Onko tavallista, että perheessä on narsisti ja piilonarsisti vanhemmissa?

En tiedä oliko isäni täysnarsisti, mutta käytös kyllä oli sellaista usein. Tuntuu, että äitini käytös on pahentunut sen jälkeen kun hän kuoli joitain vuosia sitten. Äiti on ollut taitava uhriutuja. Nyt kun uhrin esitys ei oikein tehoa minuun enää, olen huomannut, että hän on tainnut ruveta mustamaalaamaan minua enemmän suvun silmissä. Sellainen tunne, että tietyt sukulaiset ajattelee minusta jotain tietynlaista, mitä äitini on levittänyt, kohtelevat eri lailla. Tiedän, että äiti pystyy puhumaan pahaa selän takana, koska siskosta hän puhuu minulle ja varmasti monille muillekin.
Äidille oli kova paikka, kun sairastuin vakavasti. Hänelle olisi ollut tärkeää, että tajuan hävetä sairautta ja esittää iloista ja pärjäävää ulospäin, kuten perheen (ja Suomen) kulttuuriin kuuluu. Kun jäinkin pysyvästi sairaaksi, se on aiheuttanut silmien pyörittelyä ja "unohtamista" että minulla olisi mitään rajoitteita. Tässä vaiheessa aloin tajuta, että äidillä ei ole koskaan ehkä ollut paljon myötäelämisen kykyä ja halua avoimuuteen. Yhtä yksin ja mitätöity olin lapsenakin, mitä äitiini tulee.
En voi kokonaan katkaista välejä äitini, mutta olen vakavasti harkinnut kauas muuttamista. Yhteydenpitoa olen jo vähentänyt. Mutta otsikossa oli pohdinnan ydin. On kai jonkun verran yleinen asetelma? Ja entä jos kummatkin on vähän lievempiä tapauksia? (en vieläkään pysty uskomaan, että molemmat vanhemmat olisi ihan tyhjiä sisältä...)