Tiedättekö kuinka monta ystävää/kaveria teineillänne on?
Huolettaa hieman omani puolesta. Alakoulussa oli kavereita montakin, joiden kanssa hengattiin paljonkin vapaa-ajalla. Yläkouluun siirtyessä pakka nyt luonnollisestikin sekoittuu enkä ihmetellyt sen kummemmin, ettei vanhojen kavereiden kanssa enää oltukaan. Yksi ystävä alakoulusta kuitenkin jäi ja pysyi koko yläasteen, välillä näkivät vapaa-ajalla, koulussa olivat kuulemma yhdessä.
Nyt lukioon siirryttyäkään ei oo kuulunut ketään alakoulukaverin lisäksi. Pitäisikö kysyä suoraan nuorelta onko hän jäänyt muista syrjään vai onko tääkin niitä teinien yksityisasioita? Päivät on sieltä kahdeksasta kolmeen-neljään, heti tulee kotiin ihan yksin ja viettää loppupäivän hiljaa omassa huoneessaan. Ehkä kerran kuukaudessa viikonloppuna menee kaverinsa kanssa kaupungille hengaamaan kahdestaan, jos sitäkään.
Aina on ollut ujo ja hiljainen tyttö, mutta kyllä se alakoulussa vaan kavereita sai. Mikä kumma on jos ei nyt ole alakoulun jälkeen tarttunut yhtäkään kaveria mukaan elämään?
Kommentit (3)
Kuin minä lukio-ikäisenä ja muutenkin.
Ei siinä oikein ollut silloin ketään, en ollut sillä tavalla puhelias ja seuraantuppaantuva kuin muut, joten en myöskään päätynyt ns "porukoihin" koko lukioaikana.
Yritin koko ajan sopia jonkun kanssa (ennestään tutut) tapaamisia, mutta asuimme syrjässä joten jäi vähiin.
Ihan ihminen minustakin tuli, introvertti tosin edelleen. Viihdyn omassa seurassani ja onneksi nykyinen avopuoliso on osittain samanlainen.
Ei hätää!
Vaikuttaa myös vähän masentuneelta, mutta aina väittää voivansa hyvin, niin ota nyt siitä sitten selvää onko kyseessä vaan murrosikä.