Rakastuin työkaveriin
Ollaan oltu kollegoita jo monta vuotta ja olemme tekemisissä myös työajan ulkopuolella. Olemme olleet tähän saakka hyviä ystäviä mutta nyt huomaan että minulla on romanttisia ajatuksia hänen suhteensa. Onko kukaan muu ollut samassa tilanteessa ja päädyittekö lopulta suhteeseen?
Kommentit (4)
Olen parhaillaan epätoivoisen rakastunut kollegaan. Hänellä perhe jota ei halua rikkoa. Tunne on kamala.
Olen ollut työpaikkaihastunut. Se oli samalla kertaa kutkuttavaa ja kamalaa. Mies oli minua nuorempi enkä oikeastaan koskaan haaveillut hänestä vakavasti, siis kumppanina, tunsin vain hurjaa vetoa häneen.
Tiedän että se oli ainakin osittain molemminpuolista, sen nimittäin vaistoaa. Silti emme koskaan päätyneet sen pidemmälle kuin satunnainen muka-vahingossa tapahtunut hipaisu ohi mennessä. Hän oli naimisissa ja minä seurustelin, tosin oma suhteeni oli aika onneton. Ihastus loppui kun vaihdoin aikanani työpaikkaa. Olen jälkeenpäin tyytyväinen ettemme ajautuneet mihinkään typeryyksiin.
Työpaikalla ihastuminen on siitä kannatettavaa (jos olette vapaita kumpikin) että sä todennäköisesti näet kohdetta useasti ja jokapäiväisessä arjessa. Opit tuntemaan millainen hän oikeasti on.
Olen ollut ihastunut työpaikalla naiseen ja olen itsekin nainen. Tunne oli molemminpuolinen, mutta ihastukseni oli perheellinen ja naimisissa miehen kanssa. Tilanne oli samaan aikaan ihana ja kamala. Itse en todellakaan halua rikkoa kenenkään perhettä. Välillämme oli selkeästi jotain ja itsekin nautin huomiosta, jota sain häneltä. Samaan aikaan tuntui pahalta tietää, että juttu ei etene koskaan. Luultavasti minulla oli kuitenkin enemmän tunteita mukana kuin hänellä. Ehkä hän oli enemmän kokeilunhaluinen tai epävarma tunteistaan toisia naisia kohtaan. En tiedä, miten jutussa olisi käynyt, jos olisimme lähentyneet kunnolla. Itselläni on vieläkin tunteita häntä kohtaan, mutta ehkä aika auttaa.
Kyllä olen ihastunut työkaveriin ja olemme suhteessa. Työkavereita olimme viisi vuotta kunnes vain huomasin ilahtuvani, kun hän tuli samaan työvuoroon. Kohta sitten jo katsoin vuorolistaa olisimmeko samassa vuorossa. Pari vuotta kaukoihastusta ja sitten olimme samoissa bileissä ja siitä se lähti. Bileiltaa lukuunottamatta ei oltu tekemisissä työn ulkopuolella. Etenemistä haittasi se, että olin naimisissa. Toki suhde oli vain lasten ja talon varassa, joten en sitten empinyt hetkeäkään avioeroa, kun lähennyimme rakkaani kanssa.