Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vitsit kuinka elämä helpottui, kun lakkasin paisuttelemasta, analysoimasta ja vatvomasta asioita!!
27.02.2020 |
Joo, eri asia on käsitellä isot murheet ja traumat, mutta suurin osa asioita millä itse elämääni hankaloitin olivat loppupelissä kärpäsiä, joista tein härkäsiä.
Vatvoin ja pyörittelin, pidin päiväkirjaa, luin elämäntapaoppaita, analysoin mietteitäni puolisolle ja ystäville... luulin että niin kuuluu tehdä, mutta herätys, ei kuulu!! (siis pl. ne isot oikeat murheet, jotka uhkaavat henkeä tms)
Jokin oivallus iski, ja tajusin ryhtyä kiinnittämään huomiota faktoihin, elämään ja tapahtumiin ympärilläni, keskittymään konkreettisiin päivän asioihin jättäen liiallisen "miltä tämä nyt TUNTUU" -pyörittelyn pois.
Ja miten helppoa, kevyttä, selkeää elämä nyt onkaan, verrattuna aiempaan ajatusten sameaan suohon upottautumista, liiallista ailahtelevaisten tunteiden tosissaan ottamista.
Suosittelen! Elämä selkiytyy ja yksinkertaistuu! Sillä niinhän se menee, että se lisääntyy mihin kiinnität huomiota/mitä vatvot. Ja jos vatvot murheita ja ailahtelevia tunteita, et kohta muuta osaakaan. Lisäksi valitus pois, varsinkin ääneen valittaminen toisille, ajan myötä loppuu se päänsisäinenkin valitus.
Kommentit (19)
Hienoa! Olet oivaltanut jotain hyvin merkittävää oman hyvinvointisi ja onnellisuutesi ylläpitämiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunpa ammattivalittaja ja äitihullu oivaltaisi saman asian, niin palstan viihtyvyys paranisi heti useammalla pykälällä!
Muistan miten nuorena katsoin silmät pyöreinä kun monessa telkkarisarjassa naishahmot ylianalysoivat kaikki pikkuasiat, vatvoivat keskenään että mitä se nyt _oikeasti_ tarkoitti kun sanoi noin ja sillä äänenpainolla, varmasti sillä on toinen tai ei tykkää minusta tai muuta kamalaa. Ja sitten selvisi että draamailu oli turhaa, ja syynä outoon äänensävyyn oli nuha ja tylyyn vastaukseen se että oli kiire töissä. Huomattava osa naishahmoista tuntui olevan tällaisia draamailevia analysoijia ja jos eivät olleet olivat jotenkin "tylsiä". Paljon aikaa käytettiin myös tunteiden analysointiin ja pohdiskeluun.
Olen joskus miettinyt kuinka moni viihteen perusteella "oppii" että jokainen viaton moikkaus ja äänensävy pitää analysoida piilomerkitysten varalta ja miettiä mikä on perimmäinen syy miksi pidän enemmän punaisesta kuin sinisestä.
Juuri näin! Jossain kohtaa asioiden on vaan annettava olla ja mentävä itse eteenpäin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet?
37 vuotta meni tämän oivallukseen..
😅
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet?
37 vuotta meni tämän oivallukseen..
😅Ap
Hieno teksti ap. Toivottavasti auttaa muitakin Heittäytymään ja Virtailemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauanko olet nyt ollut tällä uudella tiellä? Tapahtuiko elämässäsi jotain muutoksia, jotka auttoivat tuossa?
Olen pitkään tiennyt olevani yliajatteluun taipuvainen, mutta sille on vaikea saada loppua tietoisella päätöksellä. Joskus mieliala on parempi enkä ajattele niin paljon. Mutta silloin se yliajattelun väheneminen enemmän seurausta jostain muusta kuin oma päätös.
Parina viime vuonna ajatusten neuroottinen pyörittely on vähentynyt uuden ihmissuhteen myötä. Sen saaminen oli täysin sattumaa, hyvää onnea. En olisi siinä suossa muuten tutustunut kehenkään, eli enemmän se oli sen toisen ihmisen määrätietoisuuden ja kärsivällisyyden ansiota.
Usein myös kevään ja kesän tulo keventää ajatuksiani.
En tiedä muista, mutta itseni on vaikeaa/mahdotonta muuttua pelkillä oivalluksilla, vaan tarvitaan myös muuten otollinen hetki, esim. oma mieliala tai jotain erilaista ympäristössä. Olen kuitenkin mitä surkein muuttamaan ympäristöäni tarkoituksella. Tuntuu melkein siltä, että kellun elämässä vain tuurin varassa ja tartun siihen mitä elämä tarjoaa enkä omaa omaa tahtoa lainkaan... Hups, mietinköhän taas liikaa?
