Lue keskustelun säännöt.
Miten onnistun anoppina?
21.02.2020 |
Mulle näyttää nyt jääneen miniä pysyvästi. Mukava nuori nainen ja kaikki sujunut ihan hyvin. Mutta omassa kaveripiirissä niin kovin paljon näitä joille anoppi sanonut 20 vuotta sitten jonkin mielipiteen mikä on väärä ja sitä sitten muistellaan eikä ole enää välejä. Nämä asiat ovat suuruusluokkaa toteava ”minun aikana ei ollut kiellettyä pussata vauvaa suulle” ilman kritiikkiä tai syytöstä niin anoppi on tällaisen faktan toteamisesta pannassa hamaan hautaan.
Poikani ja miniäni ovat minulle tärkeitä ja haluisin pysyä heidän elämässään mutta miten osata olla tarpeeksi muttei liikaa. Otan paineita.
Kommentit (5)
Huh. Onneksi mulla ei ole miniöitä, on vain vävyjä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä neuvo! Se ohje on lyhyt ja paras.
Vierailija kirjoitti:
Huh. Onneksi mulla ei ole miniöitä, on vain vävyjä...
Samoin. Ja välit ovat hyvät sekä tyttäriin että vävyihin. En sekaannu heidän asioihinsa, kehun kun on aihetta, ja usein on, sekä tuen ja autan jos tarpeen.
Sinnittelin anopin typerien ohjeiden kanssa melkein 30 vuotta. Kun hän taas kerran moitti minua, miksi meidän perhe ei tee niin tai näin, totesin, että olen 50-vuotias. En enää tarvitse ohjeita tällaisissa asioissa. Anoppi veti herneen nenään eikä ole käynyt meillä nyt kahteen vuoteen. Joten minäkin sanoisin, että älä ainakaan neuvo.
Sanoin aikoinaan miniälleni, että jos hän minulta jotain tarvitsee tai haluaa, hänen pitää sanoa se ihan samalla tavalla kuin omat lapsenikin sanovat. Kerroin, että en tule kyselemään vähän väliä, tarvitsisivatko nyt kenties tänään jotain vaan luotan siihen, että he osaavat itsekin pyytää. Olen kohdellut häntä aina kuin omaa aikuista tytärtänikin. Luottanut siihen, että hän on fiksu ihminen ja tietää mitä tekee, eikä ole mun asiani puuttua hänen tekemisiinsä tai valintoihinsa. En ole ollut neuvomassa, jos ei ole neuvojani pyydetty. Meillä on oikein hyvät ja aika läheisetkin välit. Anoppina olen ollut nyt 11 vuotta.