Miten pärjäätte ilman autoa?
Miehen työn takia on ollut puhetta pk-seudulle muuttamisesta ja sen myötä autosta luopumisesta, nyt kuitenkin mietityttää että pärjääkö kahden pienen lapsen kanssa ilman autoa. Otetaan esimerkiksi kauppareissu isot painavat ostoskassit täynnä tavaraa ja samaan aikaan pitäisi olla lapset kainalossa ahtaassa sporassa/junassa tmv. Tai menossa hienoissa vaatteissa vaikka juhliin, sitten joudut vaihtamaan välissä kulkuvälinettä siinähän jäätyy ja saa sotkettua vaattensakin matkalla??
Kommentit (3)
Ota reppu tai vetokärry kauppaan. Käy kaupassa useammin kuin kerran viikossa. Tai tilaa ruokaostokset kotiin. Ruokakauppoja on kaikkialla.
Julkiset kulkee niin hyvin, ettei tarvitse kauan odotella kylmässä vaihtoyhteyttä. Sanoisin kuitenkin, että fiksu aikuinen pukeutuu aina lämpimästi ulos vaikka olisi autollakin. Koskaan ei voi tietää, mitä eteen sattuu.
Asun Vantaan Tikkurilassa. Hullu olisin, jos maksaisin autosta.
Hyvin pärjää. Kauppaan on 150 metriä, ja käyn siellä pari kertaa viikossa repun kanssa töiden jälkeen. Jos jää jotain tärkeää ostamatta, sen kipaisee alle 10 minuutissa. Isommat tavarat tai vaikkapa juhlien tarjoilut tilaan kotiinkuljetuksella, esim. Cittarin kuljetus maksaa kympin, ja tilaan silloin myös esim. vessapaperia ja kahvimaitoa varastoon. Moni monilapsinen perhe tilaa netistä ruoat kerran viikossa.
Jos linnanjuhliin olisin menossa pitkässä iltapuvussa, ottaisin taksin. Muihin juhliin voi mennä ihan julkisilla, talvella takki päällä. Voi sitten ottaa vaikka skumppaakin. :)
Ja hei, meillä on mökkikin julkisten varrella, eli sinnekin mennään pyykit ja ruoat repuissa.
Isommat tavarat, esim. kodinkoneet ja huonekalut, tulevat kotiinkuljetuksilla.
Pk-seudulla kauppoja on joka kulman takana joten kaupassa käydään lähes joka päivä ja näinollen ostoksia harvoin on kassikaupalla.