Vierailija kirjoitti:
Muistan miten nuorena katsoin silmät pyöreinä kun monessa telkkarisarjassa naishahmot ylianalysoivat kaikki pikkuasiat, vatvoivat keskenään että mitä se nyt _oikeasti_ tarkoitti kun sanoi noin ja sillä äänenpainolla, varmasti sillä on toinen tai ei tykkää minusta tai muuta kamalaa. Ja sitten selvisi että draamailu oli turhaa, ja syynä outoon äänensävyyn oli nuha ja tylyyn vastaukseen se että oli kiire töissä. Huomattava osa naishahmoista tuntui olevan tällaisia draamailevia analysoijia ja jos eivät olleet olivat jotenkin "tylsiä". Paljon aikaa käytettiin myös tunteiden analysointiin ja pohdiskeluun.
Olen joskus miettinyt kuinka moni viihteen perusteella "oppii" että jokainen viaton moikkaus ja äänensävy pitää analysoida piilomerkitysten varalta ja miettiä mikä on perimmäinen syy miksi pidän enemmän punaisesta kuin sinisestä.
Minä olen taas havainnut, että tämä ylianalysointi ja draaman hakeminen siirtyy helposti äidiltä tyttärelle. Esimerkiksi minun äitini on aina ollut epävarma ja huonoitsetuntoinen ikävien lapsuudenkokemusten seurauksena eikä ole osannut käsitellä niitä asioita. Niinpä hän on kipannut ne minun niskaani, jo lapsena sain kuulla kauhistelua ja supatusta, että "kato miten tuo ukko mulkkas sua, suututitkohan sä sen jotenkin" tai "naapurin Merjakaan ei moikannu, ei kai se tällaista maatiastollukkaa suvaitse tervehtiä". Kasvoin siihen uskoon, että toisten ihmisten epätavalliset tai negatiiviset reaktiot johtuvat aina minusta ja siksi olin aina vatvomassa muiden reaktioita, jos olin havaitsevinani niissä vähänkin jotain epämiellyttävältä tuntuvaa.
Näin jälkeenpäin tuntuu täysin ymmärrettävältä, että ihmiset alkoivat - yllätys,yllätys - väsyä ja hermostua minuun, koska onhan tuollainen jatkuva "rivien välistä lukeminen" ja vainoharhainen analysointi rasittavaa. Jos olisin ollut ihan lunkisti sellainen kuin olen ja tajunnut olla tulkitsematta kaikkea itseeni liittyväksi, niin nämä minuun hermostuneet ihmiset olisivat varmasti suhtautuneet minuun paljon leppoisammin. Mutta ei siis ole tosiaan pelkästään minun kokemukseni tämä, moni muu naispuolinen kaveri on sanonut samaa, että oppivat äidiltään sen, että koko ajan on oltava varpaillaan ja tarkkailtava, miten muut reagoivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota voi kutsua myös mindfulness-elämäksi. Huomataan tunteet, muttei jäädä niihin vellomaan. Opitaan päästämään irti menneestä ja tulevasta, ei turhaan pyöritellä asioita, joille ei mitään voi. Hyväksytään nykyinen tilanne, ja annetaan muun olla. Elämä voi olla kevyttä.
Mulle tapahtui sama myös noin vajaa nelikymppisenä.
Osasyynä mies, joka ei koskaan ole tykänny vatvoa eikä edes puhua asioista.
Jotenkin muutuin vuosien myötä hänen kaltaisekseen.
Aika helppoa, kun mistään ei tarvi jauhaa eikä pohtia.
Olla möllötetään vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuulostaa että vaihdoit sukupuolta mieheksi :D
Vierailija kirjoitti:
Kauanko olet nyt ollut tällä uudella tiellä? Tapahtuiko elämässäsi jotain muutoksia, jotka auttoivat tuossa?
Olen pitkään tiennyt olevani yliajatteluun taipuvainen, mutta sille on vaikea saada loppua tietoisella päätöksellä. Joskus mieliala on parempi enkä ajattele niin paljon. Mutta silloin se yliajattelun väheneminen enemmän seurausta jostain muusta kuin oma päätös.
Parina viime vuonna ajatusten neuroottinen pyörittely on vähentynyt uuden ihmissuhteen myötä. Sen saaminen oli täysin sattumaa, hyvää onnea. En olisi siinä suossa muuten tutustunut kehenkään, eli enemmän se oli sen toisen ihmisen määrätietoisuuden ja kärsivällisyyden ansiota.
Usein myös kevään ja kesän tulo keventää ajatuksiani.
En tiedä muista, mutta itseni on vaikeaa/mahdotonta muuttua pelkillä oivalluksilla, vaan tarvitaan myös muuten otollinen hetki, esim. oma mieliala tai jotain erilaista ympäristössä. Olen kuitenkin mitä surkein muuttamaan ympäristöäni tarkoituksella. Tuntuu melkein siltä, että kellun elämässä vain tuurin varassa ja tartun siihen mitä elämä tarjoaa enkä omaa omaa tahtoa lainkaan... Hups, mietinköhän taas liikaa?
Vuoden olen ollut "uudella polulla".
