptio voi olla mahdollinen kompromissi.

Siis vastasin miehen elättämisestä, en hänen kouluistaan. Kuka hullu tuossa tilanteessa lasta haluaisi?

Vierailija kirjoitti:

Tuo on oikeastaan pätevin syy kaikista. Ihan täysin mahdoton asia tehdä kompromissia niin että jommalla kummalla ei jäisi jotain hampaankoloon.

Mutta erostakin voi jäädä jotain hampaankoloon.

Ensinnäkin ihmisten pitäisi tajuta, että lapsen saaminen on jo lähtökohtaisesti epävarma asia. Mitään takeita ei kenelläkään ole siitä, että se onnistuu, joten siihen ei pitäisi suhtautua minään välttämättömänä asiana jota ilman elämä on hirveää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa muuta vaihtoehtoa ole kuin ero. Kuulostaa jotenkin siltä että sinusta olisi ollut oikein jättää miehen haave toteuttamatta kunhan sinä saat tahtosi läpi. Lopulta mies olisi kuitenkin alkanut inhoaman sinua ja olisi katkeroitunut koska joutui sinun onnellisuuden vuoksi luopumaan omasta unelmistaan.

Tämä toimii myös toisinpäin. Mies painosti minua hankkimaan lapsen. Nyt lapsi on miehelle vain kiva harrastuskaveri ja kaikki muu vastuu jää minulle. Toki lapsi on rakas, ei siinä, mutta kävi kuten yllä. Aloin inhoamaan miestä hänen itsekkyytensä takia ja olen hänelle äärimmäisen katkera. Tuntuu, etä hän varasti elämäni. Kaikki muukin vastuu arjesta, ei vaan lapsen suhteen on minulla, kun mies tulee ja menee miten huvittaa. Ai miksi ei erota? Mies vetoaa aina silloin lapseen ja tekisi minut hulluksi eron jälkeen kiusaamalla.

Millä tavalla hullummaksi, jos nytkin olet katkera ja inhoat häntä? Voiko se nyt tuon huonommaksi mennä. Lapsen asiathan sovitaan virallisesti.

Monellakin tavalla, vain mielikuvitus on rajana, jos toista haluaa alkaa kiusaamaan. Asiat sovitaan kirjallisesti. Toki. Ymmärrärtänet (mikäli sinulla ylipäätään on elämänkokemusta) kuitenkin silti, ettei se kiusaamista estä.

Kiusaahan hän sinua nytkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa muuta vaihtoehtoa ole kuin ero. Kuulostaa jotenkin siltä että sinusta olisi ollut oikein jättää miehen haave toteuttamatta kunhan sinä saat tahtosi läpi. Lopulta mies olisi kuitenkin alkanut inhoaman sinua ja olisi katkeroitunut koska joutui sinun onnellisuuden vuoksi luopumaan omasta unelmistaan.

Tämä toimii myös toisinpäin. Mies painosti minua hankkimaan lapsen. Nyt lapsi on miehelle vain kiva harrastuskaveri ja kaikki muu vastuu jää minulle. Toki lapsi on rakas, ei siinä, mutta kävi kuten yllä. Aloin inhoamaan miestä hänen itsekkyytensä takia ja olen hänelle äärimmäisen katkera. Tuntuu, etä hän varasti elämäni. Kaikki muukin vastuu arjesta, ei vaan lapsen suhteen on minulla, kun mies tulee ja menee miten huvittaa. Ai miksi ei erota? Mies vetoaa aina silloin lapseen ja tekisi minut hulluksi eron jälkeen kiusaamalla.

Millä tavalla hullummaksi, jos nytkin olet katkera ja inhoat häntä? Voiko se nyt tuon huonommaksi mennä. Lapsen asiathan sovitaan virallisesti.

Monellakin tavalla, vain mielikuvitus on rajana, jos toista haluaa alkaa kiusaamaan. Asiat sovitaan kirjallisesti. Toki. Ymmärrärtänet (mikäli sinulla ylipäätään on elämänkokemusta) kuitenkin silti, ettei se kiusaamista estä.

Kiusaahan hän sinua nytkin.

Väitinkö muuta? Etkö ymmärrä lukemaasi vai mikä vaivaa?