Tekeekö hallitus esim. yrittäjien lastensaannin turhan vaikeaksi poistamalla perheen sisäisen harkinnan siitä kuka jää ja kenelle sopii jäädä kotiin?
On aivan ilmiselvää, että moni yrittäjä (ja itse asiassa varmaan moni muukin) jättää joko lisääntymättä koska ei vaan voi jättää yritystään puoleksi vuodeksi tai sitten vaan jättää perhevapaat kokonaan käyttämättä.
Kotiinjääminen sopii naiselle miestä paremmin koska nainen lapsen synnyttää ja imettääkin ja naisen pääkopassakin tapahtuu muutoksia lapsensaannin seurauksena. On siis luontaista juuri naisen jäädä kotiin ja tutkimuksissa juuri naiset arvostavat perhettään vs. uraansa miehiä enemmän. He jäävät siis kotiin ja saavat vastineeksi jotain itse enemmän arvostamaansa eli aikaa perheen kanssa. Se on heille parempi palkinto kuin raha, näin sanovat kaikki tutkimukset.
https://www.vauva.fi/artikkeli/sina/vanhemmuus/nyt_se_on_tutkittu_aitiy…
Itse asiassa kaaavailtu uudistus heikentää mahdollisuuksien tasa-arvoa, syntyvyyttä sekä lopulta kansantalouttakin eli se on huono. Ei tarpeeksi huomioi sukupuolten kiistattomia luontaisia biologisia eroja. Samanlaisia jotka mm. eriyttävät työmarkkinatkin.
Kommentit (26)
Niinkö? Kun äiti voi jatkossakin olla yhtä kauan vanhempaivapaalla kuin ennen?
Ja nyt sitten syntyvyys romahtaa yms. Juupa.
Menee vielä putkään, että tämä asenne poistuu ja isä saa olla tasavertainen vanhempi. Mutta kyllä se vielä poistuu.
Nyt te siis itkette siitä että ette voi käyttää YLIMÄÄRÄISTÄ aikaa kuten muut kun ette ehdi? Ei teiltä oteta mitään pois vaan annetaan mahdollisuus saada enemmän mutta ei kelpaa kun on pakko olla koko ajan töissä.
Mielestäni sen pitäisi mennä niin, että perheet saisivat ihan itse päättää, kumpi jää kotiin. Mutta kulut pitäisi jakaa tasan molempien työpaikkojen kesken.
Vierailija kirjoitti:
Menee vielä putkään, että tämä asenne poistuu ja isä saa olla tasavertainen vanhempi. Mutta kyllä se vielä poistuu.
Se on täysin mahdollista jo nyt.
Pakolla ei saada aikaan kuin vesipäisiä lapsia.
Miten se yrittäjän elämää vaikeuttaa, että nainen voi olla perhevapailla yhtä kauan kuin nytkin?
Ja naisyrittäjät hyötyvät siitä, ;että mies voi pitää aiempaa pidemmän ansiosidonnaisen vapaan.
En ymmärrä, mitä iloa tästä uudistuksesta on. Miksi ei tehty oikeaa uudistusta, jossa myös miesvaltaiset työpaikat kantavat taloudellisen vastuun vanhempainvapaasta riippumatta siitä, kumpi vanhempi vapaan käyttää?
Tämä uudistus nyt ei pätkän vertaa auta esimerkiksi kampaamoyrittäjiä tai muita pieniä, naisvaltaisia yrityksiä tilanteessa, jossa työntekijä jää vanhempainvapaalle. Ja niissä nämä vapaat ovat olleet se suurin ongelma.
Taas on tehty päätös ajatellen vain kuntatyönantajaa ja suuria työnantajia.
Sutta syntyy kun asioista on päättämässä puusilmät.
Hyvähän se on pöäministerinkin elellä kun isovanhemmat hoitaa lapsen.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, mitä iloa tästä uudistuksesta on. Miksi ei tehty oikeaa uudistusta, jossa myös miesvaltaiset työpaikat kantavat taloudellisen vastuun vanhempainvapaasta riippumatta siitä, kumpi vanhempi vapaan käyttää?
Tämä uudistus nyt ei pätkän vertaa auta esimerkiksi kampaamoyrittäjiä tai muita pieniä, naisvaltaisia yrityksiä tilanteessa, jossa työntekijä jää vanhempainvapaalle. Ja niissä nämä vapaat ovat olleet se suurin ongelma.
Taas on tehty päätös ajatellen vain kuntatyönantajaa ja suuria työnantajia.
Vaikka sinä et sitä ymmärrä niin siitä voi silti olla aika monellekin iloa.

