Onko mahdollista parantua Vakavasta masennuksesta pelkästään lääkkeillä?

Kai siinä olisi hyvä vähintään olla lisäksi säännöllinen kontakti psykiatriseen sairaanhoitajaan.

Uskon että voi mutta täytyy tulla elämänmuutos joka poistaa masennuksen syyt. Lääke voi siis auttaa sen verran että kykenee tekemään muutoksen, näin olen ymmärtänyt ihmisten kokemuksista. Kärsin 15 vuotta masennuksesta ja sen poisti tunnetaitojen opetteleminen. Jälkeenpäin tuntuu naurettavalta että masennuslääke olisi voinut ikinä poistaa masennuksen todelliset syyt.

Vierailija kirjoitti:

Uskon että voi mutta täytyy tulla elämänmuutos joka poistaa masennuksen syyt. Lääke voi siis auttaa sen verran että kykenee tekemään muutoksen, näin olen ymmärtänyt ihmisten kokemuksista. Kärsin 15 vuotta masennuksesta ja sen poisti tunnetaitojen opetteleminen. Jälkeenpäin tuntuu naurettavalta että masennuslääke olisi voinut ikinä poistaa masennuksen todelliset syyt.

Kertoisitko lisää?

Mikä tunnetaidossasi oli vajaata, ja miten sen opettelit?

Lääke lievittää oireita.

Yksikään lääke ei paranna. Tai no nämä missä on jotain kemiallista muutosta niin parantaa.

Onko masennus jokin kemiallinen muutos? Yleensä aiheutuu pitkästä kuormituksesta. Mutta onko noinkaan?

Masennus voi olla jokin pään tasapainon oire. Silloin varmaankin lääke auttaa. Kokee esim lapsettomuudesta aiheutuvaa surua tai läheisen poismeno.

Lääke ei tuo lapsia tai läheistä takaisin mutta auttaa selviytymään pahimmasta.

Elämä jatkuu joka päivä ja pikkuhiljaa tulee asioita mihin haluaa tarttua kun on ensin hyväksynyt oman tilansa.

Riippuu masennuksesta. Minulla meni aivokemiat sekaisin sairauden takia. Lääkkeet yksinään paransi masennuksen. Kannattaa kokeilla. Voi joutua kokeilemaan monia lääkkeitä ennen kuin löytää sopivan.

Ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon että voi mutta täytyy tulla elämänmuutos joka poistaa masennuksen syyt. Lääke voi siis auttaa sen verran että kykenee tekemään muutoksen, näin olen ymmärtänyt ihmisten kokemuksista. Kärsin 15 vuotta masennuksesta ja sen poisti tunnetaitojen opetteleminen. Jälkeenpäin tuntuu naurettavalta että masennuslääke olisi voinut ikinä poistaa masennuksen todelliset syyt.

Kertoisitko lisää?

Mikä tunnetaidossasi oli vajaata, ja miten sen opettelit?

Kaikki oli vajaata, en uskaltanut tuntea oikein mitään, tukahdutetut tunteet näkyivät masennuksen ja ahdistuksen muodossa. Opettelin tuntemaan läsnäolotaitojen ja ehdottoman hyväksymisen kautta. On kyettävä erottamaan tunne minästä. Tunteet ovat aina oikeita, vain teot voivat olla vääriä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon että voi mutta täytyy tulla elämänmuutos joka poistaa masennuksen syyt. Lääke voi siis auttaa sen verran että kykenee tekemään muutoksen, näin olen ymmärtänyt ihmisten kokemuksista. Kärsin 15 vuotta masennuksesta ja sen poisti tunnetaitojen opetteleminen. Jälkeenpäin tuntuu naurettavalta että masennuslääke olisi voinut ikinä poistaa masennuksen todelliset syyt.

Kertoisitko lisää?

Mikä tunnetaidossasi oli vajaata, ja miten sen opettelit?

Kaikki oli vajaata, en uskaltanut tuntea oikein mitään, tukahdutetut tunteet näkyivät masennuksen ja ahdistuksen muodossa. Opettelin tuntemaan läsnäolotaitojen ja ehdottoman hyväksymisen kautta. On kyettävä erottamaan tunne minästä. Tunteet ovat aina oikeita, vain teot voivat olla vääriä.  

Mitä tarkoittaa tuo että tunteet ovat aina muka oikeita?

