Raivostuttava anoppi

Voi että sitä anoppia TAAS kerran.

En minäkään jaksa miniäni valehtelua.

Minun kotini,minun lapset.Ei mikään pirttihirmu,ole oikeutettu jatkuvaan arvosteluun.Ei kyllä onnistuisi kodissani,hyvinkin antaisin kuulua ,mitä kuuluu ja kuka käskee.Sillä se omakin anoppini vaikeni ja käytös muuttui ihan mukavaksi.

Ala näpäyttämään anopille takaisin. Kommentoi hänen pukeutumistaan, kodin sisustusta ja aivan kaikkea.

Sanot hänelle vaan hymyillen ja naureskellen, että vai taas on väärin sisustettu ja lapset huonosti hoidettu, vai semmosta, lisää kahvia?

Tuohan on vain sitä aivan tavallista anopin käytöstä.  Ei mitään muuta.

Koskaan milloinkaan ei yksikään miniä, ole ollut tarpeeksi hyvä kenellekään anopille.  Näin se menee, on aina mennyt.

Aivan samanlaista käytöstä ei onneksi useinkaan näen appien ja vävypoikien välillä.  Miksihän?  Ovatko  miehet reilumpia, vapaampia ja suurpiirteisempia kuin naiset?

Fiksu miniä ei lähde mukaan anopin sanomisiin ja arvosteluihin.

Korkeintaan hymyilee ja toteaa joistakin sisustusjutuista, että mies halusi juuri tuollaissen.

Voihan sitä jutella anopin kanssa ihan neutraaleistakin asioista, ajankohtaisista asioista, matkoista, muodista ja mistä nyt milloinkin.

Pitääkö aina puhella vain niistä asioista jotka aiheuttavat arvostelua ja ärsytystä ja toisen mielen pahoista.

Maailma on täynnä muitakin sanoja kuin ilkeitä ja paho. Käytä sinä juuri noita parempia sanoja.

Meillä se meni niin, että äitini mielestä hänen oma äitinsä oli se kaiken pahan alku ja juuri, ja kaikki, mitä hän sanoi tai teki meillä oli äitini mielestä vähintäänkin piilokettuilua, jos ei nyt ihan suoraa haukkumista. Isäni äiti, eli äitini anoppi taas oli äitini mielestä mitä kultaisin ihminen, joka sai ihan vapaasti häätärä ja touhuta meillä käydessään, ja hänen sanomisensa äitini otti opiksi ja neuvoiksi, ei koskaan moitteina.