Mitä ennenvanhaan tiedettiin/kerrottiin yksisarvisista?
Jotakuinkin nämä adiat: Yksisarvinen on harmaa suunilleen muulin kokoinen hevosen kaltainen kavioeläin jolla on samanlainen häntä ja korvat kuin aasilla, mutta vartalo on tukeva ja pyöreä kuin pienellä ponilla. Parhaiten yksisarvisen tunnistaa siitä, että niillä on yksi suuri sarvi keskellä otsaa. Ainoastaan puhdassydämmiset kuninkaalliset neitsyet joilla on vilpittömät ajatukset voivat nähdä yksisarvisen kulkiessaan yksin öisessä metsässä tähtikirkkaan kuutamon aikaan. Jotkut sanovat että yksisarvisessa on taikaa sillä sen sarvesta tehdyllä jaihella uskotaan pystyttävän parantamaan vaivoja ja siksi yksisarvisten sarvet olivat haluttua kauppatavaraa.
Kommentit (12)
Entisaikaankin oli vilkas mielikuvitus ja paljon paskanpuhujia.
Entisaikaan ei sellaisista puhuttu. Ne ovat anglo-amerikkalaisen kulttuurin juttuja, ja ennen ei joka paikka ollut sillä roskalla kyllästetty.
Vierailija kirjoitti:
Olen 70 v ja en ollut ikinä ennen 90-lukua kuullut mitään ko elikoista. Olen kuitenkin noitien ja haltioiden sukua.
Vanhimmat eurooppalaiset maininnat ovat itseasiassa jo muinaisen kreikan ajoilta. Alexanterin sotilaat kertoivat niistä palattuaan Intian sotaretkiltä. He sanoivat, että se on harmaa kuin aasi, sen jalat oli kuin tukit ja sillä oli sarvi keskellä otsaa. Myöhemmin Herododos väitti, että yksisarvisia elää enää vain Aasiassa ja kaukana Nubian takana ja että niitä on elänyt joskus myös Euroopassa.

Sarvikuono?

Sinuna en uskoisi kaikkeen mitä sanotaan mHerodotosta pidettiin kovana valehtelijana jo omama elinaikanaan eikä hänem historian kertomukset ja luonto kuvaukset ole edelleenkään luotettavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 70 v ja en ollut ikinä ennen 90-lukua kuullut mitään ko elikoista. Olen kuitenkin noitien ja haltioiden sukua.
Vanhimmat eurooppalaiset maininnat ovat itseasiassa jo muinaisen kreikan ajoilta. Alexanterin sotilaat kertoivat niistä palattuaan Intian sotaretkiltä. He sanoivat, että se on harmaa kuin aasi, sen jalat oli kuin tukit ja sillä oli sarvi keskellä otsaa. Myöhemmin Herododos väitti, että yksisarvisia elää enää vain Aasiassa ja kaukana Nubian takana ja että niitä on elänyt joskus myös Euroopassa.
Sarvikuono?
Ei ole. Yksisarvisia ei ole olemassa kuten ei keujuja, tunttuja, peikkoja, jumalia tai Joulupukkiakaan.
Ja AP varmaan nyt kuvittelee eträ heti kaikkien on alettava uskomaan myös kristalleihin ja enkeleihin kun kerran yksisarvisista on "todisteita". Mutta minäpä kerron, voit uskoa niihin ihan keskenäs siellä pöpilässä tai missä lienetkin hourailet.
Vierailija kirjoitti:
Entisaikaan ei sellaisista puhuttu. Ne ovat anglo-amerikkalaisen kulttuurin juttuja, ja ennen ei joka paikka ollut sillä roskalla kyllästetty.
Ei ole amerikkalaisen kulttuurin juttu vaan osa kreikkalaista mytologiaa, josta amerikkalaiset sen ovat omineet.

Kreikkalaista, persialaista ja intialaista mytologiaa.
Hauska fakta: Skotlannin kansalliseläin on yksisarvinen.
Vierailija kirjoitti:
Hauska fakta: Skotlannin kansalliseläin on yksisarvinen.
Olkoon vaikka hepokatti, mutta se ei todista että yksisarvisia on olemassa.