Identiteettiin pakottaminen Suomessa

Länsimainen moderni yhteiskunta on tunnustanut yksilön oikeuden valita henkilökohtaisen identiteettinsä uskonnollisen ja seksuaalisen suuntautumisen suhteen, vaikka nämä kaksi osa-aluetta perinteisine käsityksineen kuuluvat koko läntisen maailman arvoperustaan ja heijastuvat sitä kautta koko yhteiskunnan toimintaan.

Ketään ei pakoteta heteroidentiteettiin sillä perusteella, että se olisi "suomalaista." Jopa kristinuskoon kastetut lapset halutaan vapauttaa uskonnonopetuksesta, vaikka se kuuluu heidän omaan kulttuuriinsa. Tendenssi on kasvattaa lapsista maailmaan avoimia, erilaisuuden ja monimuotoisuuden hyväksyviä yksilöitä.

Suomessa tähän identiteetin riippumattomuuden tunnustavaan linjaan on kuitenkin tuo yksi poikkeus - suomenkieltä henkilön kieli-identiteetin ainoana perustana ei virallisesti tunnusteta. Kaikille pakotetaan kaksikielinen identiteetti, koska virallinen väite on, että ruotsinkieli kuuluu jokaisen Suomen kansalaisen kieli-identiteettiin.

Tässä mennään räikeästi ja tarkoitushakuisesti metsään. Vaikka kieli on sosiaalinen ilmiö, identiteetti ja ainekset joista se koostuu on puolestaan aina henkilökohtaisen elämän ja valintojen tulos - näin myös kieli-identiteetti on koskematon osa ihmisen persoonaa. Kansalaisella tulee olla oikeus itse määrittää kieli-identiteettinsä, myös ilman ruotsia.

Kielipoliittinen tasapainoilu on johtanut moniin suhteettomuuksiin ja - suomenkielisten tappioksi - kansalaisen valinnanvapautta rajoittaviin ja eurooppalaisen oikeuskäsityksen vastaisiin ratkaisuihin käytännön elämässä. Kielipoliittiset pelisäännöt ovat paikoin epäsuhdassa yhteiskunnan muiden, kansalaisten vapauksia koskevien, linjausten kanssa.