Niin. Hyväosaisille.

Millaisen uudistuksen sinä olisit tehnyt? Mikä auttaa kampaamoyrittäjiä?

Nykyinen malli😂
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni sen pitäisi mennä niin, että perheet saisivat ihan itse päättää, kumpi jää kotiin. Mutta kulut pitäisi jakaa tasan molempien työpaikkojen kesken.
Mielestäni olet väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, mitä iloa tästä uudistuksesta on. Miksi ei tehty oikeaa uudistusta, jossa myös miesvaltaiset työpaikat kantavat taloudellisen vastuun vanhempainvapaasta riippumatta siitä, kumpi vanhempi vapaan käyttää?
Tämä uudistus nyt ei pätkän vertaa auta esimerkiksi kampaamoyrittäjiä tai muita pieniä, naisvaltaisia yrityksiä tilanteessa, jossa työntekijä jää vanhempainvapaalle. Ja niissä nämä vapaat ovat olleet se suurin ongelma.
Taas on tehty päätös ajatellen vain kuntatyönantajaa ja suuria työnantajia.
Vaikka sinä et sitä ymmärrä niin siitä voi silti olla aika monellekin iloa.
Niin. Hyväosaisille.
Millä tavalla pitää olla hyväosainen että voi hyötyä uudistuksesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menee vielä putkään, että tämä asenne poistuu ja isä saa olla tasavertainen vanhempi. Mutta kyllä se vielä poistuu.
Se on täysin mahdollista jo nyt.
Pakolla ei saada aikaan kuin vesipäisiä lapsia.
Luitko alotusta lainkaan?
Sen pitää muuttua ja vielä se muuttuukin.
Ensinnäkin naisista puolet on heti jo julkisella jolla ei ole tarvetta jakaa työantajan kuluja niin kuin ehkä yksityisellä ja naisen asema työmarkkinoilla on jo nyt aivan huimasti parempi kuin miesten eli heitä rekrytoidaan miehiä helpommin tälläkin hetkellä. Miksi siis juuri naisen asemaa olisi siis tarpeen parantaa? Miksei miehen?
Juuri miehiä syrjitään rekrytoinnissa joka ikisessä kansallisuudessa eli myös suomalaisissa. Tämä asia taas ei missään kohtaa näy julkisessa keskustelussa ja uudistuksissa joilla pyritään aina "parantamaan" juuri naisten asemaa entisestään. Jos tämän tutkimuksen perusteella maahan muuttajia syrjitään niin samasta tutkimuksesta selviää, että johdonmukaisesti myös juuri miehiä syrjitään suomalaisilla työmarkkinoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menee vielä putkään, että tämä asenne poistuu ja isä saa olla tasavertainen vanhempi. Mutta kyllä se vielä poistuu.
Se on täysin mahdollista jo nyt.
Pakolla ei saada aikaan kuin vesipäisiä lapsia.
Luitko alotusta lainkaan?
Sen pitää muuttua ja vielä se muuttuukin.
Muutos ei vaadi tätä huonoa uudistusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, mitä iloa tästä uudistuksesta on. Miksi ei tehty oikeaa uudistusta, jossa myös miesvaltaiset työpaikat kantavat taloudellisen vastuun vanhempainvapaasta riippumatta siitä, kumpi vanhempi vapaan käyttää?
Tämä uudistus nyt ei pätkän vertaa auta esimerkiksi kampaamoyrittäjiä tai muita pieniä, naisvaltaisia yrityksiä tilanteessa, jossa työntekijä jää vanhempainvapaalle. Ja niissä nämä vapaat ovat olleet se suurin ongelma.
Taas on tehty päätös ajatellen vain kuntatyönantajaa ja suuria työnantajia.
Vaikka sinä et sitä ymmärrä niin siitä voi silti olla aika monellekin iloa.
Niin. Hyväosaisille.
Millä tavalla pitää olla hyväosainen että voi hyötyä uudistuksesta?
Vakituinen työpaikka ja turvaverkko. Silloin hyötyy.
Jep.