Itse paranin vakavasta masennuksesta 3v. Intensiivisellä psykoterapialla. Lääkkeitä joudun syömään lopun elämääni ns. ylläpitoannoksella, koska masennukseni on toistuvaa sorttia. Se ei mielestäni ole iso uhraus, koska pienellä annoksella pysyn työkykyisenä ja muutoinkin voin elää normaalisti.

Sanoisin että ei, pelkkä lääke ei paranna muita kuin oireita - itse sairaus tarvitsee parantuakseen muutakin.

Lääke auttaa oireisiin ja aika monesti parantaa. Söin 5v masennuslääkkeitä vakavaan masennukseen. Itse en kokenut minkäänlaista hyötyä terapioista. Nyt vuosi jo lääkkeettömänä ja hyvin menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon että voi mutta täytyy tulla elämänmuutos joka poistaa masennuksen syyt. Lääke voi siis auttaa sen verran että kykenee tekemään muutoksen, näin olen ymmärtänyt ihmisten kokemuksista. Kärsin 15 vuotta masennuksesta ja sen poisti tunnetaitojen opetteleminen. Jälkeenpäin tuntuu naurettavalta että masennuslääke olisi voinut ikinä poistaa masennuksen todelliset syyt.

Kertoisitko lisää?

Mikä tunnetaidossasi oli vajaata, ja miten sen opettelit?

Kaikki oli vajaata, en uskaltanut tuntea oikein mitään, tukahdutetut tunteet näkyivät masennuksen ja ahdistuksen muodossa. Opettelin tuntemaan läsnäolotaitojen ja ehdottoman hyväksymisen kautta. On kyettävä erottamaan tunne minästä. Tunteet ovat aina oikeita, vain teot voivat olla vääriä.  

Mitä tarkoittaa tuo että tunteet ovat aina muka oikeita?

Ap sanoisi asian näin: Tunne ei ole oikea eikä väärä. Se vain on. Itseään ei pidä syyttää esim siitä, että tuntee vihaa. Viha on vain tunne.

Minä olen yksinäisyyden takia masentunut, enpä usko että nappeja popsimalla tämä yksinäisyys poistuu.

Jos johtuu kemiallisesta häiriöstä aivoissa masennus niin uskon että silloin napit auttavat, muuten pitää selvittää syy mistä masennus aiheutuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon että voi mutta täytyy tulla elämänmuutos joka poistaa masennuksen syyt. Lääke voi siis auttaa sen verran että kykenee tekemään muutoksen, näin olen ymmärtänyt ihmisten kokemuksista. Kärsin 15 vuotta masennuksesta ja sen poisti tunnetaitojen opetteleminen. Jälkeenpäin tuntuu naurettavalta että masennuslääke olisi voinut ikinä poistaa masennuksen todelliset syyt.

Kertoisitko lisää?

Mikä tunnetaidossasi oli vajaata, ja miten sen opettelit?

Kaikki oli vajaata, en uskaltanut tuntea oikein mitään, tukahdutetut tunteet näkyivät masennuksen ja ahdistuksen muodossa. Opettelin tuntemaan läsnäolotaitojen ja ehdottoman hyväksymisen kautta. On kyettävä erottamaan tunne minästä. Tunteet ovat aina oikeita, vain teot voivat olla vääriä.  

Mitä tarkoittaa tuo että tunteet ovat aina muka oikeita?

Juuri sitä. Jos tunnet jotain, sille on sinussa perusteet eikä tunnetta ole syytä tuomita. Tunteesta seuraavat teot ovat niitä jotka voi tuomita. Jos ei tykkää siitä mitä tunteita itsessä viriää, on syytä yrittää muuttaa olosuhteita, ei soimata itseään omista tunteistaan. Tunne on myös "vain" tunne. Se tulee ja menee eikä ole vaarallinen vaikka usein siltä tuntuu.

Ei yksinäisyys ole sama vaikea masennus.

Yksinäisyyttä voi helpottaa runkkaamalla, masentuneena ei edes paneta.

Muistan lukeneeni että lääkkeet oikeasti auttavat vain lievään/keskivaikeaan masennukseen. Vaikea masennus tarvitsee muita keinoja, olivat ne sitten terapiaa, sähköhoitoa tai ihan vaan väkisin lenkkeilyä ulkoilmassa.

