Yksinäisyys avio/avoliitossa

Psykiatrien tulisi kiinnittää enemmän huomiota avioliitossa elävien syrjäytymiseen

Puoliso on töissä tai harrastuksissa lähes aina, myös viikonloput, harrastus on myös työtä, koska on yrittäjä. Lyhyet ajat kotona on puhelimella tai nukkuu. En tiedä kauanko jaksan. Lapsen takia yritän...

Suhteessa yksin jättäminen on henkistä väkivaltaa. Jos sitoutuu toiseen ihmiseen, joko on yhdessä tai sitten pitää uskaltaa erota.

Olen kokenut ja varmaan sen myötä rakkaus loppui ja ihastuin toiseen mieheen.

Olin aina yksin avioliiton viimeiset vuodet. Vaikka ex oli samassa huoneessakin niin olin yksinäinen. Ei enää ollut mitään yhteistä. Ei puhuttu eikä ollut minkäänlaista fyysistä suhdetta 2,5 vuoteen, kun ex ei halunnut. Paljon hän oli harrastuksissaan muualla ja harrasti kotonakin.

Olen eronnut. Elämä on parempaa. Minulla on ihana miesystävä ja vaikka ei yhdessä asuta niin aikaa vietetään yhdessä. Olen tehnyt hänen kanssa asioita, joita ex ei olisi ikinä halunnut ja tehnyt asioita, joita exän kanssa en olisi ikinä kokenut. Elämä muuttui täysin.

Olin monta vuotta avioliitossa tosi yhtenäinen. Mies harrasti omiaan, ei osallistunut lastenhoitoon. Meillä ei ollut enää mitään yhteisiä harrastuksia enää, koska kaikki minun aikani meni kodin ja lasten hoitoon. Seksiä ei ollut enää useaan vuoteen. Ehkä hänellä oli jo joku suhdeviritys siinä, ainakin roikkui työhuoneessa ovi kiinni tai puhelin kädessä, näin outoja viestejä.

Kyllä se oli yksi suurimmista eron syistä.

Nykyään on hyvä mies, jonka kanssa meillä on hauskaa. Vaikka emme asu yhdessä, viesteilemme muutaman tunnin välein vähintään. Koskaan ei ole yksinäinen olo, vaikka olemme erilläänkin.