kahdella lapsella diagnosoitiin keliakia, ja nyt äiti tarvitsee käytännön neuvoja
Eli lyhykäisyydessään,
meidän 15 vuotias poika alkoi vaikuttaa vuoden vaihteessa omaan silmääni kalpealta ja väsähtäneeltä. Ajattelin asian olevan ohimenevää ja korjaantuvan itsestään. Asia ei korjaantunut joten laitoin pojan kouluterveydenhoitajalle viestiä, jos poika tulisi mittaamaan hemoglopiinin.
Hemoglobiini olikin alle 100, jolloin poika sai lähetteen verikokeisiin. Verikokeissa muuten kaikki oli normaalisti, mutta hemoglobiini oli alhainen ja keliakia vasta-aineet olivat erittöän koholla. Poika sai sitten keliakia diagnoosin tammikuun lopussa, joten muu perhe tutkittiin.
Minulla ja miehellä ei ollut veressä vasta-aineita, mutta toiselta 12 vuotiaista kaksostytöistä oli veressä hieman vasta-aineita, joten hänen arvojaan seuraillaan. Kuitenkin toisella kaksosista vasta-aineet olivat todella korkeat, eli keliakia.
Nyt tarvittaisiin neuvoja, hyvistä tuotteista aina resepteihin ja muihin huomioitaviin asioihin. Keliakiasta minulla tai miehellä ei ole aikaisempaa kokemusta, joten kaikki toimivat vinkit ja suositukset otetaan vastaan keliakiaan ja gluteenittomuuteen liittyen. Lapset ovat kuitenkin sen verran isoja, että he kyllä ymmärtävät seuraamukset, jos lipsuu. Toivoisin kuitenkin, että lapset pystyisivät hyväksymään ruokavalionsa, eikä tulisi mitään "kapinointia". Molemmilla on kuitenkin rakas urheiluharrastus (pojalla jääkiekko ja tytöllä lentopallo), joka toivottavasti toimii kannustimena lipsumisen estämiseen.
listaan vielä lopuksi kysymyksiä joihin toivoisin vastsuksia, mikäli sinulla tai läheiselläsi on keliakia.
- Kannattaako koko perheen syödä yhteisillä ateriolla gluteenitonta vai kannattaako tehdä keliaakikoille omansa ja muu perhe tavallista
- Yleisimmät sudenkuopat, joihin moni sortuu. Esim yllättävät tuoteet, jotka sisältävät gluteenia
- kuinka helposti gluteenitonta ruokaa löytää ravintoloista tai huoltoasemilta
- omat suosikki gluteenittomat tuotteet
kiitos jo etukäteen <3
Kommentit (18)
Kannattaako koko perheen syödä yhteisillä ateriolla gluteenitonta vai kannattaako tehdä keliaakikoille omansa ja muu perhe tavallista
Syömme yleensä samaa mutta esim pasta on gluteenittomana kalliimpaa eikä yhtä hyvää joten sitä saatan keittää kahta versiota
- Yleisimmät sudenkuopat, joihin moni sortuu. Esim yllättävät tuoteet, jotka sisältävät gluteenia
Gluteenia on yllättävissä paikoissa, joten aina pitää tarkistaa. Esim joissain ranskanperunoissa voi olla gluteenia, liemikuutiossa jne.
- kuinka helposti gluteenitonta ruokaa löytää ravintoloista tai huoltoasemilta
Helposti
- omat suosikki gluteenittomat tuotteet
Pirkan karjalanpiirakat on parempia kuin gluteenilliset
Meillä on myös kaksi keliaakikkoa. Nykyään lähes kaikkialta saa melko hyvin gluteenitonta. Minusta kätevintä on laittaa koko perheelle gluteeniton ruoka, lukuunottamatta ehkä pastaruokia ja leipiä tietty. Ja moni ruokahan on gluteenitonta ihan sellaisenaankin. Oma voipaketti keliaakikoille helpottaa myös arkea.
Sudenkuopista tulee mieleen lähinnä soijakastike, jossa saattaa olla vehnää. Ellei lapsillasi ole jostain syystä erittäin tarkka ruokavalio (yleensä ei ole) niin esim. suklaan ja jäätelöiden "saattaa sisältää gluteenia" -merkinnöistä ei tarvitse välittää.
Onpas huono mamma. Etsi tietoa ja mene ravintoterapeutille.
Ei olla päästy vielä, mutta ensi maanantaina on aika ja lähdemme sinne koko perheen voimin. Ravitsemusterapeuteilla on ollut kuulemma viime aikoina ruuhkaa, joten ei olla päästy aikaisemmin. Toivottavasti ei ole ihan turha reissu, vaan siitä olisi hyötyä ja apua.