Ja tapahtuiko jotain oivallusta ennen, no en tiedä vaikuttivatko suoraan, mutta tapahtui avioero ja vakavan sairauden pelko, joka sai syvällisesti tajuamaan että en ole täällä ikuisesti, en välttämättä edes huomenna.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen, eli nuo varmasti vaikuttivat ajatuksiini (ja ylianalysoinnin ja pikkuasioiden paisuttelun turhuuden ymmärtämiseen, voi miten hukkaan heitettyä aikaa se onkaan!)
Mutta täytyy myös sanoa, että koin ihan totaaliähkyn elämäntaito-oppaista, henkisistä valmentajista ja joka paikasta tursuavista opettavaisista aforismeista, tuli yhtäkkiä sellainen vahva yliannostus niistä, että hitto, olen tässä nyt parikymppisestä asti, miltei 20 vuotta "opiskellut" ja miettinyt ja analysoinut tätä elämää, tapahtuneita, tunteitani ja itseäni, että osaisin elää, mutta siinä samalla olen jättänyt elämättä, koska kaikki aika, energia ja ajatukset on mennyt vain tähän tunteiden pyörittelyyn ja analysointiin omaa napaa tuijottaen.
Oivalluksen jälkeen ihan kuin silmäni olisi aukaistu, ja katse nostettu navasta eteenpäin, en enää tuijotakaan omaa napaa vaan aloin nähdä maailman. Ja tajusin sen ylianalysoinnin ja vatvomisen mielettömän turhuuden, kuinka katse on ollut täysin epäolennaisissa.
Tuntuu että rakastan nykyään yksinkertaisia, selkeitä, konkreettisia asioita ja faktoja. Miksi tehdä asioista vaikeita. Nyt vain "olen tässä"(ilman mitään näihin sanoihin yleensä liitettyä hörhöily meditatiivi-hymistelyä), terve, raajat toimii, ulkona paistaa aurinko, kohta ryhdyn keittämään perunoita ja teen vanhanaikaisen ruskean kastikkeen. Pyykit pyörimään. Kuuntelen radiosta mitä maailmalla tapahtuu.
En ahdistu, enkä edes yritä "pakolla nauttia ja tuntea oikeita kiitollisuuden fiiliksiä" en jää miettimään sen kummemmin. Olen ja teen ja keskityn muuhun kuin ajatusten ailahteluun. Hienoa, selkeää, yksinkertaista! (Ja ehkä vaikeaa selittää toiselle?)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kuulostaa että vaihdoit sukupuolta mieheksi :D
Tosiaan looks like you've manned up. Juuri sama tuli mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kuulostaa että vaihdoit sukupuolta mieheksi :D
Tosiaan looks like you've manned up. Juuri sama tuli mieleen.
Näin tässä varmaan kävi, mitenkään omaa sukupuolta väheksymättä 😁
Ap
Kuulostaa ihanalta, kumpa itsekin osaisi lopettaa sen turhan vatvomisen. Itse kuulun näihin ihmisiin, jotka analysoi, murehtii ja märehtii usein ihan turhia. Tiedostan, ettei asioiden jatkuva pohdinta ja paisuttelu muuta mitään, mutta sen pään sisäinen dialogin katkaisu ei tunnu olevan kovin yksinkertaista.
Jos jollakulla on tähän vinkkejä niin otan lämpimästi vastaan. Olen huomannut että harhauttaminen toimii joskus - jos löydän itseni märehtimästä, siirryn tekemään konkreettisesti jotain aivan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihanalta, kumpa itsekin osaisi lopettaa sen turhan vatvomisen. Itse kuulun näihin ihmisiin, jotka analysoi, murehtii ja märehtii usein ihan turhia. Tiedostan, ettei asioiden jatkuva pohdinta ja paisuttelu muuta mitään, mutta sen pään sisäinen dialogin katkaisu ei tunnu olevan kovin yksinkertaista.
Jos jollakulla on tähän vinkkejä niin otan lämpimästi vastaan. Olen huomannut että harhauttaminen toimii joskus - jos löydän itseni märehtimästä, siirryn tekemään konkreettisesti jotain aivan muuta.
Joo, toi on just hyvä, kun löytää itsensä märehtimästä, parasta alkaa tehdä jotain. Siivota kaappi, lajitella pyykit, lähteä kävelylle, imuroida. Ja antaa sen märehtimisajatuksen tulla, sen kummemmin draamailematta "voi ei mä taaaas märehdin", ja sitten mennä. yrittää pohtia vaikka sitä lajittelemaansa pyykkiä. Tilalle jotain konkreettista ajatushaihattelun sijaan. Laske joku vaikea matikanlasku vaikka, jos muuten ei ajatusmylly helpotu. 😆
Aivot onneks oppii uutta ja uusia toimintamalleja. Märehtiminen vähenee pikkuhiljaa. Ei kai siitä kokonaan pääse kukaan ikinä eroon, ja isoja murheita saakin surra, mutta pikkuasiat lakkaavat viemästä niin paljoa kallisarvoista aikaa.
Alue: Aihe vapaa
Upeeta🌞🌞🌞