Clarita Villaneuvan riivaustapaus

Professori Lara

Professori Laran apulaisista tohtorit Angelo Singian ja Abelardo Lucero suorittivat 10. -11. Toukokuuta 1952 rutiinitarkastukset puremisilmiön johdosta. Luceron käsityksen mukaan kyseessä oli yliluonnollinen (abnormal) ilmiö. 13. Toukokuuta Lara meni katsomaan Clarita Villanuevaa Luceron ja hammaslääkäri Gonzalezin kanssa. Clarita kehotti lääkäriryhmää tulemaan noin kahden aikaan iltapäivällä, koska "oliot" saapuisivat silloin. Professori Laran pyynnöstä Clarita tuotiin ambulanssilla poliisilääkärin toimistoon, jossa Lara tutki puremajälkien ilmestymistä. Jäljet ilmestyivät "tyhjästä" Laran tarkkaillessa tilannetta ja tutkiessa syljen ympäröimiä puremajälkiä tarkasti. Koko tämän ajan Clarita oli transsissa eikä reagoinut esimerkiksi kipuun, minkä Lara testasi itse neulan avulla. Kohtauksen jälkeen Clarita oli Laran mukaan selväjärkinen ja vastasi älykkäästi esitettyihin kysymyksiin.4

Media

Tapausta seurattiin tiiviisti tiedotusvälineissä. Sumrall itse lainaa lehtiä The Daily Mirror, The Manila Chronicle, The Manila Times ja The Philippines Free Press. Lisäksi tapahtumista raportoitiin radiossa. Sumrallin mukaan hän on havainnut, että ympäri maailmaa lehdet raportoivat kyseisistä tapauksista. Vaikka lehtien raportit poikkeavat jonkin verran toisistaan, pääasiallinen tapahtumien kulku on kuitenkin niistä johdettavissa. Sumrallin kertomukselle on siis tässä mielessä olemassa ulkoinen vahvistus tapauksien yleisen kulun osalta. En ole itse päässyt tutustumaan toukuun 1952 lehtiin, joista olisi mahdollista varmistaa tapauksen saama julkisuus. En kuitenkaan katso olevan mielekästä syytä epäillä tapauksen saamaa julkisuutta. Joka tapauksessa kertomukseen liittyvät tarkat ajankohdat, viralliset lääkärilausunnot, paikat ja useat nimeltä mainitut ja näin selkeästi tunnistettavissa olevat henkilöt vahvistavat kertomuksen todenperäisyyttä.

Robert McAlister

Mielenkiintoista on, että lähetyssaarnaaja Robert McAlister käsittelee kirjassaan Demonit ja niistä vapautuminen kyseisiä tapahtumia omasta näkökulmastaan. Vaikka McAlister viittaa Sumrallin kirjaan tapahtumasta, hänen kertomuksensa perustuu selvästi hänen henkilökohtaiseen kokemukseensa.

Tietyt tapahtumien kulkuun liittyvät yksityiskohdat poikkeavat Sumrallin kertomuksesta. McAlister esimerkiksi kertoo kuunnelleensa lähetystä yhdessä Sumrallin kanssa, joka taas ei mainitse McAlisteria tässä yhteydessä. Samoin McAlister kertoo menneensä Sumrallin kanssa seuraavana aamuna tapaamaan tohtori Laraa, kun taas Sumrall kertoo McAlisterin tulleen (yhdessä Ahlbergin kanssa) kuvaan mukaan vasta seuraavana päivänä. Olen taipuvainen pitämään Sumrallin versiota siinä mielessä oikeana, että McAlisterin tapahtumakuvaus (lähinnä tilanteen kesto, noin puolituntia) vastaa Sumrallin kertomuksen toista päivää. McAlister kuvaa varsinaista eksorkismitilannetta selvästi omasta silminnäkijätilanteestaan mainiten mm. poliisipäällikön ja Laran pitäneen tyttöä kiinni tämän käyttäytyessä erittäin aggressiivisesti. McAlister kuvaa puremajälkien syntyä: "Näin kuinka hänen käsivarsiensa tasaiselle sisäpinnalle ilmaantui hampaanjälkiä ja sylkeä näkyi paikassa jota mikään inhimillinen suu ei ollut koskettanut."5 Hän vahvistaa myös ksenolalia-ilmiön eli tytön (tai olion) käyttäneen selvää englannin kieltä.

McAlisterin mukaan tämä oli hänen elämässään ensimmäinen kohtaaminen demonien kanssa. McAlister edustaa ns. perinteistä evankelikaalishelluntailaista näkemystä, joka ei korosta demonien olemassaoloa tai usko esimerkiksi kristityn demonisaatioon. Tässä mielessä McAlisterilla ei ilmeisestikään ollut kovinkaan valmiita kategorioita näkemänsä ilmiön luokittelemiseen. Jos hän olisi esimerkiksi lukenut paljon demonologista kirjallisuutta ja ollut herkästi suggestoituva luonne, hän olisi saattanut jäsentää näkemäänsä oppimiensa kategorioiden mukaisesti. McAlister ei kuitenkaan luonnetyyppinä ilmeisestikään edusta tällaista tyyppiä. Hän toimi vuosia Brasiliassa lähetyssaarnaajana ja kertoo, ettei hän esimerkiksi kokenut koskaan demonien hyökkäyksiä itseään kohtaan, vaikka osallistui satoihin hyvinkin dramaattisiin demonien ulosajoihin. McAlister ei siis edustaa paranoidista ihmistyyppiä, joita psykologi Basil Jackson kertoo demonologiasta kiinnostuneiden kristittyjen joukossa olevan paljon.6

