Voiko suhde jossa on ollut henkistä ja fyysistä väkivaltaa ikinä enää muuttua hyväksi?

Ei voi. Tai jos olisitte molemmat yli-ihmisiä ja kaiken inhimillisen tunteen ulottumattomissa, ehkä sitten. Ei muuten.

Voi. Me pääsimme yli. Nyt naimisissa.

Miksei voisi

P*skasta ei tule kultaa millään. Siltä pohjalta en usko suhteen onnistumiseen.

Vaikea uskoa että voisi onnistua..

Miten voisi? Sellaisessa suhteessa ei ikinä voi olla 100% luottamusta.

Mun vanhempien ensimmäinen avioliitto (=lapsuuteni) oli yhtä helvettiä. Niin henkistä kuin fysistä väkivaltaa oli paljon isäni puolelta. Pääsääntöisesti kohdistui äitiini, mutta myös jonkin verran meihin lapsiin. Tajusivat vihdoin erota, kun nuorimmainen sisarukseni oli  täysi-ikäinen.

Olivat erossa noin 15 vuotta, jona aikana äitini asui ulkomailla uuden miehensä kanssa. Monien mutkien ja vääntöjen kautta päätyivät uudestaan yhteen ja menivät lopulta toistamiseen naimisiinkin. Toinen avioliitto oli valtavan onnellinen, ei minkäänlaista kiistaa tms. mistään. Muuttivat maalle ja asuivat siellä kunnes kuolivat molemmat sairauskohtauksiin lyhyin väliajoin toisistaan.

Alkoholilla tai muilla päihteillä ei ollut koskaan minkäänlaista osuutta heidän elämässään eli muutos ei johtunut raitistumisesta. Tuon läheltä nähdyn esimerkin perusteella sanon, että huone suhde voi muuttua hyväksi, mutta vaatii toki molemmilta paljon. Uskon myös, että on todella harvinaista. Harvoin kuulee, että ns. toinen kierros olisi lopultakaan paljoa parempi kuin ensimmäinen.

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhempien ensimmäinen avioliitto (=lapsuuteni) oli yhtä helvettiä. Niin henkistä kuin fysistä väkivaltaa oli paljon isäni puolelta. Pääsääntöisesti kohdistui äitiini, mutta myös jonkin verran meihin lapsiin. Tajusivat vihdoin erota, kun nuorimmainen sisarukseni oli  täysi-ikäinen.

Olivat erossa noin 15 vuotta, jona aikana äitini asui ulkomailla uuden miehensä kanssa. Monien mutkien ja vääntöjen kautta päätyivät uudestaan yhteen ja menivät lopulta toistamiseen naimisiinkin. Toinen avioliitto oli valtavan onnellinen, ei minkäänlaista kiistaa tms. mistään. Muuttivat maalle ja asuivat siellä kunnes kuolivat molemmat sairauskohtauksiin lyhyin väliajoin toisistaan.

Alkoholilla tai muilla päihteillä ei ollut koskaan minkäänlaista osuutta heidän elämässään eli muutos ei johtunut raitistumisesta. Tuon läheltä nähdyn esimerkin perusteella sanon, että huone suhde voi muuttua hyväksi, mutta vaatii toki molemmilta paljon. Uskon myös, että on todella harvinaista. Harvoin kuulee, että ns. toinen kierros olisi lopultakaan paljoa parempi kuin ensimmäinen.

Tuossa taikana voi olla se, että saivat olla toisella kierroksella kaksin, eikä ollut huollettavia. Minulla on erinomainen parisuhde, kun ollaan miehen kanssa kaksin, mutta lapsiarkea emme meinaa osata elää yhdessä. Noita kaksinolomahdollisuuksia taas ei montaa vuodessa ole.

Voi. Tai no meillä ei koskaan ollut henkistä väkivaltaa mutta fyysistä kyllä. Loppui eikä ole kymmeneen vuoteen toistunut. Tosin en ole ikinä täysin toipunut siitä, että olen ihminen joka jäi väkivaltaiseen suhteeseen. Enkä tule täysin toipumaan vaikka nyt eroaisinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhempien ensimmäinen avioliitto (=lapsuuteni) oli yhtä helvettiä. Niin henkistä kuin fysistä väkivaltaa oli paljon isäni puolelta. Pääsääntöisesti kohdistui äitiini, mutta myös jonkin verran meihin lapsiin. Tajusivat vihdoin erota, kun nuorimmainen sisarukseni oli  täysi-ikäinen.

