Anorektikko kaveri kuvaa kaiken mitä syö- vaikka pitäisi olla "parantunut"

Ja sitten asiallisesti, kiitos, koska huoli kova.

Niin selittäkääs mikä ihmeen tarve on kuvata kaikki minkä syö/feikkaa syövänsä?

Ei ole ainakaan täysni parantunut

Olen nähnyt instassa ulkomaisilla anorektikkojen tileillä tuota, insta täynnä ruokakuvia. Oisko se joku paranemisjuttu, vai esittääkö kaverisi vaan mutta ei oikeasti syö?

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt instassa ulkomaisilla anorektikkojen tileillä tuota, insta täynnä ruokakuvia. Oisko se joku paranemisjuttu, vai esittääkö kaverisi vaan mutta ei oikeasti syö?

Tätä jälkimmäistä pelkään juuri ja perustelee vielä nipotusta "säästämisellään".

Anoreksiasta ei taida yleensä parantua koskaan täysin. Tietty ajattelutapa jää tai ainakin välillä nostaa päätään. Ehkäpä täyttä paranemista on epärealistista edes tavoitella. Pääasia on, että ei kuole nälkään eikä koe suurta kärsimystä syömisestä ja kehostaan.

Toki paranemisessa pitäisi silti yrittää edetä ja jossain vaiheessa jättää esimerkiksi se kuvaaminen, joka varmasti on jonkinlainen yritys saada hallinnan tunnetta ruokaan. Anorektikko kaipaa nimenomaan hallintaa ja kontrollia.

Eihän tuo tervettä ole eikä ystäväsi selvästikään ole päässyt syömishäiriöstä eroon. Monet syömishäiriöiset nykyään tekevät juuri tuota, että kuvaavat ruokiaan ja julkaisevat niitä kuvia somessa. Vähän sama juttu kuin se, että anorektikko kokkaa muille herkkuaterioita mutta ei itse niitä syö.

Ja periaatteessahan syömishäiriöstä ei koskaan sillä tavalla parannu kuin jostakin muusta sairaudesta parannutaan, vaan syömishäiriötä sairastaneella on aina se riski olemassa, että syömisoireilu palaa esimerkiksi vaikean elämäntilanteen aikana. Syömishäiriöstä toipuneet joutuvat ottamaan tämän huomioon, vähän samalla tavalla kuin päihderiippuvuudesta toipuneen on osattava nähdä varoitusmerkit sille, että päihteitä aletaan uudestaan käyttää.

Tämä näkemys on kyllä selvillä että se on aika lailla alkoholismintyyppinen lainehtiva oireiltaan. Mutta tässä kiinnostaa juuri se tarve julistaa koko maailmalle "kuinka on parantunut", kun edelleen on obeesia tuo kuvaaminen ja nuukaaminen. Ja peilaa kroppaansa koko ajan muista. Se vertailu ei ole jäänyt ainakaan.

Kuvioon ilmestyi myös kumppani joka ei kovin älykäs ja näyttää pystyvän pyörittelemään ihan mennen tullen, Eivätkös anorektiset ole mestareita juuri kontrolloimaan toisia? Asiahan ei meille kuulu mutta loukkaa kun anoreksiaansa kyllä uututtiin tiukastikin mutta silloin ei tullut kuuloonkaan ottaa muita huomioon. Niin nyt sitten oleen muka hylättykin aikoinaan hänet. Kyllä on kinkkinen tauti. Onko tuo oloulta muuta kuin onnistunutta manipulointia?

Vierailija kirjoitti:

Kuvioon ilmestyi myös kumppani joka ei kovin älykäs ja näyttää pystyvän pyörittelemään ihan mennen tullen, Eivätkös anorektiset ole mestareita juuri kontrolloimaan toisia? Asiahan ei meille kuulu mutta loukkaa kun anoreksiaansa kyllä uututtiin tiukastikin mutta silloin ei tullut kuuloonkaan ottaa muita huomioon. Niin nyt sitten oleen muka hylättykin aikoinaan hänet. Kyllä on kinkkinen tauti. Onko tuo oloulta muuta kuin onnistunutta manipulointia?

lopulta siis

Näin. Samoin ”parantuneiden” hysteeriset leivontainnot ja kakkujen ja pullien kuvaukset. Vanhemmat kommentoivat ”Ihanaa Anna - sä se osaat!” Joo, Anna osaa, vaan ei syö itse, tai korkeintaan närppii. Ja koko leipomi-kuvaami-kierre- on sairauden oire. Hyvät läheiset; ei ole merkki paremmasta voinnista, päimvastoin! Kuinka typeriä ihmiset ovat!

Nuo on kuin nistejä, ei siitä parane oikeasti koskaan.

Jollei lääkäri ole kehoittanut kuvaamaan aterioita (katsomme yhdessä että syöt tarpeeksi), kyse on edelleen kontrollintarpeesta. Siinä ei silti ole mitään ongelmaa vielä, kunhan potilas syö.

Jos hän pitää vain ruokapäiväkirjaa juurikin nähdäkseen mitä todellisuudessa syö ja ettei syömiset taas ala lipsahtaa. En näe tuossa mitään pahaa muuta kuin tuon valittamisen.

Itse sairastin anoreksiaa ja en kyllä koe että olisin parantunut täysin. Ylipäänsä olen ajatellut että onko täysin edes mahdollista parantua, tuntuu että siitä puhutaan mutta hankalalta se ainakin itselle tuntuu. En enää koe että syömishäiriöni olisini nimenomaan anoreksiaa vaan se on muuttanut muotoaan, sitä ehkä tuo ruokien kuvaaminen jne voi olla. Kontrollia haetaan jollain muulla tavalla kuin syömättömyydellä. Sairastuin kymmenen vuotta sitten ja edelleen tulee kausia kun syömisen ja liikunnan tarkkailu nostaa päätään ja tulee hirveä ahdistus

Pakkomielteinen suhde ruokaan jatkuu vain vähän eri muodossa.