AP
Kannattaa ennemminkin liittyä Keliakialiittoon. Sen sivuilla ja lehdessä on paljon tietoa.
Gluteenittomia tuotteita on nykyään ihan joka kaupassa (ja ravintoloissa) pilvin pimein, eikä ko ruokavalion noudattaminen ole vaikeaa.
On vaikea estää kontaminaatiota, jos esim. leivot tai muuten käsittelet normaaleja jauhoja, leipiä yms. keittiössä. Esim. voirasia täytyy keliaakikoilla olla eri kuin niillä jotka syövät tavallista leipää.
Kannattaa liittyä Keliakialiittoon, ainakin toisen lapsen, niin saatte Gluteeniton elämä -lehden ja muutakin informaatiota. Lehdessä on hyvin tietoa uutuustuotteista, reseptejä ja muita juttuja. Olihan lasten keliakiakorvaus tiedossa? Ravintoterapeutille menette tietysti myös. Kun teette lapsille selväksi, että keliakia on sairaus mihin ruokavalio on ainoa hoito ja ruokavalion laiminlyönti voi johtaa syöpään, niin tuskinpa mitään kapinointia tulee. Kaikenlaisia herkkujakin löytyy, niin senkään takia lapsi ei jää käytännössä mistään paitsi.
Vaikka muuten käyttäisitte S-kauppoja, gluteenittomiin tuotteisiin tutustumiseksi kannattaa lähteä Citymarketiin, että saat paremman kokonaiskuvan. S nimittäin sijoittelee gluteenittomat muiden ruokien sekaan tuoteryhmittäin, K-kaupoissa on yleensä erilliset kuivahyllyt ja pakastimet gluteenittomille.
Facebookista löytyy erilaisia ryhmiä keliaakikoille, varmasti myös keliaakikkolasten vanhemmille. Suosittelen liittymään. Gluteenittomat tuotteet ja ruokapaikat -ryhmässä saa ainakin hyvin vinkkejä ravintoloista ja kahviloista. Glu.fi löytyy myös hyvin vinkkejä eri tuotteista ja matkoille Suomeen ja ulkomaille.
- Kannattaako koko perheen syödä yhteisillä ateriolla gluteenitonta vai kannattaako tehdä keliaakikoille omansa ja muu perhe tavallista
Leipä, muut leivonnaiset ja pasta kannattaa ihan kustannussyistä olla erikseen, samoin ehdottomasti oma leviterasia keliaakikoille. Mitä enemmän on yhteistä, sitä helpompaa. Esimerkiksi kastikkeiden suurustamiseen on helppo käyttää Maizenaa vehnäjauhon sijaan.
- Yleisimmät sudenkuopat, joihin moni sortuu. Esim yllättävät tuoteet, jotka sisältävät gluteenia
Ihan yleisesti, varaudu ruokakaupassa käydessä siihen, että luet joka ikisen ruuan tuoteselosteen, koska gluteeni tosiaan on yllättävissäkin tuotteissa. Ohjeista myös lapset tekemään sama aina, kun ostavat itse jotain välipalaa tms. Älä luota mihinkään "tavallisiin" 100% kauraa tms. leipiin, koska niihin on usein lisätty gluteenia tai saattaa olla gluteeniviljojen jäämiä. Esimerkiksi käsitellyistä pakasteperunoista - ranskalaisista ja kermaperunoista - olen löytänyt vehnäjauhoa.
- kuinka helposti gluteenitonta ruokaa löytää ravintoloista tai huoltoasemilta
Nykyään tosi helposti, valinnanvaraa on ja ruoka on hyvää. Ruokalistoista löytyy melkein joka paikassa gluteenittoman symboli, mutta gluteenittomuus täytyy silti ehdottomasti varmistaa vähintäänkin tilatessa.
- omat suosikki gluteenittomat tuotteet
Uusin suosikkini on Vaasan free from kaura-pellavaleipä, löytyy ainakin tuoreena. Oikeasti tosi vaikea sanoa, kun tarjontaa tosiaan on niin paljon ja laatu on aina vaan parempi.
Tsemppiä teille. Alkuun on vaikeaa, mutta tähän tottuu kyllä.
Laula banaani laulu aamuin illoin ja kokeile hijaappia. Kyllä se vielä sujuu kuin mummo lumessa.
Liittykää Keliakialiittoon, yhdistyksen lehti on hyvä tietolähde ja lisäksi järjestävät myös toimintaa.
Meillä keliaakikolle on omat leivät, voi ja murot. Muuten syödään kaikki samaa. Tehdään pastatkin kaikille gluteenittomana niin ei tule tähteiden kanssa sekaannuksia.
Gluteenia on yllättävissä paikoissa. Esim Pringles perunalastuissa.