Olivat erossa noin 15 vuotta, jona aikana äitini asui ulkomailla uuden miehensä kanssa. Monien mutkien ja vääntöjen kautta päätyivät uudestaan yhteen ja menivät lopulta toistamiseen naimisiinkin. Toinen avioliitto oli valtavan onnellinen, ei minkäänlaista kiistaa tms. mistään. Muuttivat maalle ja asuivat siellä kunnes kuolivat molemmat sairauskohtauksiin lyhyin väliajoin toisistaan.

Alkoholilla tai muilla päihteillä ei ollut koskaan minkäänlaista osuutta heidän elämässään eli muutos ei johtunut raitistumisesta. Tuon läheltä nähdyn esimerkin perusteella sanon, että huone suhde voi muuttua hyväksi, mutta vaatii toki molemmilta paljon. Uskon myös, että on todella harvinaista. Harvoin kuulee, että ns. toinen kierros olisi lopultakaan paljoa parempi kuin ensimmäinen.

Tuossa taikana voi olla se, että saivat olla toisella kierroksella kaksin, eikä ollut huollettavia. Minulla on erinomainen parisuhde, kun ollaan miehen kanssa kaksin, mutta lapsiarkea emme meinaa osata elää yhdessä. Noita kaksinolomahdollisuuksia taas ei montaa vuodessa ole.

Juu se oli varmasti yksi todella iso tekijä. Muistivat molemmat kyllä meille lapsille mainostaa, kuinka onnellisia olisivat, jos meitä ei olisi. Vanhempani olivat sitä ikäluokkaa, jolloin lapsen haluamista ei todellakaan ajateltu, se kuului itsestään selvästi pakettiin. Selkeästi kumpikin tyyppinä sellainen, jonka elämä olisi ollut parempaa, jos lapsia ei olisi ollut.

Itse olen katkera että jäin.

Ei voi.

Sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa. Ei voi muuttua, ei tässä maailmassa.

Suhteen pitäisi päättyä välittömästi kun ilmenee henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Ei pitäisi edes harkita, että jää sellaiseen suhteeseen. 

Ei voi. Molemmat uhri ja tekijä ovat joltain osin rikki. Vaatii terapiaa ja muita itsensä eheyttäminen keinoja parantuakseen.

Tietty voi jatkaa, jos itse kestää ja on muutenkin sellainen ihminen, että ei mieti tai murehdi turhia, eikä ole tietoa paremmasta.

Ihmiset ovat usein myös läheisriippuvaisia, eivät yksinoloa, vaeltavat suhteesta toiseen, eivätkä pysähdy miettimään.

Voi, mutta siihen tarvitaan niin perustavaa laatua oleva muutos, että käytännössä lähes mahdoton tai ainakin erittäin harvinainen. Sille väkivallan käyttäjälle täytyisi tulla niin valtava shokki systeemiin, että menee koko asenne ja arvomaailma uusiksi, ja siinä yhteydessä aidosti oppii tajuamaan väkivallan vääryyden. Ja sitten vielä täytyisi saada se väkivallan uhri uskomaan tämä, ja aidosti antamaan anteeksi aikaisempi käytös, niin ettei jää kaunaa ja katkeruutta, ja jotta luottamus voi alkaa rakentua uudelleen. Tuossa on kyllä niin monta isoa kompastuskiveä, että en tiedä kuinka monille on noin käynyt, ja kuinka paljon siihen on aikaa ja energiaa mennyt. Eli siis teoriassa mahdollinen, käytännössä who knows?

Itse en pystyisi koskaan luottaaman toiseen osapuoleen

Ei.

Riippuu siitä osaako antaa anteeksi ja onko se toinen ihminen valmis muuttumaan ja hakemaan apua ongelmilleen.

Riippuu ihan niiden ongelmien syvyydestä ja rajuudesta. Narsistin kanssa mahdotonta.

No jos molemmat harrastaa mainitsemiasi juttuja. He ovat luodut toisilleen.