Meitä on kolme 60-luvulla syntynyttä lasta perheessä ja kyllä silloinkin osattiin kasvattaa lapset ilman väkivaltaa, jos haluttiin

Vanhin veljeni on kuulemma saanut kaksi kertaa piiskaa. Äiti katui sitä todella paljon ja todella usein. Kukaan muu meistä ei ole koskaan kokenut fyysistä väkivaltaa. Henkisesti keskimmäinen meillä oli kyllä selvästi lellikki muille, minä äidille. Vanhimmalla veljellä on diagnoosi, aikuisikän Adhd. Mutta kaikista meistä tuli tavallisia kunnollisia kansalaisia. Kukaan meistä ei tehnyt mitään pahuutta eikä kukaan ole tehnyt ilkivaltaa tai pahuutta. Veljen adhd näkyy jatkuvana suupalttina olona ja siinä, että hän hermostuu ajottaijn pikkuasioista, kaikki on hänelle päässä suurta, jatkuvana hikoiluna ja kontrolloimattomana syömisenä sekä siinä, ettei mitään kykyä pitää järjestystä ole. Mutta oman perheen ulkopuolella hän käyttäytyy niin hyvin, että harva. Minä ja keskimmäinen ollaan oltu tavallisia kilttejä lapsia, meistä tuli tavallisia aikuisia, käytiin koulut, käydään töissä.

Minkä ihmeen takia toiset kannattavat väkivaltaa? Meille kerrottiin, mikä on oikein ja mikä väärin, ihan pienestä pitäen. Hyvät vanhemmat osaavat kasvattaa. Veljillä ei ole lapsia. Minun kaksi lastani on kasvanut ilman väkivaltaa. He ovat vielä uransa alussa, mutta kumpikaan ei ole koskaan ollut pahanteossa, päinvastoin, he eivät ole koskaan arvostaneet pahanteossa olevia ikätovereitaan ja kaveripiiriinsä eivät ole sellaisa päästäneet. Olen monesti saanut kommentteja hyvin käyttäytyvistä lapsista, opettajilta, harrastukista, naapureilta ja sukulaisilta. Ihan on puhumalla kasvatettu.