Vierailija kirjoitti:

Pakkomielteinen suhde ruokaan jatkuu vain vähän eri muodossa.

Juuri tämä! ”Mestarileipuri oon!”

Mielestäni ap vaikuttaa aika paljon muultakin kuin huolestuneita. Aika pahatahtoisen ivallisesti kuvaat hänen "parantumisväitteitään". Luuletko että anoreksiaan kuollut ihminen halusi kuolla??? Sairaus ottaa loppuelämäksi haltuun ja siitä ei parane koskaan. Tulee vain selviytymiskeinoja. Hän voi itsekin uskoa että anoreksia pysyy ruodussa kuvaamisella. Eikä voi puhua teille rehellisesti koska teillä on harhaluulo, että paranee kokonaan jos vain haluaa. Arvosta hänen yritystään ja kannusta. Pikkuhiljaa eteenpäin eikä kyttäämällä ja vikoja etsien.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ap vaikuttaa aika paljon muultakin kuin huolestuneita. Aika pahatahtoisen ivallisesti kuvaat hänen "parantumisväitteitään". Luuletko että anoreksiaan kuollut ihminen halusi kuolla??? Sairaus ottaa loppuelämäksi haltuun ja siitä ei parane koskaan. Tulee vain selviytymiskeinoja. Hän voi itsekin uskoa että anoreksia pysyy ruodussa kuvaamisella. Eikä voi puhua teille rehellisesti koska teillä on harhaluulo, että paranee kokonaan jos vain haluaa. Arvosta hänen yritystään ja kannusta. Pikkuhiljaa eteenpäin eikä kyttäämällä ja vikoja etsien.

Olen tuo 14 joka kertoi sairastuneensa kymmenen vuotta sitten ja kerroin etten ole vieläkää täysin parantunut. Jäin myös miettimään tuota APn suhtautumista ystävänsä tilanteeseen. Voin omasta kokemuksesta sanoa että olen itsekin ollut todella turhautunut omaan tilanteeseeni, siihen että pakkomielteet eivät päästä irti vaikka mitä tekisi ja yrittäisi ja olen halunnut parantua mutta silti se kontrolli on sitä halua voimakkaampi, joten juuri nuo pienet askeleet on niitä joilla pääsee edes vähän eteenpäin. Tiedän kyllä itsekin että esimerkiksi perheeni kuvitteli suhtautumiseni ruokaan olevan taas täysin terve ja tuntui että olisin pettänyt heidät näyttämällä että ei tästä ihan yhdessä yössä parannuta. Tärkeää on kuitenkin että sinä olet myös realistinen etkä aseta ystävällesi liikaa odotuksia tai että hän kokee että hän ei voi olla teille rehellinen prosessistaan. Ystävä ei varmastikaan tahallaan tai tarkoituksella ole pakkomielteinen, mutta tosiaankaan paraneminen ei tapahdu niin että nyt haluan sitä riittävästi joten paranen eikä mitään pakkomielteisyyttä enää ole. Selitän varmaan todella epäselvästi mutta menkööt

18, mutta valehtelitko itse olevasi terve? Jos et, ei sinulla ole ollut mitään valtaa siihen, mitä toiset ihmiset luulottelevat päänsä sisällä.

Aloittajan kaverista sain itse vaikutelman, että sairastunut itse on julistautunut terveeksi. Tällöin hänet voisi joku palauttaa maan pinnalle, ettei nykyinen käytös vielä tervettä ole. Todennäköisesti syömishäiriöön liittyvää, mutta joskus käy niin että yhden sairauden poistuessa toinen vasta pääsee esiin.

Ei kukaan lääkäri (muulla kuin syömishäiriölogiikalla) käske postata someen kuvia jokaisesta ateriasta. Hoitotarkoitukseen kuvatut kuvat voi säilyttää kuvausvälineessä, ei tarvitse erikseen vielä julkaista niitä. Metatiedoista näkyvät kuvauspäivä ja kellonaika.

Syömishäiriöstä voi parantua 100%. On hölmöä kuulla kuinka jotkut sanovat ettei syömishäiriöstä voisi parantua täysin. Kyllä voi. Jos ihminen joutuu vielä vuosienkin jälkeen miettimään miten ottaa itsensä huomioon erilaisissa tilanteissa ettei syömishäiriö nosta päätään, kertoo vain se siitä ettei ihminen ole edes parantunut. On ihmisiä jotka ovat sairastaneet syömishäiriön ja vaikuttavat päällepäin siltä kuin eivät koskaan olisi sitä sairautta kokeneetkaan. Esim on ihmisiä jotka voivat tulla haukutuksi lihavaksi mutta se ei herätä heissä tunteita eikä itseinhoa, he eivät joudu taistelemaan negatiivisia ajatuksia vastaan eivätkä tsemppaamaan itseään noissa tilanteissa kun ympäristö aiheuttaa heille paineita suoritumisesta/ulkonäöstä, miksi? Koska he ovat täysin terveitä, 100% parantuneita. He ovat selättäneet syömishäiriön oikeasti. Aivan kuin minkä muunkin sairauden, se ei enää riipu heissä mitenkään, ei heidän minäkuvassa, itsetunnossa, syömistottumuksissa ihmissuhteissa tai missään.