Kiinassa 1800-luvulla vaikuttanut lähetyssaarnaaja John Nevius on luonut demonisaation diagnosointia varten tietyt tuntomerkit, joiden täyttyessä on syytä epäillä kyseessä olevan demonipossession. Seuraavassa on Neviuksen ehdottamat tuntomerkit.7

Pääasiallinen merkki on uuden persoonallisuuden automaattinen, itsepintainen ja johdonmukainen ilmestyminen.

Uusi persoonallisuus sanoo olevansa demoni

Hän/se käyttää demonista ensimmäistä persoonaa ja possessoidusta henkilöstä kolmatta persoonaa

Demoni käyttää titteleitä tai nimiä

Demonilla on tunteita, kasvon ilmeitä ja fyysisiä manifestaatioita, jotka ovat sopusoinnussa ylläesitetyn kanssa.

Toinen merkki demonipossessiosta on sellaisten tietojen esittäminen, joista possessoidulla henkilöllä ei voi olla. Selvännäköisyys, kielilläpuhuminen (todellisilla), prekognitio etc.

Läheisesti demonisaatioon liittyvä merkki on uuden persoonallisuuden myötä tapahtunut täydellinen moraalisen luonteen muutos. (Viha Jumalaa ja erityisesti Kristusta kohtaan)

Clarita Villanueva täytti kaikki Neviuksen ehdottamat riivaustapauksen tuntomerkit. Oliot esiintyivät selkeästi Claritasta erillisinä persoonina käyttäen Claritasta yksikön kolmatta muotoa ja itsestään monikon ensimmäistä. Oliot myös myönsivät melko selvästi olevansa demoneja keskustelussaan Sumrallin kanssa. Aggressiivinen ja hysteerinen käyttäytyminen sekä transsitilaan vaipuminen liittyivät myös Claritan tapaukseen. Kohtausten ulkopuolella Clarita ei osoittanut merkkejä psyykkisistä ongelmista, mikä osaltaan vahvistaa demonisaatiohypoteesia. Oliot kykenivät keskustelemaan järkevästi englannin kielellä, jota Clarita Villanueva ei osannut. Oliko Clarita kuullut englantia esim. amerikkalaisten sotilaiden tms. puhumana ja transsitilassa nämä lauseet palautuivat mieleen? Vaikka yksittäisten lauseiden ja kirosanojen mieleenpainuminen olisi periaatteessa mahdollista vain kieltä kuulemalla, keskustelu kielellä menee tämän vaihtoehdon selityskyvyn ulkopuolelle. Lisäksi Clarita reagoi silminnähden raivokkaasti nähdessään ensimmäisen kerran Lester Sumrallin ilmeisestikin tunnistaen tämän kristityksi. Koska tapahtumapaikalle tuli jatkuvasti uusia ihmisiä, ei Sumrallin "ensikertalaisuutta" oikein voida pitää syynä Claritan käyttäytymiseen.

Psykiatri John White mainitsee demonipossessio-ilmiön yhteydessä ns. oheisilmiöistä (epiphenomena), joilla tarkoitetaan henkilön ympärillä tapahtuvia yliluonnollisia/paranormaaleita ilmiöitä. Myös possessiotapauksiin perehtynyt saksalainen psykiatri Alfred Lechler katsoo näiden ilmiöiden tukevan demonisaatiohypoteesia.8 Claritan kohdalla tällaisena ilmiönä voidaan pitää tietysti tarkkaan dokumentoituja puremajälkiä (puremanjälki oli muuten erilainen kuin ihmisen). Puremajälki muistuttaa jonkin verran ns. stigmatisaatio-ilmiötä, jossa henkilön iholle ilmestyy esim. ristiinnaulitsemisjälkiä tai vastaavia merkkejä. Stigmojen syntyä on tutkittu perusteellisesti, eikä luonnollista selitystä ilmiölle ole löydetty.9

Lisäksi yksi poliisi ja yksi lääkäri kuolivat yllättäen tapauksen yhteydessä tuntemattomasta syystä. Tohtori Manuel Ramos suhtautui varsin pilkallisesti tapaukseen ja piti sitä huijauksena. Tämän näkemyksensä hän teki tiettäväksi 16. Toukokuuta Billibidin vankilassa. Seuraavana päivänä samaan kellon aikaan hän menehtyi tuntemattomasta syystä. Samoin poliisikapteeni Antonio Ganibi menehtyi tuntemattomaan sairauteen, joka ilmeisesti sai alkunsa "Claritan kirouksesta".

Kolmas kohta, joka liittyy tapauksen teologiseen sisältöön täyttyi myös Clarita Villanuevan kohdalla. Hänen (tai olioiden) reaktio kristinuskon keskeisiin käsitteisiin oli hysteerisen raivokas. Tämä on ylipäätään riivaustiloissa monessa suhteessa merkittävä piirre.