Suomessa ulkona syöminen onnistuu helposti. Ulkomailla voi kohteesta riippuen olla hankalaa.
Rupeen dusaa pastaa. Teen kaiken pastan Gluteiinittomasti ja valloitan pasta markkinat globaalisti. Banaani laulua lauleskellaan aamuin illoin ja pastaa syntyy kuin pipoja Kiinassa.
Luontaisesti gluteeniton ruoka on halpaa. Keinotekoisesti gluteenittomaksi tehdyt tuotteet ovat kalliita.
Oma voirasia kannattaa ehdottomasti olla keliaakikolla, mutta muuten on hätävarjelun liioittelua, että ei voisi esim. leipoa keittiössä tavallisista jauhoista, kun jauhopöly leviää. Minusta K-kaupoissa on selvästi parempi valikoima gluteenittomia tuotteita kuin S-kaupoissa.
Ainakin minulle oli yllätys, että lakritsi sisältää gluteenia.
LIDLIKKÄ kaupoissa olematon Gluteiinillinen valikoima.
käykää K Kaupoissa, tai, tilatkaa ulkomailta, tai, dusatkaa itse.
Muistakaa laulaa aamuin illoin banaani laulu.
Moni ruoka on tosiaankin jo ihan luontaisesti gluteenitonta. Joten on melko helppoa saada nopeastikin sisäistettyä oikea ruokavalio. Samoin kuin pari muuta aikasemmin vastannutta, niin meilläkin vain pasta, leipä ja jotkin tietyt leivonnaiset on olleet erikseen.
Tämä maun ja hinnan vuoksi.
Itse kannattaa opetella leipomaan ja laittamaan ruokaa. Lähes kaikki kastikkeet on helppo suurustaa maissijauholla tai maizennalla/maissisuuruksella. Myös tomaatista saa hyvät kastikepohjat ilman suurusta. Ja esim täytekakku gluteenittomana on ihan yhtä hyvää ja helppo valmistaa, samoin kuin kääretorttu sekä suolaisten ja makeiden piiraiden pohjat. Googlettamalla löytyy todella hyvin tietoa ja reseptejä.
Kaikki tuoteselosteet kannattaa aina lukea, tutunkin tuotteen sisältö saattaa välillä muuttua.
Vierailija kirjoitti:
Luontaisesti gluteeniton ruoka on halpaa. Keinotekoisesti gluteenittomaksi tehdyt tuotteet ovat kalliita.
Gluteeniton kaurahiutale on noin tuplasti sen hintaista kuin tavallinen, eikä siinä ole mitään keinotekoista.
Turussa myydään Eilamarin leipiä tosi hyviä. Kastikkeita ei tarvitse edes suurustaa, hyvä tulee ilmankin. Hoviruoan Gluteenittomat karjalanpiirakat on hyviä, ovat myös vegaanisia. Saattaa sisältää vehnää -tuotteet ovat suht turvallisia, paitsi jos on hyvin herkkä keliaakkikko. Kauran täytyy olla puhdaskauraa, muuten saattaa sisältää muita viljoja.
Henkilö joka sanoi että gluteeniton pasta ei ole hyvää, on väärässä. En muista miltä tavallinen pasta maistuu, mutta itse pidän Sam mills-merkkisestä, Gluteeniton Barilla -spagetti maistuu pahalta.
Henkilö joka sanoi että pringlesseissä on vehnää on osittain oikeassa, mutta vain joissan on vehnäjauhoa. Vehnätärkkelys on sitten ihan eri asia kuin vehnäjauho.
Vierailija kirjoitti:
Turussa myydään Eilamarin leipiä tosi hyviä. Kastikkeita ei tarvitse edes suurustaa, hyvä tulee ilmankin. Hoviruoan Gluteenittomat karjalanpiirakat on hyviä, ovat myös vegaanisia. Saattaa sisältää vehnää -tuotteet ovat suht turvallisia, paitsi jos on hyvin herkkä keliaakkikko. Kauran täytyy olla puhdaskauraa, muuten saattaa sisältää muita viljoja.
Henkilö joka sanoi että gluteeniton pasta ei ole hyvää, on väärässä. En muista miltä tavallinen pasta maistuu, mutta itse pidän Sam mills-merkkisestä, Gluteeniton Barilla -spagetti maistuu pahalta.
Henkilö joka sanoi että pringlesseissä on vehnää on osittain oikeassa, mutta vain joissan on vehnäjauhoa. Vehnätärkkelys on sitten ihan eri asia kuin vehnäjauho.
Joo, minä en tykkää gluteenittomasta pastasta. Sitä syö, mutta ei se ole yhtä hyvää. Makuasioitahan nää toki on.
Kai te pääsitte ravintoterapeutille?