Tuntuu pahalta jättää yksi ohjaaja taakseni
3kk niin olen 18. Tuo kyseinen mies on isähahmoni. Koskaan aiemmin en ole saanut noin syvällistä yhteyttä kehenkään aikuiseen. Hän välittää enemmän kuin omat vanhempani, ainakin näyttää välittävän. En kiinny ihmisiin, varmaan tämäkin suhde unohtuu nopeasti. Nyt vain tuntuu pahalta. Olisin halunnut jäädä hänen siipiensä suojaan, missä olen nyt ollutkin lähemmäs kolme vuotta.
Kommentit (6)
Sinulla on riippuvainen persoonallisuushäiriö.
Vierailija kirjoitti:
No nyt ei muuta kuin iskemään häntä.
Ei kyse ole romanttisesta kiintymyksestä. Hän tuntuu vain enemmän isältä, kuin välillä oma isä.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on riippuvainen persoonallisuushäiriö.
Ei onneksi ole.
Se että koet olosi noin turvalliseksi hänen ohjauksessaan tarkoittaa vain, että hän on hyvä työssään. Sehän on tosi hieno asia!
Ole ylpeä siitä työstä jonka olette yhdessä tehneet sun elämänlaadun parantamiseksi, kiitä kauniisti ja mene pää pystyssä kohti uusia haasteita. Sun "valmistuttuasi" sä jätät mukavasti taaksesi tilaa tälle ohjaajalle, jotta hän voi auttaa seuraavaa mukavaa nuorta, joka on vailla turvallista aikuista.
Onnea ja tsemppiä kovasti, tosi mahtavaa että oot päässyt siihen pisteeseen että ohjaaja jää taakse! :)
Mulla oli myös nuoriso-ohjaajia ja ne oli aivan ihania ihmisiä, ja tottakai se harmittaa aluksi että joutuu sanomaan heipat. Mutta siitä pääsee yli, ja sydämeen jää aina kiitollisuus siitä että nämä ihanat ihmiset työkseen haluavat auttaa muita ja tekevät sen niin hyvin. Mäkin kannan itessäni semmosta pientä iloa tyyliin "oon kaikkien niiden kivojen ihmisten työssä onnistumisen tulos, ne on musta ylpeitä".
Miten se onkin niin, että melkein joka ketjussa ne ekat kommentoijat on mulkvisteja.
No nyt ei muuta kuin iskemään häntä.