.. tai ihan vaan lenkkeilemällä.

Mene pois!

Sairastin keskivaikeaksi diagnosoidun masennuksen enkä saanut siihen mitään muuta hoitoa kuin lääkityksen. Nyt olen jo muutaman vuoden pärjännyt ilman.

Vierailija kirjoitti:

Muistan lukeneeni että lääkkeet oikeasti auttavat vain lievään/keskivaikeaan masennukseen. Vaikea masennus tarvitsee muita keinoja, olivat ne sitten terapiaa, sähköhoitoa tai ihan vaan väkisin lenkkeilyä ulkoilmassa.

Mun mielestä niin päin että lievä ja keskivaikea masennus hyötyy lenkkeilystä ja vakavassa masennuksessa tarvitaan lääkkeitä että ihminen saadaan siihen kuntoon että sitä voi terapoida ja se jaksaa mennä lenkille. Masennuksesta parantuneena sanoisin kyllä että eipä ne ajattelutavat siellä lenkillä miksikään muuttuneet. Aina olen harrastanut liikuntaa mutta siitä tuli elintärkeä osa elämää vasta kun paranin masennuksesta. Sitä ennen vatkasin lenkilläkin tuskissani pään sisäisiä ajatuksiani ja siellä niitä vasta ei päässytkään pakoon.

Vierailija kirjoitti:

Ei yksinäisyys ole sama vaikea masennus.

Yksinäisyyttä voi helpottaa runkkaamalla, masentuneena ei edes paneta.

Liiasta yksinolosta toiset ihmiset masentuvat sen verran vuosia on jo mittarissa, että tiedän mistä kirjoitan.

Vakavasta masennuksesta voi parantua lääkkeittäkin, ainakin itselleni tapahtui niin.

Sairastuin, menetin kaikki tunteeni totaalisesti ja hakeuduin lekurin pakeille.

Sain sairaslomaa aluksi muutaman viikon pätkissä ja lääkkeitä tuputti jokainen lekuri, mutta yleensäkin lääkevastaisena kieltäydyin tarjouksesta.

Aloin pureutua masennukseni syihin normaalilla elämän mukanaantuomalla tiedolla, keittiöpsykologialla ja pahennukseksi ateisteille, uskon avulla :-)

Aloin miettimään miksi masennuin ja aloin löytämään syitä lapsuuteni hylkäämiskokemuksista, liiallisesta halustani miellyttää muita ihmisiä ja läheisriippuvuudestani.

Aloin aktiivisesti tekemään työtä parantaakseni itseäni.

Tajusin, että avioliittoni oli ollut virhe, sillä se johtui aika pitkälle läheisriippuvuudestani ja kyvyttömyydestäni elää yksin.

Uskon avulla aloin ymmärtämään omaa arvoani/arvottomuuttani ja että olin aivan samanlainen kuin kaikki muutkin ihmiset, arvokas/arvoton.

Opettelin sanomaan ei, ellei jokin tekoni tullut puhtaasti ilman taka-ajatuksia, palkkion saamista, olkoon se sitten näennäisesti rakkautta tai jokin muu hyödyke.

Päästyäni pohdiskeluissani tähän saakka, erosin, muutin toiselle paikkakunnalle, jossa tapasin psykiatrin joka ymmärsi lääkevastaisuuteni ja kirjoitti sairaslomaa kaksi vuotta.

Katkaisin välit ihmisiin jotka aiheuttivat minulle pahaa oloa ja hakeuduin seuraan jossa sain olla oma itseni.

En halunnut enää palata työhöni, enkä työelämään yleensäkään, jonka koin näyttelemisenä, enkä halunnut enää ottaa osaa tähän sosiaaliseen haistapaskan peliin, jossa en voinut olla rehellisesti oma itseni. Kerroin tämän myös rehellisesti minua "hoitaneelle" taholle.

Kahden vuoden sairasloman jälkeen psykiatri lähetti lausunnon ja se meni läpi ja pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle.

Kymmenen vuotta myöhemmin pidän itseäni terveenä työkyvyttömyyseläkeläisenä, joka uuden avioliiton myötä on hankkinut tarkoituksen elämään.

Vastuu muista ihmisistä, mutta ilman taka-ajatuksia vastavuoroisuudesta ja teot pelkästään rakkauden aikaansaamia :-)

Olen onnellinen.